tiistai 15. huhtikuuta 2014

11-haaste



Reader, Why Did I Marry Him -blogin Omppu ja Kirjasähkökäyrän Mai haastoivat minut kertomaan 11 asiaa itsestäni ja vastaamaan heidän laatimiinsa kysymyksiin. Kiitos vielä Ompulle ja Maille kivasta haasteesta ja mielenkiintoisista kysymyksistä! Alla vielä haasteen ohjeet:

1. Jokaisen haastetun pitään kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haaste tulee laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.





11 asiaa minusta:

1. Olen vasenkätinen, mutta neulon ja käytän saksia oikealla kädellä.
2. Olen hirvittävä jänishousu. Pelkään lähes neuroottisesti kaikenlaisia katastrofeja, kriisitilanteita ja onnettomuuksia. Siksi avomieheni joskus kieltää minua lukemasta uutisia.
3. Uskon edelleen vakaasti, että elokuva Garden State pelasti minut aikoinaan henkiseltä itsetuholta.
4. Usein tunnen häpeämätöntä ja kutkuttavaa riemua avomieheni alati kasvavasta yli tuhannen DVD:n/Blu-rayn elokuvakokoelmasta, koska ulottuvillani on niin monta hyvää ja ennen näkemätöntä elokuvaa. Toisinaan kuitenkin kauhistelen, mihin saamme kaikki elokuvat mahtumaan. 
5. Himoitsen kaikkea hapanta ja kirpeää kuten puolukoita, karpaloita ja sitruunaa.
6. Haaveilen omasta kirjakaupasta.
7. En pysty lukemaan ilman post-it -lappuja, joilla merkitsen kirjan mielenkiintoisimmat kohdat.
8. Tärkein elämänohje, jonka olen oppinut ja jota tuputan häpeämättömästi muillekin aina tilaisuuden tullen, on tämä: Kun olet kiltti itsellesi, hyväksyt itsesi ja annat itsellesi anteeksi, osaat aina toimia hyvin ja oikeudenmukaisesti myös muita kohtaan. Ohjeen noudattaminen käytännössä onkin sitten ihan oma juttunsa.
9. Minulla on lähes olematon kilpailuvietti. Voittaminen lautapelissä tai joukkuelajeissa ei herätä minussa kovin suuria tunteita.
10. Loppukesästä ja alkusyksystä minussa herää hirvittävä himo päästä marjastamaan ja sienestämään. Voisin kyykkiä metsässä tuntikausia.  
11. Sorrun nykyisin yhä useammin ostamaan kirjoja vain kauniin kannen perusteella. Toivoisin, että suomalaiset kustantamot alkaisivat julkaista yhtä ihania klassikkopainoksia kuin Penguin.  



Ompun kysymykset:

1. Jos sinulla olisi taikasauva, minkä asian muuttaisit maailmassa?
Olen niin idealisti, että loisin varmaan kokonaan uuden maailmanjärjestyksen. Mutta sitten tarkemmin ajatellen sehän olisi aivan kamala vastuu, joten muuttaisin maailman niin, että yhtäkkiä ihmiset innostuisivat aivan hirvittävästi lukemisesta ja ostaisivat runsaasti kirjoja niin, että kustannus- ja kirjakauppa-ala kukoistaisi ja uusia kirjailijoita pulpahtelisi pilvin pimein. Kirjatarjonta olisi hurjan monipuolista ja kerrankin kustantamoilla olisi varaa panostaa kunnolla myös niihin niin sanottuihin kulttuuritekoihin.  Kirjallisuudesta tulisi Suomen tärkein vientituote, jota valtiokin tukisi avokätisesti, kirjailijat eläisivät hyvin kirjamyynneillään, kirjastoihin hankittaisiin kaikki Suomessa julkaistut nimikkeet automaattisesti ja kustannusalalla olisi hirvittävä pula korkeasti koulutetuista humanisteista. ;)

2. Kuka on esikuvasi?
Nyt ei tule mieleen ketään tiettyä henkilöä, mutta ihailen aina ihmisiä, jotka ovat ottaneet sen rohkean askeleen ja lähteneet toteuttamaan jotain pitkäaikaista haavettaan, oli se sitten oma yritys, talon rakentaminen, matkustaminen tai perheen perustaminen. Haluaisin joskus uskaltaa itsekin toteuttaa omat haaveeni.

