torstai 30. toukokuuta 2013

Sheldon B. Kopp: Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet! Psykoterapeuttinen pyhiinvaellus



Potilas-pyhiinvaeltaja väittää, että kaikella täytyy olla jokin tarkoitus, josta hän ei vain vielä ole päässyt perille, sillä silloin hän olisi onnellinen. 'Miksi?' hän kysyy. 'Miksi tämä kaikki tapahtuu minulle?' Hän uskoo, että jos hän vain voisi ymmärtää, jos terapeutti vain selittäisi sen hänelle, hän pystyisi ottamaan elämän sellaisena kuin se on ja olemaan onnellinen. Mutta 'elämän tarkoituksen voi ymmärtää muttei koskaan selittää'. Juju on siinä ettei ole mitään jujua.

Ehkä kaikkein vaikeinta potilaalle on hyväksyä, että hän on aivan tavallinen. Hän ja terapeutti ja kaikki muutkin hänen tuntemansa ihmiset ovat aivan samanlaisia. Kuinka tärkeitä ovat meidän kenenkään hetkelliset pettymyksen tai tyydytyksen tunteet maailmassa, jossa on kolme ja puoli miljardia ihmistä, luvuton määrä kauan sitten kuolleita ja ääretön määrä vielä syntymättömiä (ellemme onnistu räjäyttämään itseämme taivaan tuuliin tai myrkyttämään ympäristöämme).

Muistan hyvin, kuinka teini-iässä oivalsin, kuinka ei olekaan siistiä olla samanlainen kuin muut vaan olla se erilainen nuori. Olla mahdollisimman persoonallinen, kuunnella musiikkia, josta kukaan muu ei ole ikinä kuullutkaan ja käyttää vaatteita, jotka heijastavat erikoisuuttani. Kulttuurialan opiskelijoiden piirissä olen tottunut erikoisuuden tavoitteluun. Vähintäänkin joka toinen tuntuu haluavan olla se kärsivä taiteilija, jonka eksistentiaalinen tuska johtuu siitä, ettei yhteiskunnan normit vain yksinkertaisesti sovellu hänelle ja koska hän näkee ja tuntee jotain muuta, mitä muut eivät tunne. Kuulun itsekin näihin yhteiskunnan boheemeihin sijaiskärsijöihin. Olen kouluikäisestä asti kokenut jääväni kaikenlaisten sosiaalisten piirien ulkopuolelle. Olen käynyt pitkän tuskaisen tien hyväksyäkseni, että olen erilainen kuin muut ja lopulta oppinut olemaan siitä ylpeä uskoen, että kaikella on jokin salattu tarkoitus ja että kärsin, koska olen jollain tavalla erityinen.

Itsensä ja erilaisuutensa hyväksyminen on tietenkin hyvä asia. Nyky-yhteiskunnan normit tuntuvat olevan ihanteita, joihin kukaan ei pysty yltämään, joten kyky elää erilaisuutensa kanssa on hengissä pysymisen kannalta hyödyllinen taito. Mutta jos rakentaa identiteettinsä sen varaan, että on jollain tavoin erityinen yksilö, saa taistella paikastaan maailmassa loppuelämänsä. Erityisyys kun tarkoittaa sitä, että pitäisi olla jotenkin erilainen kuin muut. Pitäisi omata jokin erityinen ominaisuus, olla jotenkin lahjakas tai vain jollain muulla tavalla poiketa muista ihmisistä. Toki voi olla erityinen myös negatiivisella tavalla; eli olla se maailman sijaiskärsijä, kaikkien pahojen tapahtumien uhri, väärinymmärretty ihminen. Joka tapauksessa kun päättää olla jotain, mikä määrittyy suhteessa muihin, tulee samalla asettaneeksi itsensä vertailuasemaan kaikkien muiden kanssa. Jokaisesta sosiaalisesta tilanteesta tulee kilpailu, jossa mitataan oma erityisyyden aste suhteessa muihin. Ja jokainen uusi ihminen, jonka tapaa, voi mahdollisesti olla vielä vähän erityisempi ja rikkoa monen vuoden identiteettityön.

Sheldon B. Kopp toteaa, että elämä on tässä. Ei ole olemassa mitään salattuja merkityksiä eikä menneitä vastoinkäymisiä hyvitetä. Koppin teoksen nimen sanoma on, ettei ole olemassa suurmiehiä tai sankareita. Kukaan ei ole toisia heikompi tai vahvempi. Kaikki ihmiset ovat samanlaisia. En osaa tyystin lopettaa erityisyyteni tavoittelua, mutta nykyään saavutan yhä useammin hetkiä, jolloin tunnen suurta zenmäistä rauhaa, kun saan olla ihan tavallinen ihminen. Tavallisuus tarkoittaa, ettei minun enää tarvitsekaan olla erityinen tai näyttää muille ihmisille, mihin minusta todella on. Arvokkuuteni ei riipu siitä, minkälainen olen muihin ihmisiin nähden. Minun ei tarvitse korostaa saavutuksiani tai todistella itsestäni mitään. En ole riippuvainen siitä, missä arvossa muut ihmiset minua pitävät. Olen ihan tavallinen ihminen, joten heidän ei tarvitse ajatella minusta yhtään mitään. Riittää, kun tunnen itse itseni onnelliseksi ja tyytyväiseksi.

