torstai 19. helmikuuta 2015

Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni


Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni (Tammi 2012)
Alkuteos: Supuutoniku no koibito
Ilmestynyt ensimmäisen kerran: 1999
Suomentaja: Ilkka Malinen Philip Gambrielin englanninnoksesta Sputnik Sweetheart
Sivumäärä: 252
-

Haruki Murakami hämmästytti minut viime huhtikuussa upean oudolla romaanillaan Norwegian Wood. Nyt hän hämmästytti minut uudestaan, tällä kertaa kummallisen heikolla tekeleellään Sputnik-rakastettuni. Romaanin kertojana on tokiolainen alakoulun opettaja K, joka on rakastunut boheemiin haaveiljatyttöön Sumireen. Kirjailijaksi haluava Sumire muistuttaa kovasti Norwegian Woodin Midoria. Molemmat ovat spontaaneja, omapäisiä ja saavat kummallisia päähänpistoja. Sumire on lajissaan perinteinen miehisen halun kohde: ei erityisen kaunis, mutta silti puoleensa vetävä jollain selittämättömällä ja luontaisella tavalla, sekä tietenkin saavuttamaton. Sumire nimittäin ei ole rakastunut K:hon vaan salaperäiseen ja eleganttiin Miuhun, joka johtaa viinien maahantuontiyritystä. Työkokemusta omaamattoman Sumiren kannalta suorastaan uskomattoman onnekkaasti Miu palkkaa hänet assistentikseen, jonka työnkuvaan kuuluu kierrellä johtajan kanssa ympäri Euroopan viinimaita. Sumiren ja Miun matka päättyy lopulta Kreikkaan, jossa Sumire katoaa. Lähinnä ulkopuolisen tarkkailijan virkaa toimittanut K saa tässä vaiheessa romaania aktiivisemman roolin, kun Miu kutsuu hänet Kreikkaan selvittämään Sumiren katoamista.





Silloin tajusin, että olimme ihanteellisia matkakumppaneita, mutta loppujen lopuksi vain yksinäisiä metallimöykkyjä erillisillä kiertoradoilla.

Sputnik-rakastettuni käsittelee pohjimmiltaan hyvin samankaltaisia teemoja kuin Norwegian Woodkin: yksipuolinen rakkaus ja ihmisten kykenemättömyys todella aidosti kohdata toisiaan ja olemaan toisilleen sitä, mitä he kipeiten tarvitsisivat. Kummassakin Murakamin romaanissa henkilöhahmot ovat toisilleen läheisiä, mutta kuitenkin riittämättömiä. Sputnik-rakastettuni -romaanin nimimotiivissa he saavat murheellisen vertauskuvansa yksinäisestä maata kiertävästä satelliitista, joka on lähes ivallisesti nimetty matkakumppaniksi. Se, että kirjailija käsittelee romaaneissaan toistuvasti samoja teemoja, ei vielä sinällään ole mikään heikkous. Päinvastoin ajatus kirjailijasta, jota kalvaa yksi ainoa ihmisyyden traaginen ilmiö niin paljon, että se toistuu läpi koko hänen tuotantonsa, on varsin kiehtova. Romaanin Sputnik-rakastettuni kohdalla teeman toteutus on kuitenkin harmittavan köykäinen.

Sputnik-rakastettuni sisältää hyviä ideoita, mutta valitettavasti ne ovat vain juuri niitä, hyvän romaanin raakileita, joita ei ole kehitetty eteepäin. Romaanista tuntuu paistavan jonkinlainen hätäisyys ja keskeneräisyys. Juonenkäänteet ovat kuin tekemällä tehtyjä ja vailla todellista motivointia. Tarina ei saa omaa elämäänsä, jossa sen kehityskulut kumpuaisivat siitä itsestään, vaan kirjailija pitää mielivaltaisesti lankoja käsissään. En tavoittanut romaanissa sitä, mikä henkilöhahmoja ajaa heidän tekoihinsa ja miksi he ovat sitä mitä ovat. Varsinkin K:n hahmo on romaanissa täysin mielenkiinnoton. Kaikkein kiehtovin aines romaanissa sisältyy Miun henkilöhistoriaan sekä tämän ja Sumiren monimutkaiseen suhteeseen, mutta siihen päästään ainoastaan viittausten tasolla. Aivan kuin romaani olisi jumiutunut (miehiseen) ulkopuolisen tarkkailijansa näkökulmaan eikä lopulta pääse todella sinne, missä kaikkein mielenkiintoisin tapahtuu.

Sputnik-rakastettuni muistuttaa muodoltaan kömpelöä viihderomaania, jossa henkilöhahmot ja tapahtumat näyttävät hyvältä, mutta ovat vailla romaanin kokonaisuuden kannalta syvempää merkitystä. Esimerkiksi Sumiren ja K:n keskustelut vaikuttavat ehkä epätavanomaisilta ja hauskan surrealistisilta, mutta pohjimmiltaan kysymykset symbolin ja merkin erosta tai siitä, miksi kalmareilla on kymmenen lonkeroa eikä kahdeksan, tuntuvat banaaleilta ja korneilta eikä yhtään vähemmän siksi, että K vastaa näihin Sumiren kysymyksiin opettajamisen täsmällisesti ja tyhjentävästi. Myönnettäköön, että varsin negatiiviseen lukukokemukseeni on vaikuttanut varmasti myös ilmeinen toimittamisen puute romaanin suomennoksessa. Pettymyksekseni Murakami ei kuitenkaan ole minulle se kultakynä, jonka kirjat hurmaavat toisensa jälkeen. Toivottavasti muut hänen teoksensa ovat maineensa veroisia. En aio luovuttaa vielä.

Luimme Sputnik-rakastettuni -romaanin lukupiirissämme eikä se valitettavasti herättänyt erityistä ihastusta muissakaan piiriläisissä. Nooran teilauksen voi lukea täältä