3.  Miten sinusta tuli sinä?
Monien koettelemusten, onnellisten sattumusten, ihanien ihmisten, hyvien kirjojen ja upeiden elokuvien kautta. Ja huomenna olen taas ihan toinen ja uusi minä.

4. Alkuvuotesi hulluin tapahtuma?
Se, että näin Berliinissä livenä Martin Scorsesen ja tuntia myöhemmin kuuntelin metrossa, kuinka espanjalainen nuorukainen yrittää vakuuttaa ystävänsä siitä, että Martin Scorsese on ”superstara”.

5. Lempikaupunkisi?
Tampere. Muutin tänne aikoinani opiskelemaan ja siitä se lähti, rakkaus, joka ei kuihdu koskaan.

6. Lausahdus, jolla kuittaat hankalan tilanteen?
Nyt ei kyllä tule mieleen mitään lausahdusta. Jos hankala tilanne johtuu minusta, pyydän ihan suoraan anteeksi. Jos taas hankala tilanne johtuu jostain muusta syystä, yritän vain vaihtaa nopeasti puheenaihetta.

7. Mikä on parasta ihmisessä?
Kyky rakastaa niin, että se ylittää omat halut ja tarpeet.

8. Biisi, jota useimmiten hyräilet?
Hyräilen jatkuvasti kotona ollessani jotain, yleensä sitä biisiä, joka juuri sillä hetkellä on eniten soitossa. Tänä keväänä se on ollut Boxer Rebellion: Diamonds.

9. Lempipuheenaiheesi saunassa?
Kirjat, elokuvat, tulevaisuuden haaveet.

10. Mikä on hyvä tapa aloittaa päivä?
Kirjaa lukien.

11. Aurinkorasvasi suojakerroin?
30.



Main kysymykset:

1. Lempielokuvasi ja miksi se on niin ihana?
Garden state (2004). Se kertoo näkymättömistä ihmisistä. Niistä, joiden ohi kävellään, mutta jotka ovat silkkaa kultaa. Se on myös täynnä arkipäivän surrealismia, uskomattomia hetkiä, joita maailma on täynnä, jos vain osaa pistää ne merkille. Se on hillittömän hauska, mutta myös sitä lajia, jonka edessä vain nyökyttelee päätään silmät kyynelissä. Ks. myös ”11 asiaa minusta”, nro 3.

2. Lempivuodenaikasi ja tietysti selostus tykkäämiselle.
Pidän kaikista vuodenajoista. Pidän siitä, että on olemassa vuodenaikoja. Ne antavat mahdollisuuden säännölliselle pysähtymiselle, itsetutkiskelulle ja muutokselle. Kun luonto uudistuu, voi myös itse uudistua mukana hieman.

3. Minne matkustaisit, jos se olisi nyt mahdollista?
Jonnekin Etelä-Euroopan kaupunkiin kuten Barcelonaan tai Firenzeen.

4. Mitä kirjoja ottaisit matkalukemiseksi?
Jonkun takuuhyvän mutta vielä lukemattoman romaanin kuten Jeffrey Eugenidesin Naimapuuhia tai Haruki Murakamin Sputnik  - rakastettuni. Ja sen kaveriksi novellikokoelman kuten Katherine Mansfieldin Puutarhakutsut tai Evelyn Waughin The Complete Short Stories.

5. Onko sinulla lemmikkieläin? Kerro lemmikkieläimesi jostakin tempauksesta.
Rakastan kissoja mutta avomieheni on allerginen, joten emme voi ottaa lemmikkejä.

6. Oletko mukana vapaaehtoistoiminnassa? Missä haluaisit olla mukana?
Olen tehnyt paljon vapaaehtoistöitä erilaisissa kulttuurijärjestöissä. Jos pystyisin sitoutumaan, haluaisin ehdottomasti osallistua johonkin ”humaaniin” vapaaehtoistyöhön kuten esimerkiksi isosiskotoimintaan.