Kopp toteaa myös, että mitkään tulevaisuuden saavutukseni eivät muuta elämääni. Mikään onnistumisen kokemus ei tule ”korvaamaan” menneitä kärsimyksiäni tai todista muille ihmisille, että olen sittenkin arvokkaampi henkilö kuin mitä he olivat ymmärtäneet. Noin vuosi sitten perheelleni sattui jotain sellaista, mikä teki elämästä yhtäkkiä hyvin raskasta ja pelottavaa. Opin ensimmäistä kertaa, että elämässä todella tapahtuu, life happens. Mietin silloin ja mietin vieläkin, että milloin tulee se aika, kun pelko, stressi ja väsymys loppuu ja voin alkaa nauttia elämästäni. Samalla kuitenkin ajattelen ja uskon, ettei elämä lakkaa koskaan olemasta rankkaa ja vaikeaa. Aina tulee uusia vastoinkäymisiä ja ongelmia. Ja tuo ajatus on minulle suuri helpotus, koska voin lakata odottamasta parempia aikoja ja aloittaa elämään nyt. Mitkään tulevat saavutukseni eivät muuta sitä, että olen luonteeltani asioita murehtiva tai että en ole se iloisin ja sosiaalisin ihminen joukossa tai sitä, että pahoja asioita tapahtuu. Siksi yritän huolehtia valmistumisestani ja urastani vähemmän ja sen sijaan lukea, katsella elokuvia ja kirjoittaa blogia enemmän.



Sheldon B. Kopp (1929-1999) oli ammatiltaan kliininen psykologi ja kirjoitti työnsä pohjalta useita kirjoja. Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet! on ilmestymisensä jälkeen saavuttanut kulttimaineen ja Koppin siinä esittämiä ajatuksia on siteerattu runsaasti useilla verkkosivuilla.  Löysin Koppin teoksen tv-sarjan kautta. Olen jo jonkin aikaa ollut auttamattomasti koukussa tv-sarjaan Fringe ja siinä tämä Koppin teos osoittautuu Peter -nimisen henkilöhahmon (Dawson’s Creekistä tuttu ihana Joshua Jackson ;) ) suosikkikirjaksi. Yksi Fringen suuria ansioita on sen lukuisat viittaukset erilaisiin kulttimaineen saavuttaneisiin populaarikulttuurin tuotteisiin, joten kun sarja viittasi teokseen, joka ei ollut minulle entuudestaan tuttu, oli se tietenkin pakko hankkia käsiinsä.

Koppin teos on jotain filosofisen teoksen, esseen ja elämäntapaoppaan välimaastosta. En yleensä ole juurikaan uskonut elämäntapaoppaisiin, mutta Koppin ajatuksiin minun oli todella helppo samaistua. Hänen filosofiansa arkinen yksinkertaisuus vetoaa minuun ja muistuttaa aika lailla omaa ajatteluani. Kopp vetosi minuun kirjallisuuden ja tarinoiden ystävään myös sikälikin, että hän usein rinnastaa jonkin ajatuksensa tai ideansa johonkin kirjallisuuden klassikkoon, sellaisiin kuin Don Quijote, Decamerone tai Pimeyden sydän. Lisäksi eri uskonnot ovat melko demokraattisesti esillä juutalaisen kirjailijan teoksessa. Hän poimii vanhoja tarinoita ja myyttejä niin kristinuskosta, juutalaisuudesta kuin buddhismistakin. Kopp käsittelee ihmisten kohtaamia mielenterveydellisiä ja henkisiä ongelmia myös entisten potilaidensa sekä oman elämänsä kautta.


-
Sheldon B. Kopp: Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet! Psykoterapeuttinen pyhiinvaellus (WSOY, 2004)
Alkuteos: If You Meet Buddha on the Road Kill Him! The Pilgrimage of Psychotherapy Patients.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran: 1976
Suomentaja: Raija Viitanen
Sivumäärä: 252

maanantai 27. toukokuuta 2013

Ulla-Lena Lundberg: Jää



En olisi halunnut tykätä Ulla-Lena Lundbergin Jäästä. Finlandia-voittajaksi se oli mielestäni aivan liian perinteinen ja ennalta arvattava valinta. Aiheiltaan Jää on tutun oloinen suomenruotsalainen romaani. Se kertoo ulkosaaristossa sijaitsevasta Luodoista sekä siellä asuvasta yhteisöstä toisen maailmansodan jälkeen. Nuori pappi Peter Kummel muuttaa perheineen Luodoille ja alkaa tutustua uuteen seurakuntaansa. Luotojen sääolosuhteiden ja Kummelien perheen arkitöiden kuvaaminen tuo mieleen Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maijan.

