Keväällä ilmestynyt Riikka Pelon
toinen romaani Jokapäiväinen elämämme lumosi
minut sanojensa kiihkeydellä ja kerrontansa ravisuttavuudella. Romaani kertoo
venäläisestä runoilijasta Marina Tsvetajevasta ja hänen tyttärestään
Ariadnasta. Tsvetajeva tyttärineen lähti Venäjän vallankumouksen jälkeen
valkoisessa armeijassa toimineen miehensä Sergei Efronin mukana maanpakoon. Myöhemmin
Sergei ja Ariadna yrittivät hyvittää emigranttitaustaansa työskentelemällä
Neuvostoliiton salaiselle poliisille Pariisissa ja sitä kautta hankkivat
perheelleen pääsyn takaisin Moskovaan. Marinan ja hänen tyttärensä tiet
erosivat Moskovassa, kun Ariadna joutui Stalinin vainojen aikana vankileirille
Komiin ja hänen äitinsä ajettiin lähestyvän sodan jaloista Tataarian
Jelabugaan.
Romaani muodostuu pääasiassa
kahdesta eri hetkestä: elokuusta vuonna 1923 ja elokuusta vuonna 1939. Vuoden
1923 Tsekkoslovakiassa Marina valmistautuu eroamaan pienestä tyttärestään, joka
on aloittamaisillaan koulun toisella puolella maata. Elämä on niukkaa ja täynnä
pettymystä ja suruja, jotka on kätkettävä sisälle, jotta elämästä selviytyisi.
Vuonna 1939 Moskovassa Ariadna yrittää olla todellinen kommunisti ja kelvata
kotimaalleen, vaikka vapauden ja tasa-arvon kirkastuttama Neuvostoliitto onkin
osoittautunut maaksi, jossa jää henkiin vain muiden kustannuksella. Rakkauden
löytänyt Ariadna yrittää kuitenkin sinnikkäästi olla onnellinen keskellä
Stalinin terroria. Ariadnan ja Marinan osioiden väliin on upotettu lisäksi
lapsi-Ariadnan ajasta irrallaan olevia runomaisia muistoja ja vaikutelmia,
joiden kautta myös Ariadnan ja Marinan menneisyys aukeaa lukijalle hajanaisina
fragmentteina.
Jokapäiväinen elämämme pureutuu Marinan ja Ariadnan lähes
symbioottiseen suhteeseen, jossa läheisyys on niin syvällä, että se tuottaa
tuskaa. Äiti ja tytär tuntuvat henkisesti raatelevan toisiaan tempoillessaan
keskinäisissä siteissään. Perhe, koti ja vapaus ovat keskeisiä romaanista
nousevia merkityksiä. Ne ovat sen hahmoille Marinalle ja Ariadnalle tärkeitä
arvoja, mutta samalla ristiriitaisia ja vaikeasti tavoitettavia. Lapset ja mies
vetävät Marinaa kiinni arkeen ja rajoittavat hänen vapauttaan elää. Rakkaus
lasta kohtaan ei tahtoisi antaa tilaa kirjoittamiselle ja muille rakkauksille.
Koti taas on sana, josta Ariadna maistelee jokaisen äänteen: ”K-O-T-I”. Niin
kuin sana tai sen merkitys olisi hänelle vieras tai vain etäisesti tuttu. Kun
Ariadna ja Marina viimein pääsevät kaivattuun kotimaahan, se ei enää
merkitsekään vapautta vaan turtumista jatkuvan pelon ja epäluulojen vankeuteen.
Vaikka Marina ja Ariadna elävät
rankkaa elämää keskellä köyhyyttä, maanpakoa, kuolemaa ja menetystä, Jokapäiväinen elämämme kertoo juuri
siitä, mihin sen nimikin viittaa. Se kertoo, mistä päivän yksittäiset hetket
rakentuvat, millä tavalla ne kuroutuvat yhteen ja kuinka paljon ihminen voi
kokea tunteita pelosta ja epätoivosta hurmaavaan onneen vain muutamien päivien
tai jopa tuntien sisällä. Jokapäiväinen
elämämme oli minulle myös haastava kirja. Marinan ja Ariadnan elämillä on
sama rytmi kuin millä tahansa elämällä. Yksittäisten hetkien jono etenee
tasaisesti, kunnes tulee vastaan tärkeämpi tilanne, jonka ympärillä aika, sanat
ja tunteet tihenevät. Rakastuin romaanin henkilöhahmoihin, rytmiin ja kieleen
hitaasti. Vähitellen pääsin hahmoihin kiinni, opin välittämään heistä ja annoin
itseni kietoutua heidän ihmeellisiin jokapäiväisiin ajatuksiinsa.
- - ja niin vain minun piti ravistaa mies hyppysistäni, päästää yksin
lopun matkaa naapurin pihan poikki, sillä hänellä oli jo kiire, kiire,
ribbentrop, dripp, dropp, puhelin odotti ja sähkeet ja koko maailma, ellei se
sitten ollut ratkennut liitoksistaan noiden sadepisaroiden tahdissa, piti
tietää, tietää, selvittää ja uskoa että Mulja vielä palaisi, tähän kuvaan,
tähän onneen, valoon, salaisuuteen, minun mieheni, autuuteni, ja oli koottava
tyhjä syli täyteen hauraita ja heleitä kukkia, virnaa, käämiä ja kelloja ja
mitä kaikkea siellä kasvoikaan, maailman kaikki sanat, kaikki runous alkaa
tästä, se alkaa minun lapsestani, meidän lapsestamme, kaikki rytmi, kaikki aika
alkaa jälleen, uusi maailma.