7. Järvi vai meri? Kerro lähemmin.
Järvi. Olen kotoisin Keski-Suomesta, missä perheelläni on myös mökki järven rannalla. Rakastan järven tuoksua tuulisena kesäpäivänä.

8. Kuinka moneen kirjahaasteeseen osallistut tänä vuonna ja mitkä ne ovat? Joko olet aloittanut haasteisiin lukemisen?
En yleensä lähde mukaan kirjahaasteisiin, koska luultavasti alkaisin vain turhaan stressaamaan onnistumisestani. Koen lukevani aika monipuolisesti muutenkin.

9. Mitä kotityötä inhoat ja miksi?
Roskien viemistä. En muista koskaan viedä niitä lähtiessäni jonnekin ja en myöskään jaksaisi lähteä ulos vain viedäkseni roskat.

10. Mitä tekisit, jos et lukisi koskaan kirjoja?
Katselisin elokuvia ja varmaan kirjoittelisin niistä blogiini. Kuuntelisin enemmän musiikkia.

11. Taikasauva siirtyi sinulle ja voit toivoa yhden toivomuksen, joka on ?
Mahdollisimman vähän katkeruutta ja katumusta ja vielä enemmän kiitollisuutta ja hyväksyntää sekä tietenkin terveyttä itselleni ja läheisilleni. Tai siis miksei samalla kaikille, idealisti kun olen. 




Ja heille omat kysymykseni ovat:

1. Mikä biisi pelastaa aina takuuvarmasti päiväsi?
2. Mikä oli haaveammattisi lapsena?
3. Jos saisit valita itse, mille historialliselle aikakaudelle syntyisit mieluiten?
4. Mikä on omituisin tai hämmentävin paikka, jossa olet ikinä käynyt?
5. Mistä kirjasta olet viimeksi keskustellut jonkun kanssa?
6. Asia, jonka tekisit heti, jos vain uskaltaisit?
7. Milloin viimeksi sinulle on sattunut jokin hauska kohtaaminen täysin tuntemattoman ihmisen kanssa? Millainen tilanne oli kyseessä?
8. Minkä taidon haluaisit omata/opetella vielä joku päivä?
9. Mitä odotat eniten kesässä?
10. Elokuva, jonka kaikkien tulisi mielestäsi nähdä?
11. Minkälainen olisi unelmiesi lomamatka?


maanantai 14. huhtikuuta 2014

Haruki Murakami: Norwegian Wood



Haruki Murakami: Norwegian Wood (Tammi 2012)
Alkuteos: Noruwei no mori 1987, suomennos tehty Jay Rubinin englanninkielisestä käännöksestä Norwegian Wood (Vintage Books 2000)
Suomentaja: Aleksi Milonoff
Sivumäärä: 426
-


Kun lentokoneen kaiuttimista alkaa soida imelä instrumentaaliversio The Beatlesin Norwegian Woodista, Toru Watanaben valtaa musertava suru. Hän muistaa Naokon, parhaan ystävänsä Kizukin tyttöystävän, jota hän rakasti yliopistoaikoinaan 60-luvun lopulla. Toru, Kizuki ja Naoko ovat tiivis ystäväkolmikko kotikaupungissaan Kobessa. Kun Kizuki tekee itsemurhan viestiä jättämättä Toru ja Naoko ajautuvat erilleen, kunnes kohtaavat uudestaan yliopisto-opiskelijoina Tokiossa. Kizukin kuoleman jättämä tyhjyys ja selittämätön ulkopuolisuuden tunne yhdistää nyt Torun ja Naokon uudella tavalla. He alkavat vaeltaa yhdessä päämäärättömästi Tokion katuja joka sunnuntai ja Toru huomaa odottavansa Naokon tapaamista viikko viikolta yhä malttamattomammin.