Kuten Myrskyluodon Maijassa, myös Jäässä luotolaisten elämää rytmittää vuodenaikojen ja sääolosuhteiden vaihtelu. Suhde luontoon on olosuhteiden pakosta läheinen. Luotolaisten toimeentulo ja päivittäiset askareet ovat armottomasti sään varassa ja elämän arvaamattomuus ja rankkuus hyväksytään stoalaisella ymmärryksellä. Epävarmoissa olosuhteissa yhteisö on tärkeä. Vaikka Kummelin perhe on romaanin keskiössä, Jäässä kerrotaan myös monista muista Luodoilla asuvista henkilöhahmoista. Hyvin yksikertaisella ja henkilöhahmojen määrään nähden niukallakin kerronnalla kertoja onnistuu tavoittamaan kuvaamistaan henkilöistä juuri sen olennaisen, heidän pistävimmät luonteenpiirteensä, kipupisteensä ja inhimillisyytensä ytimen.

Katriina Ranne toteaa Kritiikki -lehteä varten tekemässä Ulla-Lena Lundbergin haastattelussaan, että Jäässä hyväksytään henkilöhahmojen kompleksisuus. He ovat sekä hyviä että pahoja, eivät mustavalkoisesti jompaa kumpaa. Ulla-Lena Lundberg toteaakin Ranteelle, ettei hän usko henkilöhahmojen kehittymiseen. Kirjailija näkee hyvin vähän kehitystä itsessään ja uskoo perusluonteen määräävän hyvin pitkälle sen, miten ihminen toimii. (Katriina Ranne: Toista puolta tutkimassa – Ulla-Lena Lundbergin haastattelu. - Kritiikki VI.) Jäässä onkin jotenkin yllättävää ja samalla helpottavaa, kuinka henkilöhahmoille sallitaan heidän heikkoutensa ja ilkeytensä. He eivät opi romaanin aikana itsestään mitään erityisen uutta eivätkä merkittävät kokemukset tee heistä parempia tai vahvempia ihmisiä. He joko ovat vahvoja valmiiksi tai ihmettelevät toisten vahvuutta. Silti heitä rakastetaan ja he selviävät tai kärsivät kukin omalla tavallaan. Juuri tällaiset piirteet tekevät Jäästä poikkeuksellisen romaanin perinteisen suomenruotsalaistarinan kehyksissä. Se on romaani, joka ei tavoittele suuria oivalluksia tai opetuksia, vaan hyväksyy elämän.

Jäässä huomionarvoista on myös sen tuttavallisen jutusteleva mutta samalla hallittu kerronta. Usein kerronta välittyy jonkun romaanin henkilöhahmon näkökulmasta, mutta silloinkin kun kertojan näkökulman keskiössä ei ole mikään tietty henkilöhahmo, kerronta tuntuu välittyvän jonkin persoonallisen mielen kautta. Aivan kuin jonkun luotolaisen ajatukset suodattuisivat tällöinkin kerronnan läpi. Tällaisen kerronnan taustalla tuntuukin olevan kaikista luotolaisista koostuva kollektiivinen mieli. Se välittää tarkkoja havaintoja ihmisistä ja heidän toimistaan, siitä miten pitää toimia ja mikä on Luodoilla yleisesti pidetty oikeana ja hyväksyttävänä. Luotojen yhteisöstä tulee kerronnan kautta kuin oma henkilöhahmonsa, joka heijastaa yksittäisten hahmojen elämää, ajatuksia ja tekoja. 

Ainoa, joka saa romaanissa oman yksilöllisen kertojaäänensä on Lutojen postinkantaja Posti-Anton. Tämän erityisasemansa myötä hän tuntuu seisovan jotenkin irrallaan muista hahmoista. Posti-Antonin hahmon asemaa romaanissa olisi mielenkiintoista pohtia pidemmällekin. Hän ei ole missään nimessä päähenkilö, mutta kuitenkin hyvin tärkeä. Hän on kuin ulkopuolinen tarkkailija, jonkinlainen tarinan sisällä toimiva kommentoija, joka näkee kaiken laajemmasta perspektiivistä. Posti-Anton on kuin romaanin kirjailija olisi piiloutunut omaan kirjaansa, tietää mitä tulee tapahtumaan ja yrittää hiljaa varoittaa hahmojaan tulevasta. Posti-Antonin tärkeää asemaa korostaa hänen yliluonnollinen (tai oikeastaan hyvinkin luonnollinen) kykynsä aistia olosuhteiden muutoksia ja tapahtumien tulevaa kulkua. Maaginen realismi on yksi suosikki kirjallisuudenlajini ja Jäässä se ilmenee hyvin eleettömällä ja luonnollisella tavalla. Posti-Antonin poikkeuksellinen kyky on kuin aisti siinä missä näkö tai kuulo, ja hänen aistimansa asiat ovat osa ympäristöä ja sen kuvausta. Jään kautta ymmärtää hyvin maagisen realismin lajitermin ristiriitaisuuden. Kuten Jääkin osoittaa, maagisuuden realistisuus tarkoittaa juuri sitä, ettei kyse oikeastaan ole mistään maagisesta vaan jostain hyvinkin luonnollisesta ja keskeisestä osasta todellisuutta.

