Sheldon B. Kopp: Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet! Psykoterapeuttinen pyhiinvaellus

Potilas-pyhiinvaeltaja väittää, että kaikella täytyy olla jokin tarkoitus, josta hän ei vain vielä ole päässyt perille, sillä silloin hän olisi onnellinen. 'Miksi?' hän kysyy. 'Miksi tämä kaikki tapahtuu minulle?' Hän uskoo, että jos hän vain voisi ymmärtää, jos terapeutti vain selittäisi sen hänelle, hän pystyisi ottamaan elämän sellaisena kuin se on ja olemaan onnellinen. Mutta 'elämän tarkoituksen voi ymmärtää muttei koskaan selittää'. Juju on siinä ettei ole mitään jujua.

Ehkä kaikkein vaikeinta potilaalle on hyväksyä, että hän on aivan tavallinen. Hän ja terapeutti ja kaikki muutkin hänen tuntemansa ihmiset ovat aivan samanlaisia. Kuinka tärkeitä ovat meidän kenenkään hetkelliset pettymyksen tai tyydytyksen tunteet maailmassa, jossa on kolme ja puoli miljardia ihmistä, luvuton määrä kauan sitten kuolleita ja ääretön määrä vielä syntymättömiä (ellemme onnistu räjäyttämään itseämme taivaan tuuliin tai myrkyttämään ympäristöämme).

Muistan hyvin, kuinka teini-iässä oivalsin, kuinka ei olekaan siistiä olla samanlainen kuin muut vaan olla se erilainen nuori. Olla mahdollisimman persoonallinen, kuunnella musiikkia, josta kukaan muu ei ole ikinä kuullutkaan ja käyttää vaatteita, jotka heijastavat erikoisuuttani. Kulttuurialan opiskelijoiden piirissä olen tottunut erikoisuuden tavoitteluun. Vähintäänkin joka toinen tuntuu haluavan olla se kärsivä taiteilija, jonka eksistentiaalinen tuska johtuu siitä, ettei yhteiskunnan normit vain yksinkertaisesti sovellu hänelle ja koska hän näkee ja tuntee jotain muuta, mitä muut eivät tunne. Kuulun itsekin näihin yhteiskunnan boheemeihin sijaiskärsijöihin. Olen kouluikäisestä asti kokenut jääväni kaikenlaisten sosiaalisten piirien ulkopuolelle. Olen käynyt pitkän tuskaisen tien hyväksyäkseni, että olen erilainen kuin muut ja lopulta oppinut olemaan siitä ylpeä uskoen, että kaikella on jokin salattu tarkoitus ja että kärsin, koska olen jollain tavalla erityinen.

Itsensä ja erilaisuutensa hyväksyminen on tietenkin hyvä asia. Nyky-yhteiskunnan normit tuntuvat olevan ihanteita, joihin kukaan ei pysty yltämään, joten kyky elää erilaisuutensa kanssa on hengissä pysymisen kannalta hyödyllinen taito. Mutta jos rakentaa identiteettinsä sen varaan, että on jollain tavoin erityinen yksilö, saa taistella paikastaan maailmassa loppuelämänsä. Erityisyys kun tarkoittaa sitä, että pitäisi olla jotenkin erilainen kuin muut. Pitäisi omata jokin erityinen ominaisuus, olla jotenkin lahjakas tai vain jollain muulla tavalla poiketa muista ihmisistä. Toki voi olla erityinen myös negatiivisella tavalla; eli olla se maailman sijaiskärsijä, kaikkien pahojen tapahtumien uhri, väärinymmärretty ihminen. Joka tapauksessa kun päättää olla jotain, mikä määrittyy suhteessa muihin, tulee samalla asettaneeksi itsensä vertailuasemaan kaikkien muiden kanssa. Jokaisesta sosiaalisesta tilanteesta tulee kilpailu, jossa mitataan oma erityisyyden aste suhteessa muihin. Ja jokainen uusi ihminen, jonka tapaa, voi mahdollisesti olla vielä vähän erityisempi ja rikkoa monen vuoden identiteettityön.