F. Scott Fitzgeraldin Kultahattu kuuluu nuoren Torun suosikkiteoksiin. Fitzgeraldia ja hänen ensimmäisen maailmansodan eläneitä aikalaisiaan (tunnetuimpana edustajana lienee Ernest Hemingway) kutsuttiin kadotetuksi sukupolveksi, jonka kokema tyhjyys ja päämäärättömyys heijastui myös Fitzgeraldin ja hänen kollegoidensa kirjoittamiin teoksiin. Myös Norwegian Woodissa sen nuoret henkilöhahmot tuntuvat edustavan oman aikansa kadotettua sukupolvea. Naokon ja Torun umpimähkäiset kävelyretket kuvastavat eksyneisyyttä ja ulkopuolisuutta ympäröivästä todellisuudesta. 1960-luvun lopun japanilainen yhteiskunta on Norwegian Woodissa vahvasti läsnä. Länsimaiden voimakas vaikutus, poliittinen kuohunta ja yliopistomellakat kertovat murroksesta, jonka keskiössä on korkeasti koulutetut nuoret aikuiset. Voimakas ajankuva kuitenkin vain korostaa sitä, kuinka irrallaan Toru ja Naoko ovat ympäröivistä tapahtumista:

Pihalla oli kypäräpäinen naisopiskelija, joka kyyristeli maassa polvillaan ja kirjoitti valtavin merkein plakaattiin, että amerikkalainen imperialismi valloittaa Aasian. Siltä yliopisto näytti lounastauon aikaan, mutta kun istuin katselemassa maisemaa uudenlaisella mielenkiinnolla, tajusin erään asian. Jokainen ympärilläni oleva ihminen näytti tavalla tai toisella onnelliselta. En tiennyt, olivatko he oikeasti onnellisia vai näyttikö vain siltä, mutta he todella näyttivät onnellisilta sinä syyskuun lopun kauniina alkuiltapäivänä. Se sai minut tuntemaan itseni yksinäiseksi uudella tavalla, ikään kuin olisin ollut ainoa, joka ei aidosti kuulunut joukkoon.

Toru ja Naoko eivät tunnu istuvan omaan aikaansa tai yhteiskuntaansa ja se synnyttää eksistentiaalisen ahdingon, jota he eivät pysty selittämään tai käsittelemään. Varsinkin Naokon ahdistuksella ei tunnu olevan minkäänlaista nimeä. Se on tuntematon, näkymätön, hajuton ja mauton ja kulminoituu jonkinlaiseen perustavanlaatuiseen kykenemättömyyteen elää. Jo pelkästään Naokon hahmo piirtyy toisinaan Torun muistissa hauraana, niin kuin jonkinlaisena ilmestyksenä, joka on juuri ja juuri olemassa heikkona ja väräjävänä.

Syvästi masentunut Naoko muuttaa muusta maailmasta eristäytyneeseen kiotolaiseen parantolaan, jossa Torukin vierailee muutaman kerran. Luonnon keskellä sijaitseva omavarainen yhteisö on modernin ihmisen pakopaikka todellisuudesta, jonka kiireen keskellä on mahdotonta olla aidosti läsnä. Kiotolaisessa parantolassa Toru ja Naoko tuntuvat löytävän luonnollisen olemassaolon tavan. Samalla parantola on kuin liian hyvää ollakseen totta, haavekuva, jota ei oikeasti ole olemassa. Osa Torun parantolaan sijoittuvista muistoista ovatkin unenomaisia, kuin mielen kiteyttämiä kuvia täydellisestä paikasta:


Vaikka siitä on jo kahdeksantoista vuotta, muistan vieläkin jokaisen yksityiskohdan siitä niitystä. Päiväkausia kestänyt kevyt sade oli huuhtonut pois kesän tomut, ja vuoria peitti syvä kirkas vehreys. Lokakuinen tuulenvire heilutteli poutaheinien röyhyjä. Valkoinen pilvijuova piirtyi veitsenterävänä vasten jäänsinistä taivasta, joka tuntui olevan niin kaukana, että silmiin melkein sattui kun sitä katsoi. Niityn poikki kävi tuulenvire, joka hulmutti Naokon hiuksia ja livahti sitten metsään, missä se kahisutti puiden oksia.