Henkilöhahmojensa ja kerrontansa kautta Jää tavoittaa hienolla tavalla yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välisen tasapainon. Se kertoo, kuinka kaikki elävät samassa elinpiirissä ja jokaista koskettavat samat jokavuotiset työt, sään vaihtelut ja kylän tapahtumat ja silti kaikki ovat yksinään, erillään muista, kantavat omia salaisuuksiaan ja tunteitaan muiden joukossa. Luodot ovat myös maantieteellisesti jotenkin tämän yksinäisyyden ja yhteisöllisyyden kuva: ne muodostavat oman yhteisesti toimivan yhdyskunnan, mutta samalla ne ovat fyysisesti toisistaan erillään, veden ja jään erottamina.


-
Ulla-Lena Lundberg: Jää (Teos & Schildts & Söderströms 2012)
Suomentanut käsikirjoituksesta: Leena Vallisaari
Sivumäärä: 365

tiistai 21. toukokuuta 2013

Elizabeth Gaskell: North and South



Elizabeth Gaskell on 1800-luvulla elänyt englantilainen kirjailija. Hän kirjoitti useita jatkokertomuksia Charles Dickensin Household Words -lehteen, jota varten myös North and South on alun perin kirjoitettu. Häneltä ilmestyi myös useita romaaneja, joista suomeksi on julkaistu vain muutama. Yllätyksekseni myöskään North and Southia ei ole julkaistu suomeksi. Se pistää miettimään, kuinka paljon muitakin merkittäviä ”vanhoja aarteita” englantilaisesta 1800-luvun kirjallisuudesta löytyykään suomentamattomina. Gaskell tuli tunnetuksi myös ystävänsä Charlotte Brontën elämäkerran kirjoittajana.

Englantilaiset pukudraama-sarjat ovat minulle sitä, mitä englannin kielessä kuvataan termillä ”guilty pleasure”. (Mietin pitkään, voisiko tuota termiä kääntää jotenkin ymmärrettävästi suomeksi, mutta en tähän hätään keksinyt varsinaista merkitystä tavoittavaa ilmausta. Ehdotuksia otetaan vastaan!) BBC:n North and South -sarja on näistä ihan ehdottomia suosikkejani. Akateemisen kirjakaupan alessa sitten törmäsin kirjaan, johon tuo sarja perustuu, ja omaan hyllyynhän se sitten lähti. Nyt kirjankin lukeneena on pakko hieman kehua tuota BBC:n tuottamaa ja Sandy Welchin kirjoittamaa minisarja-adaptaatiota kyseisestä romaanista. Welch on mielestäni hienosti kirjoittanut dialogiin näkyviin päähenkilöiden ristiriitaiset tunteet, jotka kirjassa tulevat paremmin esiin heidän ajatuksissaan. Pidin myös siitä, kuinka sarjassa painotetaan teollisuuskaupungin luokkataisteluun liittyviä teemoja, jotka kirjassa jäävät jonkin verran henkilöhahmojen yksilöllisen kehityksen varjoon. Pidän sekä romaanin että sen adaptaation ansiona sitä, että vaikka olin nähnyt sarjan aika hiljattain, romaani tarjosi rikkaan lukukokemuksen poiketen paitsi tietenkin kertovan luonteensa ansiosta, myös painotuksiltaan ja joiltain juonikuvioiltaan, tv-sarjaversiosta.

North and South on kuin Ylpeys ja ennakkoluulo yhteiskunnallisilla teemoilla höystettynä. Jane Austeniin verrattuna Gaskellin kerronta on kuitenkin hieman tosikkomaista. Hän ei käsittele hahmojaan austenmaisella hilpeydellä ja ironialla vaan haudanvakavalla otteella. North and South onkin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa reilusti synkempi ja rosoisempi. Romaani sijoittuu Englannin pohjoiseen teollisuuskaupunkiin Miltoniin, johon päähenkilö Margaret Hale muuttaa vanhempineen maaseudun leppoisan elämän kaunistamasta, etelässä sijaitsevasta Helstonista. Toisena päähenkilönä on Miltonissa asuva John Thornton -niminen puuvillatehtaan omistaja. Pääasiassa Margaret Hale ja Thornton suhtautuvat vihamielisen ennakkoluuloisesti toisiinsa. Keskeisenä kiistan aiheena ovat heidän eriävät mielipiteensä siitä, kuinka puuvillatehtaan köyhiä työntekijöitä olisi kohdeltava. Toisaalta vahvoina ja ylpeinä luonteina he joutuvat kumpikin tahoillaan kamppailemaan ristiriitaiseksi osoittautuvien tunteidensa kanssa.

North and Southin mielenkiintoinen yhteiskunnallinen aspekti syntyy sen tavasta kuvata eri yhteiskuntaluokkia ja niiden murtuilemisen oireita 1800-luvun teollistuneessa Englannissa. Vaikka yhteiskunnalliset käsittelyt ovat vain yksi osa romaania, huomasin lukevani ja tulkitsevani teosta ja sen hahmojen käyttäytymistä juuri tuosta luokkanäkökulmasta käsin. Margaret Hale on pastorin tytär ja edustaa vanhaan luokkajakoon takertuvaa köyhtyvää keskiluokkaa eteläisessä Englannissa. John Thornton on puolestaan hyvin rikas työväenluokan edustaja, joka on uuden kasvavan teollisuuden voimin kiivennyt korkeampaan yhteiskunnalliseen asemaansa. Margaret Halen silmin romaanissa kuvataan, kuinka pohjoisessa yhteiskuntaluokat ja niiden väliset suhteet ovat hyvin toisenlaiset kuin etelässä. Margaret tutustuu paikallisiin tehdastyöläisiin ja yllättyy, kun nämä eivät halua ottaa vastaan hänen hyväntekeväisyyttään. Miltonin tehdastyöläiset ovat itsenäisiä, ylpeitä ja tietämättömiä asianmukaisista käytöstavoista suhteessa ylempään luokkaan. He hahmottavat voimakkaammin luokkaerojen keinotekoisuuden ja kyseenalaistavat vaurauden epätasa-arvoisen jakautumisen.

