Amerikkalaisen nykykirjailijan
Richard Fordin novellikokoelma Syntien
paljous koostuu yhdeksästä novellista ja yhdestä pienoisromaanista. Teos on
temaattisesti ehjä kokoelma. Yhtä novellia lukuun ottamatta kaikki novellit
käsittelevät tai sivuavat jollain tavoin aviorikosta. Usein keskiössä on juuri
puolisoitaan pettävä pariskunta, mutta toisinaan näkökulma on myös itse
avioliitossa ja aviorikoksesta selviämisessä. Parissa novellissa kohtaavat myös
petetty puoliso ja hänen vaimonsa rakastaja. Usein henkilöhahmot ovat matkalla
jossain, irrotettuna omasta arkisesta elämästään, jolloin petos tuntuu etäiseltä
ja ehkä vähemmän väärältä. Oman tutun elämän ulkopuolella kaikki on virkistävän
uutta tai sitten ahdistavan vierasta.
Kokoelman nimestä huolimatta
oikea ja väärä ei ole novelleissa mustavalkoista. Monesti henkilöhahmoja
askarruttaa, miten he ovat tähän tilanteeseen ajautuneet ja tuottako se heille
edes todellista nautintoa. Kiehtovaa henkilöhahmojen välisissä suhteissa on
juuri heidän etäisyytensä toisistaan, kykenemättömyys ymmärtämään ja tulemaan
toista vastaan riippumatta siitä, ovatko he aviopari vai rakastajat. Usein
tuntuu, että aviorikos ei ole ratkaisu henkilöhahmojen onnettomuuteen vaan
ongelma on elämässä itsessään; siinä, miten ihmiset kohtelevat toisiaan.
Fordin novellit eivät päästä
lukijaa mitenkään helpolla. Kerronta ei itsessään ole erityisen vaikeaa, mutta
kertomuksen tarkoitus tai merkitys, välillä jopa novellin nimi, ovat
omanlaisiaan arvoituksia. Novellien jujun löytää vasta kova pureskelun jälkeen,
jos sittenkään. Kummalliset yksityiskohdat toimivat usein avaimina novellien
syvempien tasojen tulkintaan. Toisaalta Syntien
paljouden kohdalla kyse ei ehkä olekaan tulkinnasta vaan aistimisesta,
koska mitään selkeää tulkittavissa olevaa merkitystä tai sanomaa novelleista on
hankala löytää. Pikemminkin kyse on tunnelmista, asioiden välisistä
assosiatiivisista yhteyksistä ja siitä, miten ympäristön yksityiskohdat ja
lausutut vuorosanat heijastavat henkilöhahmojen tunnetiloja. Luin kokoelmaa
usein vain muutama sivu kerrallaan, jolloin yksittäiset novellitkin saattoivat
jäädä kesken. Lukutapa ei ehkä ollut paras mahdollinen, sillä Fordia lukiessa
tuntui, että kokonaisuus on hallittava hyvin, jotta pääsee merkitysten äärelle.
Paloina luettuna, novellin yksityiskohdat lipesivät helposti mielestä.
Fordin tyyliä on luonnehdittu
genremääritelmällä ”likainen realismi” (dirty realism), joka on nykyamerikkalaista,
elämän nurjaan puoleen keskittyvää, kirjallisuutta. Vaikka likaisessa
realismissa ei elämää kaunistella, kerronta on etäännyttävää, jopa koomista tai
ironista, samalla kuitenkin myös tunteikasta. (lähde: http://www.granta.com/Archive/8, http://en.wikipedia.org/wiki/Dirty_realism).
Tällainen tyylin ristiriitaisuus tai monisuuntaisuus tuntuu selittävän myös
hieman sitä, miksi Fordin novelleista on jotenkin vaikea saada otetta. Aistin
Fordin novelleissa todellakin myös jotain periamerikkalaista. Sen synnyttää
salasuhteiden falskius, perheidyllin pinnallisuus, henkilöhahmojen krooninen
tyytymättömyys elämäänsä ja jatkua tarve tavoittaa tai kokea jotain muuta,
täyttää jokin tyhjiö. Samalla novellien periamerikkalaisuudessa on jotain hyvin
itsetietoista ja itseään kritisoivaa. Henkilöhahmot eivät ole mitenkään
traagisia tai koskettavia. Oikeastaan he ovat aika tylsiä ja tyhmiä ja hyvin
kohtaloonsa alistuneita tiedostaessaan sen itsekin.
-
Richard Ford: Syntien paljous
(Tammi 2004)
Alkuteos: A Multitude of Sins
Ilmestynyt ensimmäisen kerran:
2001
Suomentaja: Sirkka Aulanko
Sivumäärä: 385
Hieno kirjoitus. Jaksat taistella itsesi tekstiin kiinni.
VastaaPoistaOlen pelkästään lukenut Richard Fordista, en varsinaisesti Fordista. Jotenkin jäin siihen käsitykseen, että kirjoittajana hän on kuivahko. Niin että teksti rapisee.
Fordin Bascombe-trilogia on odottanut hyllyssä otollista hetkeä. Syntien paljous ja likainen realismi kuulostaa siinä määrin hyvältä, että taidan ottaa Bascomben lomalukemiseksi... ennemmin sitä kuin syntien vähyyttä ja puhdasta realismia. :-)
Fordin koin tosiaankin aikamoiseksi taisteluksi. Luulen, että joillekin hän aukenee paremmin kuin minulle. Olin aikaisemmin lukenut tästä kokoelmasta pari novellia erästä kirjallisuuden kurssiani varten ja olin todella hämmentynyt siitä, mitä kaikkea luennoitsijamme oli saanut novelleista irti.
PoistaEn ole lukenut Fordia tämän enempää, mutta sen perusteella voisin kyllä myöntää, että hän tosiaankin on kuiva. Varsinkin henkilöhahmojaan hän käsittelee jotenkin todella kliinisesti.
Minullakin The Sportswriter odottaisi hyllyssä, mutta sinä taidat ehtiä ensin. Jään odottamaan bloggausta.