Torun epätodellisen tarkka muistikuva on kuin lumous. Seesteisen kaunis niitty on ajasta ja paikasta irrallaan oleva tila, joka on vain Torulle ja Naokolle; maailma, jossa he voivat kohdata ilman todellisuuden ja menneisyyden painolastia. Se on myös jähmettynyt muisto, jossa Toru pitää heitä turvassa unohdukselta. Norwegian Woodia pidetään usein maagisrealistisista todellisuuksista kirjoittavan Murakamin realistisimpana teoksena. Romaanin kiotolaisessa parantolassa on kuitenkin jotain kummallisen epätodellista, joka ei istu meidän arkitodellisuuteemme, mutta muodostaa romaanin todellisuudessa tilan, jossa Torun ja Naokon on mahdollista olla läsnä. Samalla parantolassa on sääntöineen ja rutiineineen jotain epämääräisen ahdistavaa. Se on kuin konkreettinen muistutus siitä, kuinka omaa aikaansa, todellisuuttaan tai yhteiskuntaansa ei voi jättää elämättä varastetulla ajalla. Kuinka meillä kaikilla on lopulta velvollisuus olla olemassa.    



Norwegian Woodissa tuntuu etualaistuvan ne erilaiset tavat, joilla ihmiset voivat olla toisilleen tärkeitä. Huolimatta rakastamisen tai välittämisen kauneudesta, niillä voi olla yhtälailla myös julma puolensa. Naoko on Torulle epätoivoista rakkautta, maailman herkkää kauneutta, jota hän tahtoo suojella, mutta joka antaa hänelle myös jonkinlaisen kiinnekohdan ajelehtivassa elämässään. Naoko tuntuukin rinnastuvan tulikärpäseen, jonka Torun huonetoveri Kamikaze antaa Torulle lahjaksi ja jonka Toru päästää vapaaksi. Teolla on voimakas symbolinen yhteys Torun ja Naokon suhteeseen, joka tempoilee kohteliaasta ystävyydestä hellään läheisyyteen ja jälleen takaisin ystävyyteen: ”Haroin ja haroin pimeyttä, mutta käteni kosketti tyhjää. Heikko kajo ei sammunut, mutta pysyi juuri ja juuri minun ulottumattomissani”. Myöhemmin Kioton parantolassa Naokosta tulee jälleen valonlähde, majakka Torua ympäröivässä pimeydessä, mutta tällä kertaa se konkretisoituu Naokon valoisaan ikkunaan:

Kun tie alkoi metsän jälkeen viettää ylöspäin, istuin maahan ja katsoin kohti taloa, jossa Naoko asui. Oli helppoa löytää hänen asuntonsa. Piti vain etsiä se ainoa ikkuna, jossa lepatti heikko valo. Tarkensin katseeni valopisteeseen ja tuijotin sitä hyvin kauan. Se sai minut miettimään kuolevan sielun viimeisiä henkäyksiä. Halusin suojata kädelläni hiipuvaa liekkiä ja pitää sen elossa. Tuijotin ikkunaa niin kuin Jay Gatsby tuijotti pientä valonpilkettä vastarannalla yö toisensa jälkeen.

Rinnastus Kultahattuun alleviivaa Torun rakkauden epätoivoisuutta. Niin kuin Daisy Buchananin valo on vain epävarma ja heikko piste kaukaisuudessa, myös Naokon valo on liian ailahtelevainen pelastaakseen Torun eksymiseltä.

Toisaalta Torun yliopistoelämä ei ole pelkkää päämäärätöntä ajelehtimista. Naokon lisäksi Norwegian Woodissa on myös toinen tyttö, Midori, joka on maailmassa läsnä itsevarmana ja peräänantamattomana. Midorin rooli Torun muistoissa on hämmentävä ja ristiriitainen. Vaikka Torun tarina alkaa nimenomaan Naokosta ja Torun häntä koskevista muistoista, Midori ikään kuin varastaa osan tarinasta itselleen Torun sitä itse edes huomaamatta. Päinvastoin kuin Torun ja Naokon ajasta ja paikasta irralliset tapaamiset, Torun kohtaamiset Midorin kanssa ovat arkeen kiinnittyneitä hetkiä. Niissä on jokapäiväisten tilanteiden surrealistista lumoa niin kuin kohtauksessa, jossa he seuraavat tuntikausia Midorin parvekkeelta naapuritalon tulipaloa ja laulavat kitaran säestyksellä vanhoja folk-kappaleita.