Pelon romaanissa elämästä itsessään tulee runo. Kuten
runolla silläkin on oma rytminsä, omat taukonsa ja tihentymänsä, salatut ja
hitaasti aukenevat merkityksensä. Marina elää ja rakastaa sanojen kautta.
Romanssiksi hänelle riittää pelkkä kirjeenvaihto, jota hän käy suurien
runoilijoiden kuten Rainer Maria Rilken ja Boris Pasternakin kanssa. Marina kasvattaa myös Ariadnan elämään sanoilla, mutta
toisin kuin hän opettaa, pikkutytön kieli ei taivu mitallisiin muotoon vaan
poukkoilee ajatuksenvirtamaisesti vuolaana ja vapaana. Ariadnan ja Marinan elämät
sulautuvat kerronnan kautta kieleen, sanojen foneettiseksi ja runolliseksi
virraksi. He konkreettisesti elävät kieltä, tuntevat ja maistelevat sanoja ja
määrittelevät niitä uudelleen ja uudelleen. Kuitenkin samalla tärkeäksi ja
kipeäksi muodostuu myös se, mitä ei sanota tai kielellistetä. Romaani on niin
täynnä puheen ja puhumattomuuden avaamia tunnetiloja ja ulottuvuuksia, että se
on vielä joskus luettava uudelleen.
Jokapäiväisestä elämästämme ovat kirjoittaneet ainakin Annika,
Jaana,
Leena,
Liisa
ja Sanna.
Ylen aamu-tv:stä tuli toukokuussa myös Pelon haastattelu, jossa kirjailija avaa hyvin kirjan lähtökohtia ja teemoja.
Ei hätä ollut tämän näköinen, ei minkään näköinen todellakaan, eikä hän
antaisi sen ottaa itseään valtaansa, elämä oli mahdollista. Tämäkin päivä.
-
Riikka Pelo: Jokapäiväinen
elämämme (Teos 2013)
Sivumäärä: 525
Tämä kirja on minulle ollut vuoden ehdoton kohokohta. Siinä yhdistyvät kerronta, kieli, aihe ja ajankuva lähes täydellisesti toisiinsa ja luovat uskomattoman hienon, vaikkakin ajoittain hyvin raastavan tunnelman. En voinut kuin ihailla sitä, miten sisällä Pelo kertomassaan maailmassa on, miten hyvin hän tuntee sen ja osaa pukea sanoiksi pienimmätkin vivahteet.
VastaaPoistaEn ole itsekään aikoihin rakastunut kirjaan samalla tavalla kuin tähän ja vielä eläytynyt niin vahvasti henkilöhahmojen onneen ja tuskaan. Toivottavasti Pelo huomioitaisiin jollain tavalla myös kirjallisuuspalkintojen taholta, sillä tämä teos todella ansaitsisi tunnustusta.
PoistaMinulla tämä odottaa hyllyssä lukemista, olen kuullut tästä paljon hyvää joten odotan kirjan lukemista ihan hirveästi.
VastaaPoistaToivottavasti lukukokemuksesi on vähintäänkin yhtä huikaiseva kuin omani. Sanoisin, että kirja kannattaa kuitenkin lukea maltilla ja rauhassa. Kuten yllä totesin, en ihastunut tähän teokseen suin päin vaan hullaantuminen tapahtui hitaasti ja vähitellen.
PoistaAnteeksi, edellisestä viestistä jäi puuttumaan toimituspäällikkö Hanna Ruutu. Tässä täydennettynä:
VastaaPoistaHei, tervetuloa kuulemaan Riikka Pelon, Suomen Pietarin instituutin johtajan Elina Kahlan sekä tutkija, toimituspäällikkö Hanna Ruudun keskustelua Marina Tsvetajevasta Joulujarmarkaan eli Venäläisille markkinoille Venäjän tiede- ja kulttuurikeskukseen Helsingin Töölöön 24.11. klo 15.00. Kahla kysyi Kanavan (5/2013) artikkelissaan "Voiko aivan toisessa todellisuudessa eläneiden sieluun kurkistaa? Voiko vapaa ja ravittu tavoittaa vangitun ja nääntyneen sielunmaiseman?" Tästä keskustelu jatkuu Joulujarmarkassa!
En pitänyt ollenkaan. Luen paljon, mutta ei koskettanut. Tylsää ja arkista kieltä, kokonaisuutena raskasta ja tympeää, epämiellyttäviä henkilöhahmoja. Harpoin kirjan läpi kun en millään jaksanut sitä lukea niin kuin pitäisi. Miksi Finlandian voittajat edustavat lähes poikkeuksetta maan tylsintä kirjallisuutta?
VastaaPoistaKokemuksesi osoittaa, että joskus voimme lukea samaa kirjaa aivan eri tavalla. Minä en kokenut romaanin kieltä lainkaan tylsäksi vaan päinvastoin ihanan rikkaaksi, uudenlaisia ajatuksen ja havaitsemisen uria avaavaksi. Kielessä oli arkisuuttakin, sen allekirjoitan, onhan romaanin nimikin Jokapäiväinen elämämme. Mutta tämän kirjan kohdalla kielen arkisuus tarkoitti minusta upeaa hetkeen paneutumista ja arjen merkityksellistämistä. Voin kuvitella myös, että teoksen kokee raskaaksi. Minultakin se vaati erityistä keskittymiskykyä ja ponnistelua, mutta koin, että romaani myös palkitsi vaivannäköni. Maut vaihtelevat. Itse koin, että tämä oli poikkeuksellinen Finlandia-palkinnon saaja.
Poista