keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä

Chimamanda Ngozi Adichie: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä (Otava 2017)
Alkuteos: We Should All Be Feminists
Ilmestynyt ensimmäisen kerran: 2012, 2014
Suomentaja: Sari Karhulahti
Sivumäärä: 45
Arvostelukappale
-

Varoitus: Seuraava teksti sisältää kärkkäitä, tuohtuneen feministin ajatuksia ja voivat ideologisella propagandallaan vahingoittaa niitä, jotka eivät osaa ajatella kriittisesti lukemastaan.

Taas yksi kupla poksahti täällä sivistyneeseen ja tasa-arvoiseen Suomeen uskovan tamperelaisen päässä, kun hän aamupuuronsa äärellä luki Adichien esseeteoksen Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä herättämiä reaktioita. Otava (tukijoinaan myös opetus- ja kulttuuriministeriö, Jyväskylän yliopisto, Tampere-talo ja feministinen ajatushautomo Hattu) lahjoitti teoksen ilmaiseksi kaikille maamme yhdeksäsluokkalaisille. Eräs historian- ja yhteiskuntaopin lehtori ennätti kauhistelemaan tätä ”kiistanalaisen ideologian propagandaa” ja Sanna Ukkola niin ikään kirjoittaa ideologian ”pakkotuputtamisesta” lapsille. Ei ole kovin kummoinenkaan kyseisten lehtorin ja toimittajan usko 15-vuotiaiden itsenäiseen ajattelukykyyn, jos he kuvittelevat, että pelkästään kirjan lahjoittaminen merkitsee varteenotettavaa uhkaa siitä, että meillä on kohta maa täynnä feministeiksi kääntyneitä yhdeksäsluokkalaisia. Siis että ylipäänsä kenenkään olisi mahdollista tuputtaa yhdeksäsluokkalaiselle yhtään mitään ainoastaan laittamalla kirja hänen käteensä!

Jos ei oteta huomioon sitä järkyttävää tietämättömyyttä, jota nämä kommentit edustavat, ehkä kauhistuttavinta niissä on se, että tämä toimittaja ja tämä kasvatusalan ammattilainen pitävät ihan järkevänä kasvatusmetodina sitä, että lapsia suojellaan mahdollisimman paljon kaikenlaisilta ideologisilta vaikutteilta, kunnes he ovat täysi-ikäisiä eivätkä ole oppineet mitään itsenäisestä ja kriittisestä ajattelusta. (On kyllä totta, että sillä tavalla saadaan aikaan helposti ohjailtavissa olevia kansalaisia, jos se sattuu olemaan tavoite.) Ja ehkä vielä kauhistuttavinta on se, että tällä historian- ja yhteiskunnan lehtorilla ei käynyt mielessäkään käyttää tätä kaikille jaettua kirjaa oppitunnillaan esimerkkinä ja keskustelun avaajana kriittisestä suhtautumisesta tarjottuihin ideologioihin ja omien mielipiteiden muodostamisesta saatavilla olevan tiedon pohjalta.

Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä on ilmeisesti kirjan nimenä provosoiva. Kirjoitan ”ilmeisesti”, sillä itselleni tuo väite on jo vuosia ollut täysi itsestäänselvyys, samassa sarjassa väitteiden ”meidän kaikkien pitäisi kannattaa tasa-arvoa” ja ”meidän kaikkien pitäisi suojella lapsia väkivallalta ja pakkotyöltä” kanssa. Kyllä, nämä ovat kaikki ideologisia ja arvolatautuneita väittämiä, mutta kuvittelin, että ainakin suurin osa tähän pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluvista ovat sitoutuneet näihin arvoihin tai että ainakaan heille ei tule yllätyksenä, että valtiovalta on virallisesti niin tehnyt. Toisaalta varmasti kirjan tekijäkin on tiedostanut väitteensä kiistanalaisuuden, sillä hän on sen kirjansa otsikoksi valinnut. Tekeehän se kirjasta kiinnostavan ja houkuttelevan.

Monien Adichien esseeseen kriittisesti suhtautuvien kommenttien taustalla tuntui kuitenkin ennen kaikkea piilevän ymmärtämättömyys siitä, mitä feminismi oikeastaan pohjimmiltaan tarkoittaa. Ja ironisesti Adichien kirja käsittelee juuri sitä. Se perustuu nigerialaisen Adichien pitämään puheeseen Afrikka-teemaisessa konferenssissa, TEDxEustonissa vuonna 2012. Adichie käsittelee muun muassa feminismiin liittyviä mielikuvia ja ennakkoluuloja. Hän kertoo, ettei feminismi aja naisten ylivaltaa, rintaliivien polttamista tai ihokarvojen rehottamista eikä kaikki feministit ole äkäisiä naisia. Hän myös painottaa, että sukupuolten epätasa-arvoon perustuvat ongelmat juontuvat pohjimmiltaan kulttuurisista rakenteista, sellaisista tavoista ja ajattelumalleista, joihin on totuttu ja joihin ei osata edes kiinnittää huomiota. Palkkaeroja ja lasikattoja ei siis poisteta ennen kuin pääsemme käsiksi siihen, minkälaisesta ajattelusta ne pohjimmiltaan kumpuavat.