Murakami kirjoittaa totunnaisen maailman ulkopuolelta. Hän rikkoo täysin sitä, mitä tiettyjen hetkien, tekojen ja sanojen tulisi merkitä ja antaa niille sympaattisten henkilöhahmojensa kautta uuden merkityksen. Sama ilmiö pätee myös seksiin, jonka harrastaminen ja josta puhuminen määrittelee ja kanavoi Norwegian Woodissa henkilöhahmojen välisiä suhteita. Seksistä ei tule romaanissa kertaakaan sitä, mitä se kaikkein idealistisimmillaan yleensä nähdään olevan eli kahden ihmisen molemminpuolisen rakkauden osoitus. Sen sijaan Torun seksikokemuksissa on usein kyse seksin toisesta totutusta merkityksestä eli fyysisen tarpeen tyydyttämisestä. Kuitenkin se, mikä Norwegian Woodista tekee mielenkiintoisen on, että se kurottelee totunnaisten merkitysten ja käsitysten tuolle puolen. Seksinkään tematisointi ei lopu sen kahteen tutuimpaan merkitykseen. Torun ja hänen kohtaamiensa naisten välillä seksi saattaa olla myös lohdutus tai lahja, aito ja herkkä yleisinhimillisen välittämisen ja kiitollisuuden osoitus niin kuin halaus tai kädenpuristus. Ja juuri tällaisena romaanin seksikuvaukset ovat liikuttavimmillaan, koska ne vievät inhimillisen kohtaamisen aivan uudelle tasolle.

Lienee jo jokseenkin selvää, että Norwegian Wood on vienyt minua kuin pässiä narussa. Osasin kuitenkin jo odottaa sitä ja siksi olen jopa hieman säästellyt sen lukemista. Joistain kirjoista vain tietää, että niitä tulee rakastamaan. Norwegian Wood on mielestäni elokuvallinen kirja. Siitä välittyvä tunnelma on vahva, vaikka kerrontatyyli ei olekaan maalaileva. Tunnelma rakentuukin yksityiskohdista, tarinan lomaan sulavasti sujautetuista musiikkikappaleiden nimistä ja henkilöhahmojen dialogin rytmistä. Norwegian Wood on kuin hyvä pienellä budjetilla ja ihanan sympaattisilla näyttelijöillä toteutettu indie-elokuva. Siinä on sopiva määrä kepeyttä ja vakavuutta ja romaaniksi, joka käsittelee paljon kuolemaa, siinä on hämmästyttävän paljon elämänmakuisuutta. Se nostaa esiin monipuolisia tulkintoja, mutta samalla se ei yritä olla mitään muuta kuin se on: yksinkertainen ja aidon makuinen tarina nuoruudesta, rakkaudesta, muistamisesta ja elämisen tuskasta.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Nick Cave: Bunny Munron kuolema



Nick Cave: Bunny Munron kuolema (Like 2009)
Alkuteos: The Death of Bunny Munro 2009
Suomentaja: Jukka Jääskeläinen
Sivumäärä: 238
-

Australialaissyntyinen ja nykyisin Iso-Britanniassa asuva Nick Cave tunnetaan paremmin muusikkona kuin kirjailijana. En kuitenkaan lähtisi luokittelemaan Nick Cavea siihen muusikoiden ja näyttelijöiden joukkoon, jotka maineestaan huumaantuneena keksivät ruveta kirjailijoiksi, koska vain voivat. Nick Caven vahvasti tarinalliset sanoitukset ovat silkkaa runoutta, mikä teki Nick Cavesta kirjailijan jo ennen hänen ensimmäistä kirjaansa. Bunny Munron kuolema on Caven toinen ja toistaiseksi viimeisin romaani.