Yksi romaanin keskeisimpiä tapahtumia on puuvillatehtaiden työntekijöiden aloittama lakko. Lakkoilemalla Miltonin tehdastyöläiset rikkovat ylemmän ja alemman luokan kyseenalaistamatonta ylhäältä alas suuntautuvaa hallintasuhdetta. He tiedostavat oman tärkeytensä tehtaan toiminnan kannalta ja vastustavat tehtaanjohtajien vallankäyttöä. Margaret ystävystyy romaanissa Nicolas Higgins -nimisen työläisen kanssa, joka julistaa lakkoilun kautta omaa itsenäisyyttään ja riippumattomuuttaan:

I know nought of your ways down South. I have heard they’re pack of spiritless, down-trodden men; welly clemmed to death; too much dazed wi’ clemming to know when they’re put upon. Now it’s not so here. We known when we’re put upon; and we’en too much blood in us to stand in. We just take our hands fro’ our looms, and say ‘Yo’ may clem us, but yo’ll not put upon us, my masters!’ and be danged to ‘em, they shan’t this time!(clem (puh.) = nähdä nälkää; put upon = käytää jkta hyväkseen)

Lakko edustaa North and Southissa yhteiskuntaluokkien välisen ristiriidan kärjistymistä. Kumpikin osapuoli on täysin kykenemätön ymmärtämään toisen tilannetta ja motiiveja. Oman tulkintani mukaan Margaretista tulee eräänlainen välittäjätaho eri luokkien välillä. Hän hyväksyy niin tehdastyöläisten kuin tehtaanomistajienkin näkökulmat ja peräänkuuluttaa heidän keskinäistä vuorovaikutusta erityisesti Thorntonin ja Higginsin kautta. Samalla Margaretista tulee etelän ja pohjoisen elämäntavan hybridi. Pohjoisessa hän kauhistelee elämän raakuutta ja kuoleman läsnäoloa, etelässä hän vieroksuu oman luokkansa sovinnaisuutta ja tapaa sulkea silmät köyhyydeltä.

Vaikka Gaskellin romaani käsittelee perinteisten luokka-asetelmien murtumista, varsinainen luokkajako säilyy romaanissa koskemattomana. Margaret kuvataan suhteessa työläisiin ja jopa Thorntoniin lähes enkelimäisen ylevänä hahmona niin kuin hänen korkea asemansa perustuisi luontaiseen ja synnynnäiseen ylemmyyteen. Thorntonin kuvauksessa puolestaan viitataan poikkeukselliseen käytännölliseen älyyn, sinnikkyyteen ja mielen lujuuteen, jotka selittävät hänen nousuaan köyhyydestään rikkauksiin. Tästäkin huolimatta pidin romaanin tavasta kietoa perinteiseen ylpeys ja ennakkoluulo -asetelmaan myös alemman työväenluokan elämän kuvausta. Gaskell käsittelee työväenluokkaa myös hyvin uskottavalla ja ennakkoluulottomalla tavalla hyödyntämällä kerronnassaan esimerkiksi ajan tehdastyöläisten murteellista puhetta.


-
Elizabeth Gaskell: North and South (Penguin Books, 2003)
Ilmestynyt ensimmäisen kerran jatkokertomuksena Household Words –lehdessä 1854-1855.
Sivumäärä: 424

maanantai 20. toukokuuta 2013

Liebster-award



Sain parisen viikkoa sitten Luen ja kirjoitan -blogin Paulalta Liebster Award -tunnustuksen. Suuri kiitos siitä! Kaikenlaiset tunnustukset lämmittävät kovasti tällaisen aloittelevan kirjabloggaajan mieltä. Tarkoituksena on vastata yhteentoista tunnustuksen antajan laatimaan kysymykseen. Sen jälkeen koostetaan 11 omaa kysymystä, jotka laitetaan eteenpäin yhdelletoista bloggaajalle. Ensin siis vastauksiin.


1. Paras kirja viidestä viimeksi lukemastasi?
Ian McEwanin Vieraan turva. Suomennos kyllä hieman tökki, mutta muuten romaani oli kaikessa lyhykäisyydessään todella hallittu kokonaisuus. Tunnelma oli läpi kirjan pahaenteinen ja siksi äärimmäisen jännittävä.

