Potilas-pyhiinvaeltaja
väittää, että kaikella täytyy olla jokin tarkoitus, josta hän ei vain vielä ole
päässyt perille, sillä silloin hän olisi onnellinen. 'Miksi?' hän kysyy. 'Miksi
tämä kaikki tapahtuu minulle?' Hän uskoo, että jos hän vain voisi ymmärtää, jos
terapeutti vain selittäisi sen hänelle, hän pystyisi ottamaan elämän sellaisena
kuin se on ja olemaan onnellinen. Mutta 'elämän tarkoituksen voi ymmärtää
muttei koskaan selittää'. Juju on siinä ettei ole mitään jujua.
Ehkä kaikkein vaikeinta
potilaalle on hyväksyä, että hän on aivan tavallinen. Hän ja terapeutti ja
kaikki muutkin hänen tuntemansa ihmiset ovat aivan samanlaisia. Kuinka tärkeitä
ovat meidän kenenkään hetkelliset pettymyksen tai tyydytyksen tunteet
maailmassa, jossa on kolme ja puoli miljardia ihmistä, luvuton määrä kauan
sitten kuolleita ja ääretön määrä vielä syntymättömiä (ellemme onnistu
räjäyttämään itseämme taivaan tuuliin tai myrkyttämään ympäristöämme).
Muistan hyvin, kuinka teini-iässä
oivalsin, kuinka ei olekaan siistiä olla samanlainen kuin muut vaan olla se
erilainen nuori. Olla mahdollisimman persoonallinen, kuunnella musiikkia, josta
kukaan muu ei ole ikinä kuullutkaan ja käyttää vaatteita, jotka heijastavat
erikoisuuttani. Kulttuurialan opiskelijoiden piirissä olen tottunut erikoisuuden
tavoitteluun. Vähintäänkin joka toinen tuntuu haluavan olla se kärsivä
taiteilija, jonka eksistentiaalinen tuska johtuu siitä, ettei yhteiskunnan
normit vain yksinkertaisesti sovellu hänelle ja koska hän näkee ja tuntee
jotain muuta, mitä muut eivät tunne. Kuulun itsekin näihin yhteiskunnan
boheemeihin sijaiskärsijöihin. Olen kouluikäisestä asti kokenut jääväni
kaikenlaisten sosiaalisten piirien ulkopuolelle. Olen käynyt pitkän tuskaisen
tien hyväksyäkseni, että olen erilainen kuin muut ja lopulta oppinut olemaan
siitä ylpeä uskoen, että kaikella on jokin salattu tarkoitus ja että kärsin,
koska olen jollain tavalla erityinen.
Itsensä ja erilaisuutensa
hyväksyminen on tietenkin hyvä asia. Nyky-yhteiskunnan normit tuntuvat olevan
ihanteita, joihin kukaan ei pysty yltämään, joten kyky elää erilaisuutensa
kanssa on hengissä pysymisen kannalta hyödyllinen taito. Mutta jos rakentaa
identiteettinsä sen varaan, että on jollain tavoin erityinen yksilö, saa
taistella paikastaan maailmassa loppuelämänsä. Erityisyys kun tarkoittaa sitä,
että pitäisi olla jotenkin erilainen kuin
muut. Pitäisi omata jokin erityinen ominaisuus, olla jotenkin lahjakas tai
vain jollain muulla tavalla poiketa muista ihmisistä. Toki voi olla erityinen
myös negatiivisella tavalla; eli olla se maailman sijaiskärsijä, kaikkien
pahojen tapahtumien uhri, väärinymmärretty ihminen. Joka tapauksessa kun
päättää olla jotain, mikä määrittyy suhteessa muihin, tulee samalla
asettaneeksi itsensä vertailuasemaan kaikkien muiden kanssa. Jokaisesta sosiaalisesta
tilanteesta tulee kilpailu, jossa mitataan oma erityisyyden aste suhteessa
muihin. Ja jokainen uusi ihminen, jonka tapaa, voi mahdollisesti olla vielä
vähän erityisempi ja rikkoa monen vuoden identiteettityön.
