Irja Rane: Naurava neitsyt

Irja Rane: Naurava neitsyt. Triptyykki. (WSOY 1996)

Sivumäärä: 406

-

Luin Irja Ranen Nauravan neitsyen lukupiirikirjana. Ranen teos ei herättänyt lukupiirissämme täysin varauksetonta ihailua, mutta tunnistimme kuitenkin sen ansiot. Naurava neitsyt on eräänlainen kotimaisen kirjallisuuden unohdettu helmi. Se on taitavasti kirjoitettu haastava historiallinen romaani, joka voitti ilmestymisvuotenaan 1996 Finlandia-palkinnon. Sittemmin kirja niin kuin kirjoittajansakin on tuntunut vaipuvan unohduksiin. Nauravan neitsyen lisäksi Ranelta on julkaistu vain kaksi muuta romaania.

Nauravan neitsyen alaotsikko ”triptyykki” on selkeä avain romaanin rakenteeseen. Triptyykkihän on kolmiosainen maalaus, johon kuuluu iso keskikuva ja sitä ympäröivät kaksi pienempää kuvaa. Triptyykin tavoin Naurava neitsyt koostuu kolmesta erillisestä ja eripituisesta kertomuksesta. Ensimmäinen tarina sijoittuu 1300-luvun Ranskaan Lakson kylään. Nahkurin leski Lydia on laitettu tuomareiden eteen kertomaan parin vuoden takaisten tapahtumien sarjaa, jonka seurauksena hänet on vangittu kerettiläisenä. Romaani jättää monia asioita, kuten Lydian vangitsemisen syyn, hämärän peittoon antaen lukijan omille tulkinnoille runsaasti tilaa. Lydian tarinan salaperäisyys kulminoituu Neitsyt Marian kuvaan, jonka Lydian joesta pelastama lippaantekijä Johannes maalaa. Lydian kertomus on kolmesta osiosta pisin ja ikään kuin taustoitus kahdelle seuraavalle osiolle. Se näyttäisikin edustavan romaanin muodostamassa triptyykissä keskikuvaa, jota kaksi sivukuvaa jollain tavoin tukevat tai kommentoivat. 

Toinen kertomus sijoittuu samaan aikaan kuin edellinenkin ja sivuaa myös samoja paikkoja ja tapahtumia. Sen kertojana on kirkon virkamies Bartholomeus, nihilisti ja juonittelija, joka muistelee nuoruutensa matkoja kirkon asioilla. Vanhan ja nuoren miehen äänet sekoittuvat tarinassa tuoden siihen erilaisia merkityksen ja näkökulman tasoja. Kolmas kertomus puolestaan sijoittuu 1930-luvun alun ja natsien valtaannousun värittämään Saksaan. Rehtori Klein kirjoittaa kirjeitä pojalleen ja pohtii lohduttomin mielin yhteiskuntaa ja uskoa. Sekä Bartholomeuksen että rehtori Kleinin elämää on määrittänyt keskeisellä tavalla kohtaaminen samaisen neitsyen kuvan kanssa, joka ensimmäisessä kertomuksessa saa alkunsa.  

Totesimme lukupiirissämme, että Ranen romaani on haastava teos. Kolme erillistä kertomusta eivät kytkeydy selkeällä tavalla toisiinsa ja varsinkin kolmas, 1930-luvulle sijoittuva kertomus tuntui kahteen muuhun nähden irralliselta. Romaanin keskeinen idea tai juju tuntui jäävän kaikille lukupiiriläisille hieman hataraksi ja epämääräiseksi. Epäilimme kirjan vaativan useampaa lukukertaa. Haastavuutta romaaniin tuo myös Lydian osion koukeroinen, historiallista autenttisuutta tavoitteleva kerronta. Toisaalta kerronta liittyy myös Nauravan neitsyen ilmeisimpiin ansioihin. Vaikka Naurava neitsyt ei ollut minulle erityisen vaikuttava lukukokemus, historiallisena ajankuvana se on kieltämättä mielenkiintoinen ja huolella tehty. Keskiajan tunnelma tihkuu sivuilta tukalana, raakana ja tiukan uskonnollisena. Kertomukset ovat muodoiltaan puhetta, päiväkirjamerkintöjä tai kirjeitä, mikä omalta osaltaan rakentaa teokseen autenttisuuden tuntua.

 - Mutta näithän sinä Hänet, silmästä silmään sinä Hänet vuorella näit, sanoin ja madalsin ääntäni, ettei kukaan olisi meitä kuullut.

 - En tiedä, Lydia, en tiedä. Ehken oli se vain unissakulkevaisten harhaa ja silmäini kipeyttä. Niin paljon muuttuu kaikki ja unikin kuluu puhki kuin pergamentti, jota liiaksi karvutetaan. Minun sormeni eivät muotoa löydä ja on kuin niistä olisi mennyt tunto, kun olen ne asettanut frouvan tahdon alle. Ja se mitä muut mestarit puhuvat, harhauttaa entisestään. Sillä jokaisen viivan sitoo sääntö ja jokaisen värin määrää laki ja jokaisen vaipan laskokseen on kuljetettava Pyhän kirkon sana. Hulluudesta olemme aloittaneet, Lydia, tahi ainakin hulluuteen joudumme, se on ainoa totuus, jonka näen selvästi.

Olen jo jonkin aikaa yrittänyt löytää jotain kokoavaa sanottavaa Nauravasta neitsyestä, mutta romaani tuntuu pakenevan kaikkia määrittely-yrityksiäni. Triptyykki-metafora viitoittaisikin käsittelemään Nauravan neitsyen kolmea eri tarinaa pikemminkin temaattisesti toisiinsa kytkeytyvinä itsenäisinä kuvina kuin johdonmukaisen ja juonellisen kertomuksen osina. Tarinoita yhdistäviä teemoja ovat ainakin uskonto ja valta, jotka myös kietoutuvat tosiinsa. Nauravasta neitsyestä tuntuu löytyvän kahdenlaista uskontoa: sitä, johon takertua ja se, jolla hallita. Mistä milloinkin on kyse, jää toisinaan arvoitukseksi.