Lukijalle, jolle feminismi on aatesuuntana tuttu juttu, Adichien essee ei tarjoa uusia teoreettisia ideoita tai keskustelunavauksia. Pikemminkin se on johdatus siihen, mitä feminismi tarkoittaa ja mitä se voisi ihmisille heidän välittömässä arkitodellisuudessaan merkitä. Adichien näkökulma nigerialaisena yhdysvalloissa asuneena naiskirjailijana on kuitenkin mielenkiintoinen. Siinä missä Sanna Ukkola poimi Adichien luettelemista ongelmista vain ne, jotka eivät koske suomalaista yhteiskuntaamme ja suvereenilla länsimaisella ylemmyydentunnollaan julisti Adichien pointit turhiksi 2000-luvun Suomessa, itse nolostuneena hämmästelin, kuinka monet nigerialaisnaisen (ja -miehen!) ongelmat ovat aivan samat kuin täällä länsimaissakin. Tunsin liikutukseen asti sielunsisaruutta Adichien kanssa, kun hän kuvaili tilannetta, jossa nainen yrittää tuoda miesporukassa mielipiteensä esiin jäädäkseen täysin vaille huomiota ja kuinka sitten hetkeä myöhemmin miehen tuodessa esiin saman näkökulman se saakin innostuneen vastaanoton. Olen ollut tässä tilanteessa lukuisia kertoja. Samaistun myös siihen tilanteeseen, jossa naista pidetään äkäisenä ilonpilaajana ja turhana valittajana, jos hän huomauttaa epätasa-arvoisesta kohtelusta. Itseasiassa nämä päänsä pensaaseen työntävät henkilöt ovat juuri niitä sanna ukkoloita, jotka tuudittautuvat siihen, että meillä Suomessa naisilla on kaikki hyvin, vain koska he itse todennäköisesti ovat niin mutkattomasti solahtaneet patriarkaalisten odotusten mukaiseen naismalliin, etteivät edes huomaa tulleensa kaltoinkohdelluiksi.

Eniten kuitenkin ilahduin siitä, että Adichie tuo esseessään esiin liian harvoin mainitun miesnäkökulman. Siis että myös miehet kärsivät jämähtäneistä sukupuolikäsityksistä. Adichie summaa hyvin 2000-luvun feminismin ydinidean:

Sukupuolessa on se ongelma, että se määrää, millaisia meidän pitäisi olla, sen sijaan että antaisi meidän olla sellaisia kuin olemme. Kuvitelkaa, miten paljon nykyistä onnellisempi jokainen meistä olisi – miten paljon vapaampi olemaan itsensä – ellemme joutuisi kantamaan sukupuoleen liittyvien odotusten taakkaa. (Lihavointi lisätty.)

Myös naiset sortuvat jatkuvasti toistamaan vahingollisia sukupuolikäsityksiä. Sitä tapahtuu silloin, kun odotamme miehen tekevän aloitteen tai maksamaan ravintolalaskun, kun oletamme hänen ”hoitavan homman” sängyssä tai suojelevan meitä häiritsevältä kadunkulkijalta. Ahtaista sukupuolikäsityksistä kärsivät myös ne pojat, jotka leimataan ylivilkkaiksi ja joilta odotetaan koulussa siksi vähemmän, tai ne herkkyytensä tukahduttaneet nuoret miehet, joilla ei ole kunnon otetta sisäisestä minästään, koska ovat oppineet häpeämään tunteitaan.

Kun olin 12-vuotias ja Tarja Halosesta tuli Suomen ensimmäinen naispresidentti, äitini opetti äänestämään kaikissa vaaleissa aina naista. Se oli hyvä neuvo, sillä se kiinnitti huomioni naisten osuuteen päätöstentekijöinä ja valtainstituutioissa. Myöhemmin feminismi kuitenkin opetti minulle, että on parempi äänestää feministimiestä kuin naista, joka ei ole feministi. Kaikki omia etujaan ajavat naiset eivät välttämättä aja feminismin asiaa, koska feminismi ei ole sama asia kuin naisten etu. Feminismi ajaa kaikkien sukupuolten asiaa tasa-arvoisesti ja siten se kuuluu kaikille. Ei myöskään kannata takertua liikaa siihen naissukupuoleen viittaavaan etuliitteeseen. Itse näen sen olevan siinä ihan puhtaasti historiallisista syistä, kun taas varsinainen aate termin takana on kehittynyt vastaamaan paremmin nykypäivän tarpeita. Emme me puristeistakaan puhuessa viittaa enää ensisijaisesti uskonnollisesti puhdasoppisiin.

-------------------------
Edit: Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä -kirjan lahjoituskampanja on osa valtakunnallista yhdeksäsluokkalaisille kohdistettua Itsenä olemisen tärkeydestä (ISOT) -hanketta, jonka tavoitteena on edistää tasa-arvokeskustelua kouluissa ja opetuksessa. Hanketta koordinoi Kulttuurikeskus PiiPoo. Lisätietoja hankkeesta osoitteesta http://wowfinland.fi/fi/isot-hanke/.

Useammissa blogeissa on Adichien esseen tiimoilta pohdittu, onko opettajille saatavilla myös tukevaa oppimateriaalia kirjan käsittelyyn oppitunneilla. ISOT-hankkeen sivuilta juuri tällainen oppimateriaali on ladattavissa ja katseltavissa.