Sheldon B. Kopp toteaa, että
elämä on tässä. Ei ole olemassa mitään salattuja merkityksiä eikä menneitä
vastoinkäymisiä hyvitetä. Koppin teoksen nimen sanoma on, ettei ole olemassa
suurmiehiä tai sankareita. Kukaan ei ole toisia heikompi tai vahvempi. Kaikki
ihmiset ovat samanlaisia. En osaa tyystin lopettaa erityisyyteni tavoittelua,
mutta nykyään saavutan yhä useammin hetkiä, jolloin tunnen suurta zenmäistä
rauhaa, kun saan olla ihan tavallinen ihminen. Tavallisuus tarkoittaa, ettei
minun enää tarvitsekaan olla erityinen tai näyttää muille ihmisille, mihin
minusta todella on. Arvokkuuteni ei riipu siitä, minkälainen olen muihin
ihmisiin nähden. Minun ei tarvitse korostaa saavutuksiani tai todistella
itsestäni mitään. En ole riippuvainen siitä, missä arvossa muut ihmiset minua
pitävät. Olen ihan tavallinen ihminen, joten heidän ei tarvitse ajatella
minusta yhtään mitään. Riittää, kun tunnen itse itseni onnelliseksi ja
tyytyväiseksi.
Kopp toteaa myös, että mitkään
tulevaisuuden saavutukseni eivät muuta elämääni. Mikään onnistumisen kokemus ei
tule ”korvaamaan” menneitä kärsimyksiäni tai todista muille ihmisille, että
olen sittenkin arvokkaampi henkilö kuin mitä he olivat ymmärtäneet. Noin vuosi
sitten perheelleni sattui jotain sellaista, mikä teki elämästä yhtäkkiä hyvin
raskasta ja pelottavaa. Opin ensimmäistä kertaa, että elämässä todella
tapahtuu, life happens. Mietin silloin ja mietin vieläkin, että milloin tulee
se aika, kun pelko, stressi ja väsymys loppuu ja voin alkaa nauttia elämästäni.
Samalla kuitenkin ajattelen ja uskon, ettei elämä lakkaa koskaan olemasta
rankkaa ja vaikeaa. Aina tulee uusia vastoinkäymisiä ja ongelmia. Ja tuo ajatus
on minulle suuri helpotus, koska voin lakata odottamasta parempia aikoja ja
aloittaa elämään nyt. Mitkään tulevat saavutukseni eivät muuta sitä, että olen
luonteeltani asioita murehtiva tai että en ole se iloisin ja sosiaalisin
ihminen joukossa tai sitä, että pahoja asioita tapahtuu. Siksi yritän huolehtia
valmistumisestani ja urastani vähemmän ja sen sijaan lukea, katsella elokuvia
ja kirjoittaa blogia enemmän.
Sheldon B. Kopp (1929-1999) oli
ammatiltaan kliininen psykologi ja kirjoitti työnsä pohjalta useita kirjoja. Jos
kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet! on ilmestymisensä jälkeen
saavuttanut kulttimaineen ja Koppin siinä esittämiä ajatuksia on siteerattu
runsaasti useilla verkkosivuilla. Löysin Koppin teoksen tv-sarjan kautta. Olen
jo jonkin aikaa ollut auttamattomasti koukussa tv-sarjaan Fringe ja siinä tämä
Koppin teos osoittautuu Peter -nimisen henkilöhahmon (Dawson’s Creekistä tuttu
ihana Joshua
Jackson ;) ) suosikkikirjaksi. Yksi Fringen suuria ansioita on sen lukuisat
viittaukset erilaisiin kulttimaineen saavuttaneisiin populaarikulttuurin
tuotteisiin, joten kun sarja viittasi teokseen, joka ei ollut minulle
entuudestaan tuttu, oli se tietenkin pakko hankkia käsiinsä.
Koppin teos on jotain filosofisen teoksen, esseen ja elämäntapaoppaan
välimaastosta. En yleensä ole juurikaan uskonut elämäntapaoppaisiin, mutta
Koppin ajatuksiin minun oli todella helppo samaistua. Hänen filosofiansa
arkinen yksinkertaisuus vetoaa minuun ja muistuttaa aika lailla omaa
ajatteluani. Kopp vetosi minuun kirjallisuuden ja tarinoiden ystävään myös
sikälikin, että hän usein rinnastaa jonkin ajatuksensa tai ideansa johonkin
kirjallisuuden klassikkoon, sellaisiin kuin Don Quijote, Decamerone tai
Pimeyden sydän. Lisäksi eri uskonnot ovat melko demokraattisesti esillä
juutalaisen kirjailijan teoksessa. Hän poimii vanhoja tarinoita ja myyttejä
niin kristinuskosta, juutalaisuudesta kuin buddhismistakin. Kopp käsittelee
ihmisten kohtaamia mielenterveydellisiä ja henkisiä ongelmia myös entisten
potilaidensa sekä oman elämänsä kautta.
-
Sheldon B. Kopp: Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet! Psykoterapeuttinen
pyhiinvaellus (WSOY, 2004)
Alkuteos: If You
Meet Buddha on the Road Kill Him! The Pilgrimage of Psychotherapy Patients.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran: 1976
Suomentaja: Raija Viitanen
Sivumäärä: 252
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti on aina iso ilo.