Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Sofi Oksasen Stalinin lehmät on ollut yksi vaikuttavimmista lukukokemuksistani kotimaisen kirjallisuuden piirissä. Puhdistuksen puolestaan koin tyylipuhtaaksi toimivaksi romaaniksi mutta en yhtä purevaksi kokemukseksi kuin Stalinin lehmät.  Sofi Oksasen kiistämättömänä ansiona on se, kuinka hyvin hän tuntee aiheensa ja henkilöhahmonsa. Hän ei vain sukella hahmojensa nahkoihin vaan on he. Stalinin lehmissä ja Puhdistuksessa hahmojen pelko, häpeä, ylpeys ja vahvuus ovat läsnä tekstissä tavalla, joka pakottaa myötäelämään ja ymmärtämään, häpeämään ja kitumaan mukana. Ihailen myös Oksasen naishahmojen lujuutta ja kykyä elää, vaikka maailma tekisi heistä nöyrimmistä nöyrimpiä.

Kun kyyhkyset katosivat ei kuitenkaan ollut mielestäni parhainta Oksasta. Koin romaanin monin paikoin sekavaksi ja itseään toistavaksi. Romaanin rakenne on hyvin samanlainen kuin Puhdistuksessa. Tarinaa kuljetetaan eteenpäin kahdessa eri aikatasossa ja menneisyyttä keritään hetki hetkeltä auki. Eri aikatasot tukevat toisiaan ja tapahtumat toisintuvat niissä muistojen ja pelkojen kautta. Puhdistuksessa tapahtumat etenevät miellyttävällä rytmillä. Lukijaa pidetään sopivassa jännityksessä, mutta tarina kulkee eteenpäin ja kirkastuu vähitellen. Kun kyyhkyset katosivat kuitenkin sahaa edestakaisin ajassa ja paikassa. Henkilöhahmojen tavoitteet sekä motiivit on esitetty sekavasti ja arvoituksellisuus tuntui uuvuttavalta ja turhauttavalta. Siinä vaiheessa, kun tarina on valmis tarjoamaan ratkaisuja, ne eivät enää kiinnosta minua.

Kun kyyhkyset katosivat kertoo Virosta saksalaismiehityksen aikaan 1940-luvun alussa sekä Neuvostoliiton aikaan 1960-luvulla. Romaanin keskushahmoina ovat serkukset Edgar ja Roland sekä Edgarin nuori vaimo Juudit. Rolandin taistellessa sinnikkäästi itsenäisen Viron puolesta Edgar soluttautuu taitavasti vallanpitäjien eliittiin oli kyse sitten natseista tai kommunisteista. Edgarilla on niin monet kasvot, ettei edes hänen oma vaimonsa Juudit pysty täysin ymmärtämään, kuka hänen aviomiehensä todella on. Edgarin henkilöhahmo on mielenkiintoinen ja uskomaton persoona. Hän on oman aikansa skitsofreenisen ja absurdin vallankäytön tuote. Edgar on todellinen selviytyjä. Hän elää vaihtuvia roolejaan niin aidosti, etteivät edes hänen ajatuksensa paljasta hänen todellisia tunteitaan, toiveitaan tai päämääriään. Ainoa tunne, joka tuntuu asuvan hänen ontossa sisimmässään, on pelko. Edgarin hahmon lohduttomuus tekee romaanista kuitenkin kyynistyttävän lukukokemuksen. Ihmiset vaipuvat maailman pahuuden alla lamaannuttavaan apatiaan. Romaanin idea on puoleen väliin mennessä jokseenkin selvä, eikä tarina tuo siihen kovin paljon lisää edetessään.

Historiallisena kuvauksena Kun kyyhkyset katosivat on kuitenkin vertaansa vailla. Sofi Oksaselta ei voi muuta odottaakaan kuin perusteellista taustatyötä ja purevaa miljöön kuvausta. On jotenkin uskomatonta ajatella, että Viron lohduton lähihistoria, jossa valta on siirtynyt miehittäjältä toiselle, on tapahtunut aivan naapurissa. Erityisesti romaanin Tallinnaan sijoittuvissa osuuksissa vilahtelee hienoja yksityiskohtia, jotka kuvaavat voimakkaasti kaupungin miehittäjävallan ilmapiiriä. Esimerkiksi romaanin nimeenkin keskeisesti kytkeytyvä kohta, jossa saksalaiset sotilaat pyydystävät kaupungin kyyhkysiä syötäväksi, ilmentää upeasti sekä konkreettisella että symbolisella tasolla miehityksen röyhkeyttä ja virolaisten vapauden menetystä.

-

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat (Like 2013)

Ilmestynyt ensimmäisen kerran: 2012

Sivumäärä: 366