Ian McEwan: Makeannälkä

Ian McEwanin kerronnassa on jotain erityistä sulavuutta, joka vetää minut helposti mukaansa. Sovitus oli ensimmäinen McEwanini ja edelleen suosikkini. Sittemmin olen lukenut myös Lauantain ja Vieraan turvan, jotka nekin tekivät vaikutukset, vaikka eivät ehkä räjäyttäneet tajuntaa. Makeannälkään tarttuessani odotukseni olivat melko suuret ja jouduin siksi lopulta pettymään. Kerronta ja juonen kuljetus olivat edelleen sulavaa, mutta päähenkilön rakentuminen ontui.

Romaanissa eletään 1970-lukua. Nuori matematiikan opiskelija Selina Frome värvätään töihin Iso-Britannian turvallisuuspalveluun. Kylmä sota ja IRA:n terrori-iskut muotoilevat Iso-Britannian politiikkaa. Turvallisuuspalvelussa naisia katsotaan avoimesti alaspäin eikä uralla eteneminen ole helppoa. Kirjallisuutta intohimoisesti harrastava Selina saa kuitenkin toimittaakseen salaisen tehtävän, jossa hänen on tarjottava nuorelle lupaavalle kirjailijalle turvallisuuspalvelun rahoitusta ilman, että tämä saa tietää rahan alkuperää. Turvallisuuspalvelun tarkoituksena on kylmän sodan hengessä tukea kulttuuria ja kirjallisuutta, joka edistää länsimaista kapitalistista yhteiskuntajärjestelmää. Selinan salainen rooli joutuu kuitenkin koetukselle, kun hän samalla rakastuu tehtävänsä kohteena olevaan nuoreen kirjailijaan.

Mielenkiintoisena knoppitietona mainittakoon, että Selinan salaisen tehtävän kohteena oleva nuori kirjailija Tom Haley muistuttaa kuulemma erehtymättömästi Ian McEwania itseään uransa alussa. Haleyn kirjoittamat novellit ja esikoisromaani ovat hieman muutettuja versioita McEwanin omista varhaisista novelleista. Kirjassa vilahtaa myös todellisia kustannusalan vaikuttajia, joihin McEwan törmäsi uransa alussa. (Lähde: James Lasdun: Sweet Tooth by Ian McEwan – review, The Guardian.) Todellisten henkilöiden läsnäolo tekstissä lisää siihen omanlaistaan kiehtovuutta. Myös romaanin ajankuvauksesta paistaa huolellisesti tehty taustatyö ja siitä saa kattavan ja mielenkiintoisessa kontekstissa esitetyn kuvan Iso-Britannian poliittisesta tilanteesta 70-luvun alussa.

Kuitenkin jo muutaman sivun luettuani romaanin kertojana toimiva Selina alkoi herättämään torjumattomissa olevaa ärsytystä. Aluksi romaanista sai sellaisen vaikutelman, että sillä olisi jopa jonkinlainen feministinen agenda Selinan yrittäessä selviytyä miesten hallitsemalla alalla. Turvallisuuspalvelun johtajien ennakkoluulot naisten tekemää työtä kohtaan nöyryyttävät Selinaa ja olisivat omiaan herättämään lukijan sympatiat ellei Selina todistaisi niitä oikeiksi. Hän ei vaikuta olevan lainkaan yhtä paljon kiinnostunut työstään, politiikasta tai edes kirjallisuudesta kuin hän on kiinnostunut miehistä. Koin Selinan naiiviksi ja turhamaiseksi tytöksi, jonka etäinen isäsuhde tuntui raivostuttavan osoittelevasti lymyävän hänen lemmenkipeytensä taustalla. 

Kulttuuripolitiikan opiskelijana en silti voinut olla kiinnostumatta romaanin herättämistä teemoista. Teos nostaa esiin hyviä kysymyksiä koskien taiteilijoiden riippumattomuutta tai kulttuurin merkitystä politiikassa ja kylmässä sodassa. Tänä päivänä pohdittaessa kulttuurin ja taiteen merkitystä vedotaan taloudellisiin ja hyvinvoinnillisiin hyötyihin. Nykyään harvemmin korostetaan kulttuurin poliittista valtaa. Makeannälkä on minusta hieno muistutus kulttuurin ja eteenkin kirjallisuuden voimasta kyseenalaistaa, horjuttaa tai tukea vallitsevia yhteiskuntajärjestelmiä. Makeannälässä kulttuurin poliittinen vaikutus ei ole vain yhteiskunnallista keskustelua vaan kyse on todellisesta tulevaisuutta määrittävästä ja muutoksia aikaansaavasta vaikutuksesta. Sellaisesta, johon jopa valtion turvallisuuspalvelun on järkevä sijoittaa.

Makeannälän juoni rakentuu kuten perinteisissä vakoiluromaaneissa synnyttäen alussa arvoituksellisuuden tuntua, herättäen lukijassa epäilyksiä ja kulkien sitten vähitellen kohti yllättävää loppuratkaisua. Juonta kasvatellaan niin rauhassa ja hartaasti, että aloin puolessa välissä odottelemaankin jo todellista mindfuck-asetelmaa. Vaikka Makeannälän juoni muistuttaakin perinteistä vauhdikasta vakoiluromaania, itse tarina ei kuitenkaan leikittele niin suurilla asioilla kuin terrori tai maailman talouden romahduttavat pankkirikokset. Selinan salainen tehtävä on sisällöltään aika kevyt, ja tarinan jännite rakentuu enemmänkin henkilöhahmojen välisten suhdesekoilujen varaan. Jos päähenkilö olikin raivostuttava, ihastuin teoksen loppuratkaisuun. Se tarjosi todellista yllätysten ja oivallusten aikaansaamaa mielihyvää. Palaset loksahtavat niin kohdilleen, että jopa päähenkilön ärsyttävyyden voisi lopulta selittää kirjailijan intentioksi. Siitäkin huolimatta loppu ei vielä rakenna kokonaisuutta ja olisin silti toivonut McEwanilta hienon loppuratkaisun arvoista päähenkilöä.

Makeannälän ovat lukeneet myös muun muassa Leena Lumi, Sanna, Sonja ja Mari A.

-

Ian McEwan: Makeannälkä (Otava 2013)

Alkuteos: Sweet Tooth

Ilmestynyt ensimmäisen kerran: 2012

Suomentaja: Juhani Lindholm

Sivumäärä: 385