Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (Teos, 2012)

Sivumäärä: 266

-

Tänä aamuna maailma on tomua ja tuhkaa, mutta ei toivosta tyhjä.

Emmi Itärannan esikoisromaani Teemestarin kirja on dystoppinen tarina maailmasta, jossa vesi on käynyt vähiin ja sen käyttö on tiukan sotilashallinnon säätelemää. Vesirikoksesta, kuten ylimääräisten vesijohtojen rakentamisesta, rangaistaan ankarasti ja säälittä. Teemestarit edustavat tulevaisuuden yhteiskunnan kunnioittavaa suhdetta veteen. Teen valmistuksesta ja juonnista on muotoutunut pyhä rituaali, jonka vain oppinut teemestari voi suorittaa. Romaanin päähenkilö Noria on teemestareiden sukua ja itsekin pian valmis teemestari. Hän ei ole kuitenkaan valmistautunut ottamaan vastuuta sukunsa raskaasta salaisuudesta, joka saa myös vedenvalvojat kiinnostumaan hänestä ja hänen perheestään.

Itärannan romaanissa on ainutlaatuisen kuulas ja haikea tunnelma. Maailma, jossa vettä riittää kaikille vain niukalti, on lohduton, köyhä ja karu maailma. Silti Itärannan luoma todellisuus ei ole epämiellyttävän raaka tai kyynistyttävä. Pikemminkin se on seesteisen surumielinen. Kuolema ja pelko eivät ole vieraita vaan vanhoja tuttuja. Vesi, joka on meille terveyden ja elinvoiman elementti, merkitsee Itärannan romaanissa kuoleman liittolaista: ”ne kulkevat aina yhdessä, maailmassa ja meissä”. Itärannan kuvaama tulevaisuus on hyvin toisenlainen kuin maailma, jossa elämme nyt. Silti se välittyy lukijalle vaivattomasti ja aitona ilman itsetarkoituksellisia esittelyjä tai huomautuksia.

Nykymaailma on romaanin todellisuudessa kaukainen mysteeri, pimeän peitossa, mutta samalla koko ajan läsnä. Romaanin henkilöhahmot eivät tiedä, mitä maailmalle on tarkalleen ottaen tapahtunut, mutta vanhasta ajasta on edelleen jäljellä suuret kasat jätettä ja romua sekä joitain harvoja ja irrallisia historiallisia todisteita. Noriaa askarruttaa, minkälainen maailma ja sen ihmiset olivat ennen. Hän haluaisi ymmärtää heitä ja heidän todellisuuttaan; ehkä oppia, miksi hänen maailmastaan on tullut sellainen kuin se on. Nykytodellisuuden läsnäolo kerronnassa kiinnittää myös lukijan erityisellä tavalla tekstiin. Samalla tavalla kuin Noria kokee menneen maailman vuotavan hänen nykyisyyteensä, Itäranta luo kuvitteellisesta todellisuudesta niin aidon, että se vuotaa omaan nykyisyyteeni. Sen menneen maailman kaipuu saa minut kaipaamaan omaa todellisuuttani, iloitsemaan että se on vielä tässä ja näkemään sen kauneuden ja ainutkertaisuuden. Tällaisena sateisena marraskuun iltana, Teemestarin kirja ei saa minua odottamaan mitään muuta niin paljon kuin lunta:

Pohdin, miltä lumi tuntuu kämmenellä juuri ennen sulamistaan vedeksi, tai miltä jää näyttää talvipäivänä, kun aurinko kuorruttaa maiseman ja piirtää varjoille terävät ääriviivat, mutta niitä tarinoita jouduin etsimään toisista kirjoista. Olin pettynyt korkeaan kirjahyllyyn ja sen sisältöön, joka lupasi niin paljon ja jätti kuitenkin pois kaikkein tärkeimmän. Mitä iloa oli tietää lumikiteen koostumus, jos ei voinut manata iholleen tunnetta sen kylmyydestä ja silmiinsä sen kimallusta?

Teemestarin kirja oli viehättävä ja nautinnollinen lukukokemus, mutta toisaalta ei jättänyt minuun kovin pysyvää jälkeä. Itärannan maailmanrakennustaito on vertaansa vailla, mutta itse tarinalta jäin odottamaan enemmän. Romaani tuntui koko alkupuolensa ajan tiputtelevan erilaisia aihioita varsinaiselle seikkailulle ja draamalle, mutta kun tunnelma lopulta alkoi todella tihentymään, romaani päättyi. Teemestarin kirja tuntui vasta johdatukselta sille suurelle tarinalle maailman kohtalosta ja ihmisten oikeudesta elämään. Toisaalta ehkä Teemestarin kirjan ei ollut tarkoituskaan olla suuri tarina vaan pieni tarina. Ehkä odotukseni dystopian suhteen ovat liiankin ylenpalttiset ja kärsimättömät. Joskus pienempi ja eleettömämpi tarina voi olla parempi.