Sheldon B. Kopp toteaa, että elämä on tässä. Ei ole olemassa mitään salattuja merkityksiä eikä menneitä vastoinkäymisiä hyvitetä. Koppin teoksen nimen sanoma on, ettei ole olemassa suurmiehiä tai sankareita. Kukaan ei ole toisia heikompi tai vahvempi. Kaikki ihmiset ovat samanlaisia. En osaa tyystin lopettaa erityisyyteni tavoittelua, mutta nykyään saavutan yhä useammin hetkiä, jolloin tunnen suurta zenmäistä rauhaa, kun saan olla ihan tavallinen ihminen. Tavallisuus tarkoittaa, ettei minun enää tarvitsekaan olla erityinen tai näyttää muille ihmisille, mihin minusta todella on. Arvokkuuteni ei riipu siitä, minkälainen olen muihin ihmisiin nähden. Minun ei tarvitse korostaa saavutuksiani tai todistella itsestäni mitään. En ole riippuvainen siitä, missä arvossa muut ihmiset minua pitävät. Olen ihan tavallinen ihminen, joten heidän ei tarvitse ajatella minusta yhtään mitään. Riittää, kun tunnen itse itseni onnelliseksi ja tyytyväiseksi.

Kopp toteaa myös, että mitkään tulevaisuuden saavutukseni eivät muuta elämääni. Mikään onnistumisen kokemus ei tule ”korvaamaan” menneitä kärsimyksiäni tai todista muille ihmisille, että olen sittenkin arvokkaampi henkilö kuin mitä he olivat ymmärtäneet. Noin vuosi sitten perheelleni sattui jotain sellaista, mikä teki elämästä yhtäkkiä hyvin raskasta ja pelottavaa. Opin ensimmäistä kertaa, että elämässä todella tapahtuu, life happens. Mietin silloin ja mietin vieläkin, että milloin tulee se aika, kun pelko, stressi ja väsymys loppuu ja voin alkaa nauttia elämästäni. Samalla kuitenkin ajattelen ja uskon, ettei elämä lakkaa koskaan olemasta rankkaa ja vaikeaa. Aina tulee uusia vastoinkäymisiä ja ongelmia. Ja tuo ajatus on minulle suuri helpotus, koska voin lakata odottamasta parempia aikoja ja aloittaa elämään nyt. Mitkään tulevat saavutukseni eivät muuta sitä, että olen luonteeltani asioita murehtiva tai että en ole se iloisin ja sosiaalisin ihminen joukossa tai sitä, että pahoja asioita tapahtuu. Siksi yritän huolehtia valmistumisestani ja urastani vähemmän ja sen sijaan lukea, katsella elokuvia ja kirjoittaa blogia enemmän.

Sheldon B. Kopp (1929-1999) oli ammatiltaan kliininen psykologi ja kirjoitti työnsä pohjalta useita kirjoja. Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet! on ilmestymisensä jälkeen saavuttanut kulttimaineen ja Koppin siinä esittämiä ajatuksia on siteerattu runsaasti useilla verkkosivuilla.  Löysin Koppin teoksen tv-sarjan kautta. Olen jo jonkin aikaa ollut auttamattomasti koukussa tv-sarjaan Fringe ja siinä tämä Koppin teos osoittautuu Peter -nimisen henkilöhahmon (Dawson’s Creekistä tuttu ihana Joshua Jackson ;) ) suosikkikirjaksi. Yksi Fringen suuria ansioita on sen lukuisat viittaukset erilaisiin kulttimaineen saavuttaneisiin populaarikulttuurin tuotteisiin, joten kun sarja viittasi teokseen, joka ei ollut minulle entuudestaan tuttu, oli se tietenkin pakko hankkia käsiinsä.

Koppin teos on jotain filosofisen teoksen, esseen ja elämäntapaoppaan välimaastosta. En yleensä ole juurikaan uskonut elämäntapaoppaisiin, mutta Koppin ajatuksiin minun oli todella helppo samaistua. Hänen filosofiansa arkinen yksinkertaisuus vetoaa minuun ja muistuttaa aika lailla omaa ajatteluani. Kopp vetosi minuun kirjallisuuden ja tarinoiden ystävään myös sikälikin, että hän usein rinnastaa jonkin ajatuksensa tai ideansa johonkin kirjallisuuden klassikkoon, sellaisiin kuin Don Quijote, Decamerone tai Pimeyden sydän. Lisäksi eri uskonnot ovat melko demokraattisesti esillä juutalaisen kirjailijan teoksessa. Hän poimii vanhoja tarinoita ja myyttejä niin kristinuskosta, juutalaisuudesta kuin buddhismistakin. Kopp käsittelee ihmisten kohtaamia mielenterveydellisiä ja henkisiä ongelmia myös entisten potilaidensa sekä oman elämänsä kautta.

-

Sheldon B. Kopp: Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet! Psykoterapeuttinen pyhiinvaellus (WSOY, 2004)

Alkuteos: If You Meet Buddha on the Road Kill Him! The Pilgrimage of Psychotherapy Patients.

Ilmestynyt ensimmäisen kerran: 1976

Suomentaja: Raija Viitanen

Sivumäärä: 252