2. Unohtumaton lukupaikkasi?
Mökillä riippukeinussa.

3. Oletko suunnitelmallinen lukija, vai tällainen luovasti luoviva, kuten minä, jolle ei lukulistat paljon merkitse? 
Olen sekä että. Valitsen luettavani etupäässä fiiliksen mukaan, mutta minulla on myös lukulista, josta poimin kirjoja silloin tällöin. Pääasiassa tavoitteena on ollut lukea oman hyllyn kirjoja, koska niitä on lukemattomina aivan liian paljon.

4. Harrastatko kirjoittamista? Jos harrastat, kerro vähän, mitä harrastukseesi kuuluu ja onko sinulla sen suhteen joitakin tavoitteita?
Lasketaanko blogin kirjoittaminen kirjoitusharrastukseksi vai tarkoitetaankohan tällä luovaa kirjoittamista? Luovaa kirjoittamista olen harrastanut joskus nuorempana, mutta opiskeluiden myötä se on vähän jäänyt. Ehkä joskus palaan sen äärelle uudestaan. Blogin kirjoittamista pidän kuitenkin kirjoitusharrastuksena myös, koska tavoitteenani on sen myötä harjoittaa kirjoitustaitoa. 




5. Nimeä joku vaikuttava julkisuuden ihminen, jolta olet saanut esimerkkiä hyvässä tai pahassa elämääsi?
Tämäpä osoittautui hankalaksi kysymykseksi. Varsinaisia esikuvia ei oikein ole ollut. Sopisikohan tähän vastata muutama muusikko, joiden sanoituksista olen saanut paljon voimaa ja energiaa elämääni? Suomalaisista ensimmäisenä tulevat mieleen ainakin Samae Koskinen ja Samuli Putro. Ulkomaalaisista Coldplayn kappaleet sanoituksineen ovat kulkeneet mukana teini-iästä asti.

6. Mitä ruoka sinulle merkitsee?
Rakastan hyvää ruokaa. Ruoka on minulle myös hyvin henkilökohtainen asia. Viime vuosina olen toisinaan kokenut ahdistavaksi, kuinka syömisestä ja siihen liittyvistä valinnoista on tehty ihmisen moraalin, itsekurin ja luonteen mitta. Niin jokapäiväinen ja arkinen asia ei saisi olla ahdistavaa tai hankalaa. Kenenkään syömisiä ei pitäisi mennä arvostelemaan.

7. Lempireseptisi?
Olen keittofriikki ja lempikeittoni on ragulettokeitto, joka on nopea ja taivaallisen ihana arkiruoka. Resepti on periytynyt minulle siskoltani ja ilmeisesti poimittu joskus vuosia sitten naistenlehden jostain mainoksesta. Ideana on siis tomaattikeitto, joka tehdään valmispastakastikkeeseen. Raguletto-pastakastike ei ole tässä välttämätön vaan reseptiä on kokeiltu toimivasti myös muihin pastakastikemerkkeihin.

Ainekset:
sipulia
paprikaa
maustekurkkua
tomaatti-pastakastiketta
vettä
tuorejuustoa (esim. ruohosipuli tai valkosipuli)
pippuria
yrttimaustetta

Paprikaa ja sipulia paistetaan kattilassa hetki tilkkasessa öljyä. Sen jälkeen lisätään pastakastike ja noin 1,5 pastakastikepurkillista vettä. Seos annetaan kiehua jonkin aikaa, jonka jälkeen lisätään pilkottu maustekurkku. Anna kiehua hiljalleen vielä pieni hetki. Mausta lopuksi pippurilla, yrttimausteella ja tuorejuustolla maun mukaan.

8. Maisema, jossa silmäsi lepää?
Olen ollut auttamattomasti rakastunut Tampereeseen siitä asti, kun muutin tänne opiskelemaan, joten on pakko sanoa, että yksi lempimaisemistani on Tammerkoksi ja kaupungin valot elokuisena kesäyönä.

9. Jos voisit palata ajassa taaksepäin, mihin elämäsi vaiheeseen menisit ja miksi?
Kun olin lapsi, perheeni vuokrasi kesäisin järvellä olevaa pientä saarta, jolla oli hyvin pieni mökki ja sauna. Olisi mukava palata vaikka päiväksi tai pariksi yhteen sellaiseen kesään. Yleisesti ottaen, en haikaile menneitä enkä varsinkaan lapsuutta, koska lapsuus oli mielestäni yhtä hankalaa kuin aikuisuuskin ellei jopa hankalampaa, koska ei vielä ollut mitään välineitä käsitellä elämän vaikeuksia. Mieluiten en siis palaisi ajassa taaksepäin ollenkaan, koska koen itseni hyvin onnelliseksi tässä ja nyt. Mutta ihan vain sen saaren takia, voisin hetkeksi käydä lapsuudessani.

10. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ÄITI?
No ihan ensimmäisenä oma äiti ja se, että hänelle pitäisi taas soittaa.

11. Mikä on blogisi perimmäinen merkitys sinulle itsellesi?
Tarvitsin jonkun projektin vastapainoksi gradun kirjoittamiselle, joten ajattelin perustaa blogin. Pääaineeni on kirjallisuustiede, mutta pari viime lukuvuotta olen lukenut lähinnä kulttuuripolitiikkaa. Huomasin, että kun en käy enää kovinkaan paljon kirjallisuuskursseilla, olen alkanut lukea kirjoja jotenkin laiskemmin. Blogista tuli siis oivallinen tapa ylläpitää skarppia ja analyyttista lukutapaa. Myös kysymyksen neljä kohdalla mainittu kirjoitustaidon kehittäminen on yksi motiiveistani kirjoitella blogia.

