Ian McEwan: Rannalla

Ian McEwan: Rannalla (Otava 2011)
Alkuteos: On Chesil Beach
Ilmestynyt ensimmäisen kerran: 2007
Suomentaja: Juhani Lindholm
Sivumäärä: 183
-

Ian McEwanin Rannalla on kirjailijan tyylille uskollisesti jälleen äärimmilleen hallittua, kirurgisen tarkkaa kerrontaa. Pienintä yksityiskohtaansa myöten hiottu pienoisromaani toimii kuin novelli: kaikki kerronnan palaset, jokainen tiedonmurunen, miljöön tai henkilöhahmon ominaisuus tuntuu palvelevan tarkoin harkittua kokonaisuutta. 

Rannalla havainnoillistaa voimallisesti nuoren parisuhteen ehkä tavallisinta kompastuskiveä: kumpikin osapuoli luo päässään yhteisestä elämästä ja suhteesta omanlaisensa kuvan ja harhautuu ajattelemaan, että toinen osapuoli tietenkin näkee asiat täsmälleen samalla tavalla. Yhdessä jaettu rakkauden tunne houkuttelee kuvittelemaan, että tunteiden samuus merkitsee myös ajatusten, unelmien ja käsitysten samuutta. Useimmiten illuusiot ehtivät murentua, kun kumppaniin tutustutaan paremmin, mutta Rannalla -romaanin päähenkilöt ehtivät epäonnekseen naimisiin ennen kuin heidän suurin väärinkäsityksensä ennättää paljastua.

Florence ja Edward ovat viettämässä hääyötään hotellissa Dorsetin rannikolla. Tilanne on sosiaalisen epämukavuuden huipentuma. Kumpikin ovat seksuaalisesti täysin kokemattomia ja käyttäytymisessään ja puheissaan juuri niin tuskallisen sovinnaisia ja jäykkiä kuin mitä brittiläiseltä yliopistokoulutetulta yläluokalta voi odottaa. Ja kummallakin on tyystin erilaiset odotukset illan kulusta. Edward odottaa malttamattomasti pääsyä sänkyyn Florencen kanssa. Hänen näkökulmastaan koko heidän suhteensa on kulkenut juuri tätä täyttymystä kohti. Florence puolestaan on silkassa paniikissa. Hän oivaltaa nyt, hääyönsä kynnyksellä, että olisi ollut ehkä aiheellista mainita jo aikaisemmin Edwardille, että henkilökohtaisesti hän pitää pelkkää ajatustakin seksistä kuvottavana.

Pienoisromaanin kertoja pitää lukijan auliisti tilanteen tasalla. Lukija on tietoinen Florencen ja Edwardin odotusten kammottavista ristiriidoista ennen kuin he ovat niistä tietoisia itse, ja joutuu seuraamaan sivusta latautuneen tilanteen etenemistä kohti vääjäämätöntä konfliktiaan. Jokainen ääni ja ele tuntuvat alleviivaavan tapahtumien jännitettä ja ennakoivan tulevaa: illallisastiat kalisevat toisiaan vasten, tarjoilijapojat säheltävät kömpelösti kuin kiusaantuen pelkästä huoneen tunnelmasta ja ikkunan takana meren pauhu ja laineiden vyöry kiihtyy malttamattomasti.

Lukija saa myös kuulla vuoron perään Edwardin ja Florencen näkemyksiä suhteen kehittymisestä. Siitä, miten Edward koki tietyt Florencen eleet flirttailevina, vaikka todellisuudessa Florence saattoi suorastaan jäykistyä pelosta, kun heidän läheisyytensä kävi liian seksuaaliseksi. Väärin tulkitut sanat ja eleet kerrostuvat toistensa päälle ja muodostavat uusia odotuksia ja käsityksiä, kunnes ollaan tässä, ratkaisun hetkessä, hääyössä.

Kertoja ei kuitenkaan tyydy vain käsillä olevaan hetkeen vaan menee vielä astetta pidemmälle ja asettuu tarkastelemaan Edwardin ja Florencen tilannetta vieläkin laajemmasta kontekstista. Tarinaan tulee aivan oma traaginen sävynsä, kun kertoja nostaa esiin, kuinka toisenlainen nuoren avioparin tilanne voisi olla vain muutamaa vuotta myöhemmin. Florence ja Edward elävät 1960-luvun alkua, siis henkisen, kulttuurisen ja seksuaalisen vapautumisen kynnyksellä. Lähellä, ja kuitenkin saavuttamattomissa, olisi ollut huomattavasti huolettomampi ja vapautuneempi elämä:

Teoriassa he olisivat aivan hyvin voineet jättää lautasensa siihen, napata viinipullon käteensä, juosta rantaan, potkaista kengät jalasta ja riemuita vapaudestaan. Kukaan hotellissa ei olisi halunnut ruveta heitä estelemään. He olivat lopultakin aikuisia, lomalla ja vapaita tekemään juuri niin kuin itse halusivat. Muutaman vuoden kuluttua sellainen olisi ollut aivan normaalia. Nyt ajan kahleet kuitenkin rajoittivat heitä. Vaikka Edward ja Florence olivat kahden, heitä sitoivat tuhannet kirjoittamattomat säännöt. Juuri siksi, että he olivat aikuisia, he eivät voineet tehdä mitään niin lapsellista kuin jättää syömättä ateriaa, jonka toiset olivat suurella vaivalla valmistaneet. Ja olihan nyt ruoka-aikakin. Lapsellisuus ei ollut vielä kunniallista. Se ei ollut muodissa.  

Kertoja antaa ymmärtää, että Florence ja Edward ovat ennen kaikkea aikansa hengen vankeja. Seksuaalinen pidättyneisyys, tiukat tapakulttuurisäännöt ja kunniantunto ovat johtaneet tilanteeseen, josta he eivät voi irrottautua, mutta josta he eivät myöskään kykene keskustelemaan avoimesti. Kummallakaan ei ole juurikaan valmiuksia ymmärtää edes omaa, saati sitten toisen ihmisen, halua tai haluttomuutta Mutta vain muutaman vuoden päästä tämäkin tarina olisi ollut aivan toisenlainen, kertoja tuntuu huomauttavan lukijalle. Ja kuitenkin Florencen estyneisyys vaikuttaisi olevan paljon vakavampaa laatua kuin vain nuoren ja viattoman naisen tietämättömyyttä ja pelkoa. Olisiko Florence sittenkään voinut sopeutua seksuaaliseen kanssakäymiseen, vaikka he olisivat voineet puhua siitä avoimesti? Tai olisiko Edward koskaan oikeasti kyennyt ymmärtämään Florencen estyneisyyttä?

Sijoittamalla tarinansa historialliselle jatkumolle, uuden ajan ”rannalle”, McEwan luo myös etäisyyttä lukijan ja henkilöhahmojensa välille. Lukija voi hahmottaa tapahtumien laajemman perspektiivin, Florence ja Edward eivät. Monelta osin romaani houkutteleekin lukijaa nousemaan kertojan lintuperspektiiviin ja lukemaan Florencen ja Edwardin tarinan surullisena tragediana aikaansa ja sen tapakulttuuriin vangituista rakastavaisista. Ja kuitenkin Florencen ja Edwardin tunteet välittyvät kirjan sivuilta niin hyvin ja samaistuttavasti, että ne vetävät lukijaa samanaikaisesti myös kohti tarinan nykyhetkeä, Edwardin ja Florencen järkyttävää konfliktia, josta heillä ei ole poispääsyä tai parempaa ymmärrystä toi tulevaisuus sitten mitä tahansa. Edwardin suuttumuksen ja epätoivon välittömyys ja Florencen traumasta kielivä hätä viestittävät myös, ettei mikään ole niin yksinkertaista, että se palautuisi vain ihmisiin aikansa ja kulttuurinsa tuotteina. Siten ehkä hämmästyttävintä onkin, että McEwanin romaani tuntuu tarjoavan tarinaansa samanaikaisesti kaksi hyvin erilaista perspektiiviä ja jättää suorastaan häikäilemättömällä tavalla lukijan viivyttelemään niiden rajapinnalle, lopullisen tulkinnan rannalle.

--
Psst! Rannalla -romaanista on muuten ilmeisesti jo tänä vuonna tulossa elokuva-adaptaatio, jossa Florencena nähdään ihana Saoirse Ronan.

Oman bloggaamisen lähtökohdat ja vinkkejä aloittelevalle kirjabloggaajalle

Sain Kirja vieköön! –blogin Riitalta haasteen kertoa bloggaamiseni lähtökohdista ja antaa vinkkejä aloittelevalle kirjabloggaajalle. Riitan haaste tuli otolliseen aikaan. Näin vuoden vaihteessa on aina hyvä tehdä pientä itsereflektiota ja mietiskellä, miksi asioita tehdään ja mitä pitää omassa tekemisessään tärkeänä. Elän elämässäni muutenkin jonkinlaista taitekohtaa, sillä valmistuin opinnoistani syksyllä. Alkava vuosi lupaa siis ainakin työnhakua ja muutenkin tulevaisuuden puntarointia.