Näin viime helmikuussa Berlinalessa Iain Forsythin ja Jane Pollardin ohjaaman Nick Cave -dokumentin 20 000 Days on Earth ja vaikutuin. Elokuvassa on Nick Caven voice over -osioita, joissa hän kertoo omia ajatuksiaan elämästä, ystävistään, perheestään ja työstään. Ne ovat jo itsessään kuin pätkiä hyvin vaikuttavasta elämäkerrasta. Tämän ja Nick Caven musiikin kokeneena odotin hänen romaaniltaan paljon ja petyin hieman. Bunny Munron kuolema on kelpo kirja, mutta odotin Nick Cavelta jotain tyystin muuta. Odotin maalailevuutta, tummia sävyjä, rumuutta, joka on samanaikaisesti kaunista, mystiikkaa. Bunny Munron kuolemasta voi löytää hitusen näitä kaikkia, mutta kokonaisuus on kuitenkin aivan toisenlainen.  

Bunny Munro on ihmisen moraalittomuuden ja iljettävyyden ruumiillistuma. Hän on naisten kosmetiikkaa ovelta ovelle myyvä Brightonissa asuva kauppamatkustaja, jolle työ on vain yksi tapa päästä panemaan. Ja seksiaddikti Bunnyhan panee, runkkaa, vetää huumeita ja vokottelee naisia. Hän myös kuvittelee olevansa siinä hyvä. Kun Bunnyn vaimo löytyy hirttäytyneenä makuuhuoneestaan jotain kuitenkin nyrjähtää. Jokin alkaa vainota Bunnya. Ehkä se on hänen katkeran vaimonsa aave, ehkä se on hänen omatuntonsa tai sitten se on itse kuolema. Bunny lähtee kuitenkin karkuun ja ottaa mukaansa myös äidittömäksi jääneen yhdeksän vuotiaan poikansa Bunny Juoniorin.



Like markkinoi Bunny Munron kuolemaa ”kuolettavan hauskana satiirina”. En yleensä pidä itseäni kovin tiukkapipoisena, mutta en myöskään saanut revittyä huumoria romaanista, joka oli mustaakin mustempi. Tunnistan siinä Nick Cavelle ominaista armotonta ironiaa, joka kuitenkin kaikessa brutaalissa synkkyydessään ja suoruudessaan kirvoittaa kasvoille korkeintaan hymyn yritykseksi jäävän irvistyksen. Bunny Munron kuolema ei ole tietenkään ensimmäinen kirja, jossa revitellään seksillä, päihteillä ja rankoilla kommelluksilla. Usein kysymys on kuitenkin jonkinlaisesta rappioestetiikasta, inhimillisen vajoamisen ja rumuuden ihannoinnista. Bunny Munron kuolema ei ole kuitenkaan rappioestetiikkaa vaan pelotonta kohtaamista ihmisen kuvottavan kurjuuden kanssa. Romaani oli luettavana lukupiirissämme ja yksi piirimme jäsen totesi osuvasti Nick Caven olevan hyvin syvällä maailman rumuudessa paitsi romaaninsa myös lyriikkansa kanssa.

Iljettävästä henkilöhahmostaan huolimatta Bunny Munron kuolema on taidolla tehty romaani. Sen vahvuutena on erityisesti Bunnyn ja Bunny Juniorin näkökulmien esiin tuominen ja niiden vaihtelu. Kun kertoja on Bunnyn pään sisällä, maailma on läpeensä Bunnyn näköinen: sumuinen, kiihottava ja täynnä tilaisuuksia käyttää ihmisiä hyväkseen. Suurimman osan ajasta Bunny tuntee olevansa voitokas, upea naistenmies ja kulkemassa kohti henkilökohtaista menestystään. Bunnyn virheetön kuva itsestään rakoilee vain lyhyinä hetkinä, jotka kuitenkin toimivat lukijalle rivien välisinä vihjeinä siitä, että romaanissa on myös jossain toinen näkökulma Bunnysta. Nopeina ohikiitävinä hetkinä kerronnassa vilahtaa myös ilkikurinen kaikkitietävä kertoja, joka näkee jo päähenkilönsä kuoleman.

