Roope Lipasti: Rajanaapuri

Kirjailija ja toimittaja Roope Lipasti kirjoittaa aivan loistavaa ja hulvatonta kolumnia Kotivinkkiin. Silloin tällöin kun kyseinen lehti eksyy käsiini, Lipastin kolumni on ehdottomasti ensimmäisenä lukulistallani. Lipasti kirjoittaa myös Pihalla -nimistä blogia Kotivinkin verkkosivuilla. Rajanaapuri on Lipastin ensimmäinen aikuisille suunnattu kirja, ja se oli myös ehdolla vuoden 2012 Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Aikaisemmin Lipastilta on ilmestynyt useampia lastenkirjoja, joista itse olen lukenut dystooppisen kertomuksen Terveisin, Robinson Saarinen (2010). Kyseessä on mielestäni melko erikoinen lastenkirja, joka teki kaikessa haikeudessaan vaikutuksen. Aikaisemmat positiiviset Lipasti-kokemukseni saivat minut kiinnostumaan Rajanaapurista, joka osoittautui hilpeän ulkokuorensa alla yllättävän vakavamieliseksi romaaniksi.

Kansi: Elina Warsta / Kuva: Atena

Rajanaapurin kertojana on pedantti leskeytynyt valmistalomies, jonka talo ja piha ovat viimeistä piirtoa myöten siistit ja viimeistellyt. Toisin on naapurissa, jossa piharakennuksen katto saattaa hieman repsottaa ja pihaa koristavat kaikenlainen rakennusjäte ja romu. Naapuri on päättänyt aloittaa rantasauna-projektin, vaikka rantaakaan ei vielä ole. Toisaalta ainahan tontille voi kaivaa lammen. Kertoja ja naapuri ovat monella tapaa toistensa vastakohdat. Siinä missä kertoja on teoreettinen ajattelija, joka harkitsee usein pitkään ennen kuin toimii, naapuri on luova ongelmanratkaisija, joka kokeilee ensin ennen kuin ajattelee. Kertoja seurailee tiiviisti ja päätään pyöritellen naapurinsa rakennusprojektia ja kiinnostuu samassa hötäkässä naapurin vaimosta.

Rajanaapuri tarjoilee auliisti sitä, missä Lipasti on parhaimmillaan: simppeleitä ja koomisia havaintoja miehistä ja naisista, lapsista, perhe-elämästä ja maailmasta noin yleensä. Toisaalta Lipastin hilpeä ironia on omalla tavallaan jotenkin todella suomalaista ja voisin kuvitella sen myös ärsyttävän monia lukijoita. Itse en myöskään kuulu suoranaisesti Lipastin kohdeyleisöön. En ole perheellinen, enkä rakenna taloa tai mökkiä. Minulla ei ole edes omistusasuntoa ja naapureihinkin törmään ehkä pari kertaa kuussa. Tavallaan Lipastin kuvaama maailma on siis hyvin vieras, mutta tavallaan se on myös jotenkin kulttuurisesti hyvin tuttu. Ehkä jopa kliseinen. Jäin romaanin jälkeen pohtimaan, kokisinko tarinan koskettavammaksi, jos kuuluisin paremmin sen kohderyhmään.

Omasta näkökulmastani Rajanaapurin selvä ansio on sen monitasoinen kerronta. Vaikka romaanissa on minäkertoja ja siten lukija ei pääse kertojan tietoisen minän ulkopuolelle, kertoja asettuu teoksen kokonaisuudessa monesti ironiseen valoon. Lisäksi lukija alkaa vähitellen hahmottamaan kertojan päällisin puolin koomisten sanojen ja tekojen takaa hänen raskaan yksinäisyytensä ja surunsa. Koomisuudesta ja sen taustalla olevasta aidosta ja realistisesta elämästä syntyy teokseen hieno jännite.

-

Roope Lipasti: Rajanaapuri (Atena, 2012)
Sivumäärä: 231