F.G. Haghenbeck: Pyhän lehden kirja

En erityisemmin harrasta kuvataidetta, mutta jostain syystä meksikolaisen kuvataiteilijan Frida Kahlon teokset ovat aina kiehtoneet minua erityisellä tavalla. Frida Kahlo eli (1907-1954) huikean mutta raskaan elämän, ja se tihkuu hänen maalauksistaankin. Jotkut niistä ovat pelottavia, toiset absurdeja ja rumia, mutta ne puhuvat hurjan paljon. Usein Kahlon teokset eivät ole helppoa katseltavaa, koska niin täynnä ne ovat kuolemaa, levotonta ahdistusta ja kipua. Niiden tarinat ovat kuitenkin mielenkiintoisia.

F.G. Hagenbeckin Pyhän lehden kirja on fiktiivinen romaani Frida Kahlon elämästä. Koska taiteilijan elämänvaiheet olivat minulle jo ennestään melko tuttuja, pelkäsin, että Haghenbeckin Pyhän lehden kirjassa ei ole minulle mitään uutta. Pelkäsin kuitenkin turhaan. Haghenbeck tulkitsee Kahlon elämää aivan omalla maagisrealistisella tavallaan. Frida on kuoleman kummilapsi ja siksi kuolevien maailma näyttäytyy hänelle usein jo hänen eläessään. Hän elää toinen jalka haudassa, mutta elää kuitenkin, sillä kuolemalla ja hänellä on yhteinen sopimus. Kahlon tarina kytkeytyy keskeisesti meksikolaisten kuolleiden päivän viettoon ja jonkinlaiseen kulttuuriseen kuoleman mystifiointiin. 

Olen aikaisemmin lukenut Frida Kahlon elämään perustuvan Barbara Mujican fiktiivisen romaanin Frida ja pidin Haghenbeckin tulkinnasta huomattavasti enemmän. Vaikka hän avaa kertomuksellaan Fridan elämää, tunteita ja ajatuksia omasta näkökulmastaan, hän maagisen taustateemansa kautta onnistuu myös salaperäistämään sitä entisestään. Ikään kuin hänen sanomansa olisi, että kaikki edellä kerrottu ei kuitenkaan pysty tavoittamaan Frida Kahlon elämän todellista murhetta ja merkitystä. Se on samanlainen salaisuus kuin kuolema itsessään. Pidin myös teoksen syklisestä rakenteesta; se alkaa lopusta ja loppuu alkuun ja tuo siten esiin elämän ja kuoleman vääjäämättömyyden sekä jokaisen, pienenkin hetken rikkauden.

Pyhän lehden kirja edustaa romaanissa Frida Kahlon kadonnutta muistikirjaa, mihin hän tallensi muun muassa kaikki elämänsä tärkeimmät reseptit. Jokaisen luvun lopussa on ote tästä kadonneesta muistikirjasta ja aitoja meksikolaisia ruokareseptejä. Usein suhtaudun tällaisiin ratkaisuihin hienoisella skeptisyydellä, mutta Pyhän lehden kirjassa ruokaohjeet eivät ole liian päälle liimattuja vaan keskeinen osa kertomuksen kokonaisuutta. Ruoalla on tärkeä merkitys Fridan elämässä ja symbolinen yhteys kuolemaan. Joka kuolleiden päivä Frida rakentaa kuolleiden päivän alttarin, jolle hän kattaa loisteliaan ateriaan lahjana kummitädilleen kuolemalle. Ruoan rakastaminen merkitsee elämän rakastamista, sillä ruoka ylläpitää elämää. Ruoan uhraaminen kuoleman alttarilla on kuin lahjottaisi palan elämää kuolemalle. Fridan kohdalla se tuntuu myös kuoleman lepyttelyltä, ikään kuin korvaus siitä, että kuolema ei vielä saa viedä mukanaan jälleen yhtä elävää sielua.

Pyhän lehden kirjassa korostuu Fridan elämässään kokemat fyysiset ja henkiset kärsimykset, hänen biseksuaalisuutensa ja myrskyisä avioliittonsa meksikolaistaiteilija Diego Riveraan. Sen sijaan Fridan taiteilijuus jää Haghenbeckin teoksessa kummallisen vähälle maininnalle. Fridan tarvetta tai motiiveja maalata tai hänen uransa kehittymistä ei juuri kommentoida. Romaani sisältää muutamia viittauksia Frida Kahlon teoksiin, mutta ne eivät tule esiin maalaamisen kautta vaan kietoutuvat muun muassa teoksen maagisrealistisiin teemoihin. Jos siis lukija ei ole aikaisemmin nähnyt yhtäkään Kahlon teosta, vittauksia tuskin tunnistaa. Jos Frida Kahlon taide yhtään kiinnostaa, kannattaa teosta lukiessa vierailla vaikkapa Kahlon  virallisilla verkkosivuilla, joilta löytyy myös galleria Kahlon töistä. Haghenbeck tulkitsee Kahlon töitä aivan omalla tavallaan ja nivoo ne mielenkiintoisella tavalla rakentamaansa tarinaan. Olisin kuitenkin toivonut, että Haghenbeck olisi enemmän ja hieman selkeäsanaisemmin avannut Fridan taiteilijuutta ja maalaamiseen liittyviä hetkiä tämän elämässä.

Haghenbeckin kirjan julkaissut kustantamo Iván Rotta osoittautui myös tutustumisen arvoiseksi tapaukseksi. Varsinkin Latinalaisesta Amerikasta kiinnostuneille suosittelen erityisesti kustantamon blogia, jossa kustantamon kirjauutisten välistä löytyy myös mielenkiintoisia kirjoituksia Latinalaisen Amerikan viimeaikaisista tapahtumista.

Pyhän lehden kirja on viime aikoina luettu myös blogeissa Luen ja kirjoitan, Eniten minua kiinnostaa tie, Le Masque Rouge ja Luettua.

-

F.G. Haghenbeck: Pyhän lehden kirja (Iván Rotta & Co. 2013)

Alkuteos: Hierba Santa

Ilmestynyt ensimmäisen kerran: 2009

Suomentaja: Samuli Arkko

Sivumäärä: 334