Bunny Juoniorin näkökulma on aito kuva poikkeuksellisen älykkään, mutta epäilemättä traumatisoituneen pikkupojan mielestä. Bunny Juoniorin tavassa tarkkailla isäänsä yhdistyy romaanin kaksi näkökulmaa Bunnysta: Yhtäältä on menestynyt kauppamatkustaja ja naistenmies, jota Bunny Junior ihailee varauksetta. Toisaalta on kehno isä, joka pakenee vastuutaan ja hankkiutuu jatkuviin ongelmiin. Bunny Junior on liikuttava osoitus lapsen mielen viattomasta vahvuudesta. Poika edustaakin kirjassa jotain vilpitöntä, joka saa lukijan etsimään päihdesekoilujen ja seksin lomasta jotain muutakin sisältöä tai sanomaa. Bunny Juniorin tarina tuo kaikessa kauheudessaan romaanin rumuuteen myös jotain itkunsekaista lohtua.   

Bunny huomaa joutuvansa mahtavan verenkuohahduksen myötä imaistuksi assosiaatiopyörteeseen, jossa hänen edessään oleva keijukaistyttö – nuo sinertävät huulet, ja kyynärtaipeen kirkas verinoro, tuo pöydällä lojuva tappava aseistus, lääkeruisku ja tummunut lusikka – oli itse asiassa ajan ja intohimon kiihdytetty törmäys, tarpeen synnyttömien kieppuvien hiukkasten yhteensulauma, aivan kuin lampun ympärillä leijuva tomukin, Bunnyn vinoutuneiden surujen luomus. Tässä hämärässä syrjäisessä huoneessa Bunny oli astunut peilin läpi, itse kuolemaan, tytön kuolemaan ja ehkä omaansakin.

Olisin siis odottanut Nick Cavelta jotain lumoavampaa kuin irstaan miehen seksisekoiluja. Toisaalta Bunny Munron kuolema on toki muutakin. Siinä on lumoava häivähdys, ripaus jotain Nick Cavemaista, jotain jännittävää ja omituista. Romaanissa on elementtejä, jotka ylittävät arkitodellisuuden ja tuovat kirjan maailmankuvaan kohtalonuskoista mystiikkaa. Romaanin nimi ja ensimmäinen lause, jossa kertoja toteaa päähenkilön pian kuolevan, määrittää heti alkuun Bunny Munron seikkailut viimeisenä kohelluksena ennen lopullista kohtaloa. Bunny Munron tie on vääjäämätön ja lukija voi huomata sen heti ensimmäisiltä sivuilta –ei vain siksi, että kertoja niin vakuuttaa vaan siksi, että se todella alkaa hillittömyydessään myös näyttämään siltä. Ennakointi tekee Bunny Munron kuolemasta myös ehdotonta ja lopullista ja samalla hyvin dramaattista. Romaanissa onkin hienovaraisella tavalla lopun aikojen kaoottista tunnelmaa. Bunnyn ja Bunny Juniorin tarinan taustalla kuljetetaan myös uutistarinaa Englannissa riehuvasta pirunsarvisesta massamurhaajasta, joka iskee keskellä päivää missä tahansa julkisella paikalla ja tappaa ihmisiä kylmäverisesti. Tapahtuman absurdius heijastelee Bunnyn maailman, ehkäpä koko brittiläisen yhteiskunnan, hidasta murenemista hädin tuskin ylläpidetystä järjestyksestä lopulliseen kaaokseen.   Se herättää myös ilkikurisen ajatuksen rangaistuksesta ja ylimaallisesta väliintulosta. Kirjan alussa ensimmäinen murha tapahtuu Britannian pohjoisosissa, mutta tarinan edetessä murhaaja kulkee etelään kohti Brightonia kylväen tuhoa ympärilleen. Ehkä pirunsarvinen tuhoaja on tulossa kohti Bunnya antaakseen tälle tämän lopullisen rangaistuksen.

Bunny Munron kuolema muissa blogeissa: Upotus, Leena Lumi, Kirjoihin kadonnut, Kirjavalas