Innostukseni kirjabloggaamiseen alkoi ensin aktiivisena kirjablogien lukemisena. Halusin pysyä kärryillä vuosittain ilmestyvästä kotimaisesta ja käännetystä kaunokirjallisuudesta, joten alun perin seurailin aktiivisesti Helsingin Sanomien kirjallisuuskritiikkejä. Jossain vaiheessa kuitenkin kyllästyin kirjallisuuskritiikkien tympeyteen. Varsinkin Helsingin Sanomien kritiikeistä paistoi, kuinka kirjoittajan on täytynyt ilmaista asiansa mahdollisimman tiiviisti. Itse kirjaa, sen sisältöä ja muotoa käsitellään vain pintapuolisesti ja lukijan lukukokemus tiivistetään tylyyn ja näennäisen objektiiviseen toteamukseen. Tiedän tekeväni karkean yleistyksen, mutta teenpä silti: suomalaiset kirjallisuuskriitikot ovat harmillisen harvoin haltioissaan mistään. Aivan kuin heidän uskottavuutensa kärsisi siitä, että he pitävät kirjallisuudesta.

 

Kun kritiikit alkoivat tylsistyttää havahduin siihen, kuinka oivallinen kanava bloggaus on kirjallisuudesta kirjoittamiseen. Kirjablogien teksteissä korostui tulkinnat, lukukokemuksen omakohtaisuus, sen jakaminen ja siitä keskusteleminen. Kirjabloggaajan mielipide ei ole tyly toteamus vaan vivahteikas ja monipuolinen. Parhaimmillaan sitä tarkastellaan monelta kantilta ja eri konteksteista käsin. Bloggaajan lukeminen on myös tunteikasta: kirjabloggaaja uskaltaa olla haltioissaan ja hullaantunut tai tuntea karvasta pettymystä, jopa inhoa. Lukukokemus ja mielipiteet eivät ole jähmeitä vaan jatkavat elämäänsä kommenttiosioiden keskustelussa. Erimielisyyttä ei vain sallita, sitä vaalitaan linkittämällä omaan tekstiin tyystiin toinen mielipide.

Innostuin koluamaan kirjablogeja, metsästin itselleni ”luottobloggaajia”, jotka kirjoittivat kirjoista innostavasti ja vakuuttavasti ja joiden makuun aloin luottaa. Vähitellen liu’uin itsekin mukaan. Loin bloggeriin tunnuksen. Aloin kommentoida ja lopulta kirjoittaa itsekin. Ajattelin, että minullakin saattaisi olla tähän paljouden mereen jotain annettavaa. Voisin hyödyntää teksteissäni kirjallisuudenopinnoistani saamiani oppeja, korostaa teksteissäni kirjallisuuden analyysia ja tulkintaa ja ujuttaa niiden lomaan henkilökohtaisia kokemuksiani ja näkemyksiäni luetusta.

Henkilökohtaisella tasolla kirjabloggaaminen on myös lukuprosessin syventämistä. Kirjat muistaa paremmin ja niitä on pohdittava huolellisemmin, koska niistä on oltava myös jotain sanottavaa. Bloggaaminen tekee lukukokemuksesta rikkaampaa. Samalla bloggaaminen on myös tehnyt minusta hitaistakin hitaamman lukijan. Perfektionistisena luonteena suunnittelen, pohdin ja hion tekstejäni pitkään ja bloggausjono vain kasvaa. Jossain vaiheessa tilanne äityi siihen, että kirjoitushetkellä kirjan lukemisesta saattoi olla jo useita kuukausia. Muistikuvat luetusta alkoivat siinä vaiheessa olla melko hatarat, joten aloin kirjoittaa pientä lukupäiväkirjaa, johon kirjasin välillä lukemisen aikana mieleen heränneitä ajatuksia ja vaikutelmia. Lukemani kirjat ovat täynnä myös post-it lapun riekaleita, jotka merkkaavat hienoja tai merkityksellisiä kohtia, loistavaa kieltä ja siiteerattavia kappaleita. Nykyään en voisi kuvitellakaan lukemista ilman muistiinpanokirjastani ja käden ulottuvilla olevaa post-it-lappupinoa. 

Bloggausjono

Aloittelevalle kirjabloggaajalle voisin antaa vinkkejä kahdestakin näkökulmasta: kanssabloggaajan vinkkelistä sekä aktiivisen kirjablogilukijan kannalta. Kollegana ja kanssakulkijana voisin neuvoa seuraavaa:

1. Opi sietämään omaa keskeneräisyyttäsi. Bloggaaminen kehittää kirjoitustaitoasi. Vuosien varrella joudut kuitenkin kohtaamaan sen, että joskus olet todellakin kirjoittanut kehnommin kuin nykyään, mitä taas saattaa seurata vainoharhaisuus siitä, että nytkin saatat kirjoittaa tekstejä, jotka nolostuttavat sinua parin vuoden päästä. Se sattaa olla totta, mutta huoli pois! Kehittyminen on kaunista.
2. Jos janoat kommentteja, kommentoi muita.  Kirjablogimaailma on ennen kaikkea yhteisö ja se toimii tavallisten sosiaalisten sääntöjen mukaan: kun annat jotain, sinulle annetaan takaisin. Suurin osa kommentoijista ovat bloggaajia itsekin. Kommentoimalla teet itsesi tiedettäväksi ja luot vuorovaikutussuhteita.
3. Teknisissä pulmissa blogikonsultti auttaa. Miten liität kuvan sivupalkkiin ilman otsikkoa? Miten saat blogikuvistasi kehykset pois? Miten tehdään Facebook-tykkäysnappi? Tässä ainakin kaksi apuria (googlella löytyy varmasti lisää!): Blogikonsultti, Kivempi blogi.

Kirjablogien lukijana puolestaan voisin antaa neuvoja, joita noudattamalla voi saada ainakin minusta aktiivisen ja uskollisen seuraajan. Näihin ohjeisiin ei tarvitse suhtautua turhan ryppyotsaisesti, mutta ne voi olla hyvä pitää kirjoittaessa mielessä. Näitä ohjenuoria pyrin parhaani mukaan noudattamaan myös omassa kirjoittamisessani. Olennaisin ohjeeni on itsestäänselvyys, mutta tärkeä sellainen: jos haluat blogillesi lukijoita, ajattele heitä, kun kirjoitat. Vaikka kirjoittaisitkin blogiasi lähtökohtaisesti ja ennen kaikkea itsellesi, totuus on se, että blogisi on julkinen ja joku viaton sielu voi käydä sitä lukemassa. Ajattele siis myös heitä.

1. Mieti, mitä annettavaa sinulla on blogosfääriin. Kirjablogeja on valtavasti, joten jos et halua hukkua joukkoon, mieti mitä sellaista sinun blogisi voisi tarjota, mitä joka toinen blogi ei jo tarjoa. Sen ei tarvitse välttämättä olla edes mitään erityisen suurta ja merkittävää. Anna vaikkapa persoonallisuutesi näkyä ja loistaa kirjoittaessasi (kuten Omppu tai Leena Lumi tekevät), erikoistu suosikkigenreesi (niin kuin blogissa Sivullinen tai Luetaanko tämä?) tai rakenna blogiisi ulkoasulla ja pienillä toistuvilla konsepteilla persoonallinen teema ja tunnelma (hyvänä esimerkkinä Kirjavarkaan tunnustuksia).
2. Perustele mielipiteesi. Jos toteat, että kirja on varmasti laadukas, mutta ei kuitenkaan oikein sinun juttusi, lukija ei saa tekstistäsi mitään tolkullista sanomaa irti. Kerro mieluummin, mikä on juuri sinun juttusi kirjallisuudessa ja perustele, miksi kyseinen kirja ei ole makusi mukainen. Uskalla olla myös kriittinen. Se ei tarkoita, että sinun pitäisi lytätä kirja tai tuhota kirjailijan elämä ja unelmat. Jos kirjassa on jotain, mistä et pidä, sinulla on oikeus (ja lukijan kannalta lähes velvollisuus!) se ilmaista. Joku voi loukkaantua, mutta jos olit vilpitön etkä liioitellut, hän pääsee tunteidensa yli ja saattaa jopa arvostaa rehellisyyttäsi. Vaikka koko blogosfääri ylistää kirjaa, josta itse et pitänyt, se ei tarkoita, että olisit hölmö tai et ymmärrä kirjallisuudesta mitään. Itse koen teilaukset virkistävinä (mallia näyttää esimerkillisesti Noora).
3. Älä kirjoita väkisin, jos sinulla ei ole kirjasta mitään sanottavaa. Kirjablogien lukijalle mikään ei ole turhauttavampaa kuin lukea bloggaajan pohtivaa, aavistuksen jahkaavaa tekstiä, jonka lopputulema onkin, että lukuhetki oli huono, elämä kiireistä ja nyt bloggaaja onkin täysin jäävi sanomaan kirjasta yhtään mitään. Kiitos tästä ajanhukasta!

En tällä kertaa siirrä haastetta suoraan eteenpäin, mutta jos takataskustasi löytyy hyviä vinkkejä, ota tästä haasteesta koppi!

Opettelin muuten itsekin vasta ihan taannoin sen Facebook-tykkäysnapin tekemisen ja perustin blogilleni Facebook-sivut. Jos haluatte Sabinan knallia myös somefeediinne, niin käykäähän tykkäämässä. Linkitän Facebook-sivuilleni omien postausten lisäksi myös muita mielenkiintoisia kirjamaailman uutisia ja tekstejä.