Viime aikoina erinäiset opiskeluun liittyvät deadlinet ovat painaneet hieman päälle, joten blogin päivittäminen on jäänyt vähemmälle ja päätin kiireiden takia olla jatkamatta tätä haastetta. Kysymyksiin oli kuitenkin todella mukava vastata, joten kiitos Paulalle oivallisista kysymyksistä.

tiistai 7. toukokuuta 2013

TTT: Houkuttelevimmat kirjojen nimet



Kirjablogeissa jyllännyt Top Ten Tuesday -villitys tarttui sitten minuunkin ja oli ihan pakko keksiä oma lista. Top Ten Tuesday on konseptina lähtöisin englanninkieliseltä Broke and the Bookish -sivustolta. Viime aikoina on tullut kiinnitettyä huomiota hyviin kirjojen nimiin, joten ajattelin listata omat suosikkini. Kirjojen nimiä on listailtu myös ainakin sellaisissa blogeissa kuin Tarinauttisen hämärän hetket ja Kirjainten virrassa. Myös Goodreadsiltä löytyy oma lista, jonka kautta olen löytänyt osan omistakin suosikeistani.

Keräsin listalle sekä kauniiksi kokemiani nimiä että huvitusta herättäviä. Kaikkia en ole itsekään lukenut, mutta nimensä puolesta ne kyllä kovasti houkuttelevat.  




1. Carson McCullers: The Heart Is a Lonely Hunter (1940) (suom. Yksinäinen sydän)
Tähän kirjaan viitataan toistuvasti John Tarvoltan ja Scarlett Johanssonin tähdittämässä loistavassa elokuvassa A Love Song for Bobby Long (2004). Kuten Travoltan hahmo kirjaa luonnehtii, se on tarina yhteiskuntaan sopeutumattomista näkymättömistä ihmisistä. 

2. Zora Neale Hurston: Their Eyes Were Watching God (1937)
Suomentamaton afrikkalais-amerikkalaisen naiskirjailijan klassikkoteos sijoittuu 1900-luvun alkuun ja kertoo kolmesti naimisissa olleen Janie Crawfordin tarinan.

3. Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut (1967)
Ruustinna ja Alma käyvät loputonta keskustelua menneistä tapahtumista, siitä miten ne muistetaan ja miten ne todella menivät. Loistava romaani siitä, kuinka yritämme jatkuvasti tavoitella toistemme kautta totuutta elämästämme.

4. Philip K. Dick: Do Androids Dream of Electric Sheep? (1968) (suom. Palkkionmetsästäjä)
Kulttielokuva Blade Runner (1982) perustuu tähän Dickin tieteisromaaniin. Tarina sijoittuu postapokalyptiseen maailmaan, jossa palkkionmetsästäjä Rick Deckardin tehätävänä on ottaa kiinni kuusi karannutta androidia. Romaanin nimeen sisältyvä kysymys viittaa laajempaan kysymykseen siitä, mikä erottaa ihmisen androidista.

5. F. Scott Fitzgerald: Tender Is the Night (1934) (suom. Yö on hellä)
Fitzgeraldin viimeisen valmistuneen romaanin nimi perustuu John Keatsin runoon ”Ode to a Nightingale”: ”But on the viewless wings of Poesy , / Though the dull brain perplexes and retards: / Already with thee! tender is the night, / […]” Myös brittibändi Blurin kuudennen albumin 13 (1999) ensimmäinen biisi Tender alkaa näillä samaisilla sanoilla.

6. Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu (1964)
Mukan kohua herättänyt esikoisteos sijoittuu pohjoissuomalaiseen kylään toisen maailmansodan jälkeen.

7. Kurt Vonnegut: God Bless You Mr. Rosewater or Pearls before Swine (1965) (suom. Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater tai Helmiä sioille)
Huvittavan kuuloisen pitkän nimen takana on Vonnegutin mustan huumorin ja satiirin sävyttämä teos hieman hullusta miljonääristä Eliot Rosewaterista.

8. Ernest Hemingway: For Whom the Bell Tolls (1940) (suom. Kenelle kellot soivat)
Espanjan sisällissotaan sijoittuvan romaanin nimi on otettu John Donnen meditaatioita ja rukouksia sisältävästä teoksesta Rukouksia sairasvuoteella (1624): “No man is an Island, intire of it selfe; every man is a peece of the Continent, a part of the maine; if a Clod bee washed away by the Sea, Europe is the lesse, as well as if a Promontorie were, as well as if a Mannor of thy friends or of thine owne were; any mans death diminishes me, because I am involved in Mankinde; And therefore never send to know for whom the bell tolls; It tolls for thee."

9. Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman (2005)
Avaimen julkaisema Hirvosen esikoisromaani sai Finlandia-palkintoehdokkuuden. Hirvosen kauniisti nimetystä romaanista on kirjoitettu useissa blogeissa: Rakkaudesta kirjoihin, P.S. Rakastan kirjoja, K-blogi – Koko lailla kirjallisesti, Pihin naisen elämää, Lumiomena, ja La petite lectrice.

10. Harper Lee: To Kill a Mockingbird (1960) (suom. Kuin surmaisi satakielen)
Harper Leen ensimmäinen ja viimeinen romaani kertoo 1930-luvun Alabaman pienen Maycombin kaupungin rasismista ja taistelusta sitä vastaan pienen tytön näkökulmasta. Tämän kirjan kohdalla suomennettu nimi on mielestäni melkeinpä kauniimpi kuin alkuperäinen. Jotenkin tuo suomen surmata -sana on runollisempi kuin englannin arkisempi kill.


Onko näistä kirjoista tullut luettua mitään? Minkälaisiin mielenkiintoisiin kirjojen nimiin olette itse törmänneet?

maanantai 6. toukokuuta 2013

Jyrki Vainonen: Tornit



Kävin kuuntelemassa pari vuotta sitten Vainosen haastattelua Tampereen Teatterin yhteydessä olevassa Kahvila Kivessä. Tuolloin hän luki otteen Torneista ja sen perusteella kiinnostuin jo silloin hänen romaanistaan, vaikka se vasta nyt sitten lopulta eksyi käsiini. Kirjastokaistan sivuilla on videopätkä Prosak-proosaklubilta, jossa Vainonen lukee samaista otetta Torneista kuin silloin Kahvila Kivessä.

Tornit on Vainosen kolmas romaani. Teosta on vaikea kategorisoida varsinkin kun Suomessa on keksitty hirvittävä käsiteviidakko juuri tällaiselle kirjallisuudelle. Tyydyn tässä nyt vain suurpiirteiseen yläkäsitteeseen spekulatiivinen fiktio siksikin, että olen jostain lukenut Vainosen karsastavan määritteitä scifi tai fantasia.

Tornit kertoo Henrikistä, nuoresta miehestä, jonka äiti on kuollut ja jättänyt täsmälliset ohjeet jäänteidensä hautaamiselle. Jos Henrik paloittelee hänen ruumiinsa ja hautaa eri osat ohjeiden mukaisiin paikkoihin, tämä saa äitinsä näkijän lahjat. Lahjojen sijaan tulee kuitenkin sade ja tulva, ja Henrik ajautuu lautalla kummalliseen unenomaiseen maailmaan. Hän muun muassa oleskelee hetken Barnrenin kaupungissa, jossa kasvatetaan amoreiksi kutsuttuja ihmistä muistuttavia kasveja. Näiden lemmikkien tai leikkikalujen ansiosta ihmiset ovat hylänneet kokonaan keskinäiset seksuaaliset suhteensa ja toteuttavat seksuaalisia halujaan amoreiden kanssa, jotka noudattavat kaikkia käskyjä ja toiveita.  Vainosen romaanin juonta on hyvin vaikea tiivistää, koska siinä tapahtuu paljon monella eri tasolla. Yhtäältä se kertoo Henrikin seikkailusta uuteen maailmaan ja toisaalta samalla seikkailusta häneen itseensä ja omaan menneisyyteensä sekä suhteeseensa omaan siskoonsa ja äitiinsä.

Vainonen kuvaa romanissaan ruumiillisuutta ja seksuaalisuutta hätkähdyttävän raa’alla mutta samalla kiehtovalla tavalla. Ihmisten ruumis on vääristynyt, esiintyy sekä vieraana ja kiihottavana että tuttuna ja hävettävänä. Seksuaalisuus on nautintoa ja väkivaltaa, luonnollinen halu, mutta samalla jotain kieroa ja sairasta. Kuitenkin ruumiillisuus ja seksuaalisuuskin ovat vain sivujuonne tarinassa, joka käsittelee enemmänkin koko identiteetin rakentumista suhteessa omaan perheeseen sekä muihin ihmisiin ja olentoihin. Tornit käsittelee monella tapaa myös ihmisyyttä ja sen rajoja.

Toinen mielenkiintoinen ja hämmentävä osa Torneja on sen kuvaama maailma. Lukemisen aikana huomasin useaan kertaan pohtivani, missä Henrik oikeastaan on. Omassa unessaan, mielessään, äitinsä luomassa maailmassa vai jossain toisessa, täysin Henrikistä erillään olevassa, todellisuudessa? Vainonen tuntuu antavan vihjeitä kaikkien mahdollisuuksien olemassaololle mutta ei anna mitään lopullisia vastauksia. Tornit onkin mielestäni sellaiselle lukijalle, joka pitää siitä, ettei kirjailija anna lukijalle armoa missään vaan vaatii lukijaa sopeutumaan ja selviytymään lukemastaan. Itselleni Tornit oli kuitenkin pikemminkin eräänlainen kuriositeetti. Se oli kiinnostava ja kiehtova, hyvin jännä ja hämmentävä lukukokemus, mutta ei elämää tai maailmaa muuttava.


-
Jyrki Vainonen: Tornit (Tammi, 2009)
Sivumäärä: 239