Yksinkertaisesti kyltymätön uteliaisuuteni sai minut
tilaamaan E.L. Jamesin Fifty Shades of
Greyn internetin kautta kotiini. Uteliaisuuteni herättäjiä olivat
erityisesti romaanin ennätysmäiset myyntiluvut sekä tietenkin tuo
sadomasokistinen erotiikka, jota kirjan huhuttiin olevan pullollaan. Pakkohan
se on myöntää, että kirja vei kerronnan kauhistuttavista kömmähdyksistä
huolimatta mukaansa ja se tuli luettua kohtuullisen nopeasti. Myönnän myös sen,
että olen jokseenkin tyytyväinen siihen, että naiset voivat nauttia runsaalla
erotiikalla maustetusta kirjallisuudesta näin julkisesti. Kaikesta
kömpelyydestään huolimatta E L Jamesin teos on siinä mielessä kulttuurisesti
merkittävä, että se mediajulkisuudellaan luo keskustelua naisista
seksuaalisesti aktiivisina toimijoina.
Todennäköisesti Jamesin tarkoituksenakaan ei ole ollut kirjoittaa yhteiskuntaa kommentoivaa tai uskottavaa korkeakirjallisuutta vaan viihdyttävää eroottista fantasiaa. Aion myös käsitellä Fifty Shades of Greytä sellaisena. Teoksen romanttiset kliseet tai hahmojen epäuskottavuus eivät vaivaa minua, koska ne kuuluvat mielestäni romaanin edustamaan genreen. Se, mikä romaanissa vaivaa suuresti, on kerronnan käsittämätön kömpelyys ja alleviivaavuus. Viihdekin voisi olla taitavasti kerrottua. Häiritsevintä Fifty Shades of Greyn kerronnassa on sen tapa liioitella romaanin päähenkilön Anastasia Steelen tunteita ja ajatuksia. Romaani on kerrottu tämän epävarman ja kokemattoman opiskelijatytön näkökulmasta ja ilmeisesti mitään neiti Steelen tuntemuksista ei jätetä lukijan mielikuvituksen varaan vaan niitä päinvastoin alleviivataan kauhistuttavan korneilla huudahduksilla, kysymyksillä ja metaforilla:
“But I’m not sure I have the stomach to be his
submissive – deep down, it’s the canes and whips that put me off. I’m physical
coward, and I will go a long way to avoid pain. I think of my dream… is that what it would be like? My inner goddess jumps up and down with
cheerleading pom-poms shouting yes at me.”
Erityisesti myötähäpeää herättävät raportoinnit
Anastasian “omantunnon” ja “sisäisen
jumalattaren” reagoinneista Christian Greyn sanoihin ja tekemisiin. Nämä kaksi
Anastasian persoonallisuuden puolta saavat metaforan kautta ikään kuin fyysisen
muodon Anastasian mielessä ja kuvat niistä pompahtavat kerronnassa esiin kuin
ne olisivat jonkinlaisessa sarjakuvamaisessa ajatuspilvessä Anastasian
ympärillä. Efekti on suoraan sanoen häiritsevä.
Fifty Shades of Grey on
syntynyt alun perin Twilight-kirjasarjan
fanifiktiona ja sen vaikutus näkyy romaanissa selkeästi. Romaanin
elokuvaoikeudet on jo myyty Universal Picturesille ja Focus Featuresille. Jo
kirjaan tarttuessani olin tietoinen elokuvasuunnitelmista, mutta en
Twilight-yhteyksistä. Tästäkin huolimatta jotenkin pakonomaisesti kuvittelin
Robert Pattinsonin itsetietoisen ja ulkoiselta olemukseltaan uhkaavan oloisen
Christian Greyn hahmoon. Kirjan selkein ansio onkin Christian Grey, joka on
mielestäni rakennettu hahmona suhteellisen hyvin. Grey on kiehtova kaikessa
ristiriitaisuudessaan ja salaperäisyydessään. Hahmo saattaa toimia juuri
siksikin niin hyvin, ettei kerronta pääse kopeloimaan hänen ajatuksiaan ja
tuntemuksiaan samalla tavalla kuin Anastasia Steelen kohdalla. Greyn todelliset
motiivit, tuntemukset ja historia jäävät osittain lukijan omien arvelujen
varaan, mikä tekee juuri hahmosta niin mielenkiintoisen.
Näen Christian Greyn edustavan myös jokseenkin perinteikästä
populaarikulttuurissa usein käytettyä romanttista mieshahmoa. Olen itse ollut
erityisen tykästynyt tällaisiin hahmoihin siitä asti kun luin Emily Brontën Humisevan harjun. Tämä Heathcliff-hahmo
on synkkä, ulkoiselta olemukseltaan jopa uhkaava tai ainakin ylpeä ja
sulkeutunut, mutta josta lopulta paljastuu myös lempeämpi puoli ainakin sitä
naista kohtaan, jota hän sattuu rakastamaan. Christian Grey istuu tähän
kuvaukseen mielestäni erityisen hyvin. Viime aikoina tällaisen hahmon on voinut
löytää myös esimerkiksi Lost –tv-sarjan Sawyerista tai kaikista
vampyyriestetiikkaa hyödyntävistä populaarikulttuurin tuotteista.
Kaiken kaikkiaan Fifty
Shades of Grey olisi huomattavasti paremmin myyntilukujensa ja maineensa
arvoinen, jos se luottaisi hieman paremmin lukijoidensa mielikuvitukseen ja
kykyyn samastua kuvailemiinsa hahmoihin ja päätellä itse, mitä heidän tunteet
ja ajatukset mahdollisesti tarkoittaisivat. Näin lukijan ei tarvitsisi tuntea
niin suurta myötähäpeää kerronnan korniuden vuoksi ja hän voisi nauttia
simppelisti ja viihdyttävästi rakennetusta tarinasta.
E L James: Fifty Shades of Grey (Arrow Books, 2011)
Sivumäärä: 514
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti on aina iso ilo.