Parisen vuotta siten ihastuin täysin elokuvaan The Help, joka siis
perustuu Kathryn Stockettin samannimiseen romaaniin. Päätin odottaa jonkin
aikaa, että elokuvan tapahtumat ehtisivät hieman haihtua mielestäni ennen kuin
tartuin Stockettin kirjaan. Elokuvakokemusta ei kuitenkaan tällä kertaa voita
edes kirja. Vaikka elokuva on pitkäkestoinen, siinä on onnistuttu paketoimaan
Stockettin hieno monipuolinen tarina napakaksi kokonaisuudeksi, jota ei ole
tarvinnut täytellä ylimääräisellä hötöllä. Myös upeat näyttelijäsuoritukset
saivat kirjan hahmot elämään valkokankaalla huomattavasti paremmin kuin
Stockettin hieman yksioikoinen ja syvyyksiä vailla oleva kerronta.
En kuitenkaan sano Piikojen olevan huono kirja. Se on
toimiva lukuromaani, jota on helppo suositella. Henkilöhahmoja on paljon, mutta
se on pikemminkin romaanin ansio kuin heikkous, sillä Stockett pitää
henkilöhahmonsa taitavasti hyppysissään. Pidän myös romaanin miljöönä
toimivasta 1960-luvun Mississipistä, joka välittyy kirjan sivuilta aidon
tuntuisesti. Stockettin vahvuus onkin ennen kaikkea tarinan, henkilöhahmojen ja
miljöön rakentamisessa. Kerronnasta kuitenkin jää puuttumaan jonkinlainen
syvyys tai intensiivisyys, joka kiinnittäisi lukijan tekstiin varauksettomasti.
Piiat kertoo rotusyrjinnästä, luokkajaosta ja ystävyydestä. Ennen
kaikkea se kertoo mustien ja valkoisten naisten elämästä ja kohtaamisesta
1960-luvun alun Mississipissä. Yleisen tavan mukaan valkoiset naiset pitävät
perheessään mustaa kotiapulaista. Paitsi että nämä siivoavat heidän asuntonsa
ja laittavat heidän ruokansa, kotiapulaiset myös rakastavat heidän lapsiaan ja
kasvattavat nämä aikuisiksi. Jokapäiväisestä kohtaamisesta ja läheisyydestä
huolimatta mustat ja valkoiset elävät kuitenkin omissa maailmoissaan eikä
sosiaalisesti rakentuneita raja-aitoja ole lupa ylittää. Itseäni on aina
kiehtonut ihmisten välisen kanssakäymisen keinotekoiset säännöt ja konventiot. Olen
monesti miettinyt sitä absurdiutta, mikä sisältyy siihen tosiasiaan, että
useimpien ihmisten kohtaaminen merkitsee meille huomattavasti paljon enemmän,
kun ikinä pystymme heille sitä ilmaisemaan. Piioissa
ihmisten välinen sosiaalisesti rakentunut etäisyys on viety äärimmilleen. Stockettin
henkilöhahmot joutuvat kuitenkin tilanteisiin, joissa ihmisten aito läheisyys
ja ystävyys saavat aikaan hämmentäviä tilanteita ja tuovat esiin raja-aitojen
keinotekoisuuden. Tarinan helmiä ovat yksittäiset mustien ja valkoisten väliset
kohtaamiset, joissa nouseekin yllättäen esiin todellinen kiintymys ja rakkaus
lähimmäistä kohtaan.
Piioista on kirjoitettu lukuisissa blogeissa, mutta itse
suosittelen katsastamaan ainakin Amman,
Jaanan
ja Lauran
postaukset.
-
Kathryn Stockett: Piiat (WSOY
2011)
Alkuteos: The Help
Ilmestynyt ensimmäisen kerran:
2009
Suomentaja: Laura Beck
Sivumäärä: 611
Minulle Piiat oli kirjana ihan ok lukukokemus. Ei kuitenkaan sykähdyttänyt. Henkilöhahmot olivat aika mustavalkoisia (joko täysin hyviä tai täysin pahoja), ja kirjasta jäi tunne että teemoista olisi voinut saada irti enemmänkin. Leffa on näkemättä, se kuulostaa olevan enemmän makuuni. Kirja kun jäi minulle vähän kylmäksi.
VastaaPoistaSuosittelen todellakin katsomaan elokuvan, jos se sattuu kohdalle. Olen samaa mieltä, että henkilöhahmot ovat mustavalkoisia. Tosin ainakin elokuvaa katsoessani koin varsinkin Miss Leefoltin ja Skeeterin äidin hahmoissa jopa ilahduttavaa ristiriitaisuutta ja horjuntaa siinä, minkälaisia he todella sisimmiltään ovat. Saatoin elokuvan ansiosta myös kirjan kohdalla lukea heihin samoja piirteitä, mutta näin jälkeenpäin tuntuu, että varsinkin kirjasta niitä täytyi hieman etsimällä etsiä.
PoistaMinulle kävi aivan päinvastoin, eli kirja kolahti paljon kovemmin kuin elokuva. Kirja ei ollut kaunokirjallisesti huippu, mutta vetävät henkilöhahmot ja historialliset asetelmat oli ladottu varsin hyvään pakettiin. Elokuvassa oli hyvät näyttelijät, mutta jotain jäin kaipaamaan. Vaikuttavia oivalluksia koin molemmista, joten eivät kumpikaan ole mitenkään turhia.
VastaaPoistaNäinhän siinä käy, että kokemukset vaihtelevat. Useimmiten taitaa olla juuri niin, että kirjaa on vaikea elokuvalla päihittää. Itse olen innokas elokuvien katselija siinä missä lukijakin ja yllättävän usein käy kuitenkin niin, että pidän elokuvakokemuksesta enemmän. Piiat taipuu ehkä vielä keskimääräistä paremmin elokuvaksi. Kuten sanot, romaani todella on hyvä paketti.
Poista