maanantai 20. toukokuuta 2013

Liebster-award



Sain parisen viikkoa sitten Luen ja kirjoitan -blogin Paulalta Liebster Award -tunnustuksen. Suuri kiitos siitä! Kaikenlaiset tunnustukset lämmittävät kovasti tällaisen aloittelevan kirjabloggaajan mieltä. Tarkoituksena on vastata yhteentoista tunnustuksen antajan laatimaan kysymykseen. Sen jälkeen koostetaan 11 omaa kysymystä, jotka laitetaan eteenpäin yhdelletoista bloggaajalle. Ensin siis vastauksiin.


1. Paras kirja viidestä viimeksi lukemastasi?
Ian McEwanin Vieraan turva. Suomennos kyllä hieman tökki, mutta muuten romaani oli kaikessa lyhykäisyydessään todella hallittu kokonaisuus. Tunnelma oli läpi kirjan pahaenteinen ja siksi äärimmäisen jännittävä.

2. Unohtumaton lukupaikkasi?
Mökillä riippukeinussa.

3. Oletko suunnitelmallinen lukija, vai tällainen luovasti luoviva, kuten minä, jolle ei lukulistat paljon merkitse? 
Olen sekä että. Valitsen luettavani etupäässä fiiliksen mukaan, mutta minulla on myös lukulista, josta poimin kirjoja silloin tällöin. Pääasiassa tavoitteena on ollut lukea oman hyllyn kirjoja, koska niitä on lukemattomina aivan liian paljon.

4. Harrastatko kirjoittamista? Jos harrastat, kerro vähän, mitä harrastukseesi kuuluu ja onko sinulla sen suhteen joitakin tavoitteita?
Lasketaanko blogin kirjoittaminen kirjoitusharrastukseksi vai tarkoitetaankohan tällä luovaa kirjoittamista? Luovaa kirjoittamista olen harrastanut joskus nuorempana, mutta opiskeluiden myötä se on vähän jäänyt. Ehkä joskus palaan sen äärelle uudestaan. Blogin kirjoittamista pidän kuitenkin kirjoitusharrastuksena myös, koska tavoitteenani on sen myötä harjoittaa kirjoitustaitoa. 




5. Nimeä joku vaikuttava julkisuuden ihminen, jolta olet saanut esimerkkiä hyvässä tai pahassa elämääsi?
Tämäpä osoittautui hankalaksi kysymykseksi. Varsinaisia esikuvia ei oikein ole ollut. Sopisikohan tähän vastata muutama muusikko, joiden sanoituksista olen saanut paljon voimaa ja energiaa elämääni? Suomalaisista ensimmäisenä tulevat mieleen ainakin Samae Koskinen ja Samuli Putro. Ulkomaalaisista Coldplayn kappaleet sanoituksineen ovat kulkeneet mukana teini-iästä asti.

6. Mitä ruoka sinulle merkitsee?
Rakastan hyvää ruokaa. Ruoka on minulle myös hyvin henkilökohtainen asia. Viime vuosina olen toisinaan kokenut ahdistavaksi, kuinka syömisestä ja siihen liittyvistä valinnoista on tehty ihmisen moraalin, itsekurin ja luonteen mitta. Niin jokapäiväinen ja arkinen asia ei saisi olla ahdistavaa tai hankalaa. Kenenkään syömisiä ei pitäisi mennä arvostelemaan.

7. Lempireseptisi?
Olen keittofriikki ja lempikeittoni on ragulettokeitto, joka on nopea ja taivaallisen ihana arkiruoka. Resepti on periytynyt minulle siskoltani ja ilmeisesti poimittu joskus vuosia sitten naistenlehden jostain mainoksesta. Ideana on siis tomaattikeitto, joka tehdään valmispastakastikkeeseen. Raguletto-pastakastike ei ole tässä välttämätön vaan reseptiä on kokeiltu toimivasti myös muihin pastakastikemerkkeihin.

Ainekset:
sipulia
paprikaa
maustekurkkua
tomaatti-pastakastiketta
vettä
tuorejuustoa (esim. ruohosipuli tai valkosipuli)
pippuria
yrttimaustetta

Paprikaa ja sipulia paistetaan kattilassa hetki tilkkasessa öljyä. Sen jälkeen lisätään pastakastike ja noin 1,5 pastakastikepurkillista vettä. Seos annetaan kiehua jonkin aikaa, jonka jälkeen lisätään pilkottu maustekurkku. Anna kiehua hiljalleen vielä pieni hetki. Mausta lopuksi pippurilla, yrttimausteella ja tuorejuustolla maun mukaan.

8. Maisema, jossa silmäsi lepää?
Olen ollut auttamattomasti rakastunut Tampereeseen siitä asti, kun muutin tänne opiskelemaan, joten on pakko sanoa, että yksi lempimaisemistani on Tammerkoksi ja kaupungin valot elokuisena kesäyönä.

9. Jos voisit palata ajassa taaksepäin, mihin elämäsi vaiheeseen menisit ja miksi?
Kun olin lapsi, perheeni vuokrasi kesäisin järvellä olevaa pientä saarta, jolla oli hyvin pieni mökki ja sauna. Olisi mukava palata vaikka päiväksi tai pariksi yhteen sellaiseen kesään. Yleisesti ottaen, en haikaile menneitä enkä varsinkaan lapsuutta, koska lapsuus oli mielestäni yhtä hankalaa kuin aikuisuuskin ellei jopa hankalampaa, koska ei vielä ollut mitään välineitä käsitellä elämän vaikeuksia. Mieluiten en siis palaisi ajassa taaksepäin ollenkaan, koska koen itseni hyvin onnelliseksi tässä ja nyt. Mutta ihan vain sen saaren takia, voisin hetkeksi käydä lapsuudessani.

10. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ÄITI?
No ihan ensimmäisenä oma äiti ja se, että hänelle pitäisi taas soittaa.

11. Mikä on blogisi perimmäinen merkitys sinulle itsellesi?
Tarvitsin jonkun projektin vastapainoksi gradun kirjoittamiselle, joten ajattelin perustaa blogin. Pääaineeni on kirjallisuustiede, mutta pari viime lukuvuotta olen lukenut lähinnä kulttuuripolitiikkaa. Huomasin, että kun en käy enää kovinkaan paljon kirjallisuuskursseilla, olen alkanut lukea kirjoja jotenkin laiskemmin. Blogista tuli siis oivallinen tapa ylläpitää skarppia ja analyyttista lukutapaa. Myös kysymyksen neljä kohdalla mainittu kirjoitustaidon kehittäminen on yksi motiiveistani kirjoitella blogia.

Viime aikoina erinäiset opiskeluun liittyvät deadlinet ovat painaneet hieman päälle, joten blogin päivittäminen on jäänyt vähemmälle ja päätin kiireiden takia olla jatkamatta tätä haastetta. Kysymyksiin oli kuitenkin todella mukava vastata, joten kiitos Paulalle oivallisista kysymyksistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti on aina iso ilo.