tiistai 11. maaliskuuta 2014

John Keats: Yön kirkas tähti



John Keats: Yön kirkas tähti. 99 viimeistä kirjettä. (Teos 2010)
Ilmestynyt ensimmäisen kerran: 1895 julkaistussa H. Buxton Formanin toimittamassa Keatsin koottujen kirjeiden laitoksessa (214 kirjettä, joista julkaistu tässä suomennettuna 99).
Suomentaja: Kaisa Sivenius
Sivumäärä: 281
-

Vaikka Englannin 1800-luvun merkittävimpiin runoilijoihin lukeutuvan John Keatsin kohtalo oli lohduton, hänen 99 viimeistä kirjettään rakentavat kuvan miehestä, joka osasi myös hämmästyttävällä tavalla nauttia elämän kauneudesta ja rakkaudesta kaikista vaikeuksistaan huolimatta. Yön kirkas tähti sisältää Keatsin lähettämät kirjeet kesäkuusta 1819 marraskuuhun 1820. Keats kuoli pian viimeisen kirjeensä jälkeen tuberkuloosiin helmikuussa 1821. Hänen kirjeidensä vastaanottajina on hänen perheenjäseniään ja ystäviään, joista tärkeimpinä korostuvat erityisesti rakastettu ja kihlattu Fanny Brawne, Amerikkaan perheineen muuttanut veli George Keats, sisar Fanny Keats sekä läheinen ystävä Charles Brown.

Keatsin kirjeet osoittavat, että hän kamppaili paljon terveytensä kanssa jo ennen lopullista kuolemaan johtavaa sairastumistaan vuonna 1820. Keatsin kirjeet ovat myös upeita oman aikansa ajattelutapojen kuvia ja esimerkiksi käsitykset sairauksista ja parannusmenetelmistä ovat nykynäkökulmasta mielenkiintoisia. Kun tietää Keatsin lopullisen kohtalon, tuntuukin julmalta ja kohtuuttomalta, että häntä esimerkiksi kiellettiin tapaamasta rakastettuaan Fanny Brawnea, koska hänen tuli terveytensä vuoksi välttää voimakkaita tunteita ja kiihtymystä. Terveytensä lisäksi Keats kamppaili paljon myös toimeentulonsa kanssa. Keats oli opiskellut aiemmin lääketiedettä, mutta runous vei hänet pian täysin mennessään. Varsinkin ystävilleen osoitetuissa kirjeissään Keats pohtii paljon uravaihtoehtojaan ja julkaisemiensa teosten menestysmahdollisuuksia. Hän myös kirjoittaa murhenäytelmän ystävänsä Charles Brownin kanssa lisätulojen toivossa, mutta projekti epäonnistuu. Sydäntä särkevää Keatsin kirjeissä onkin juuri hänen tietoisuutensa lähestyvästä kuolemastaan ja murheensa siitä, ettei hän ehtinyt luoda menestyksekkäämpää kirjallista uraa:

”Jos nyt kuolen”, olen sanonut itselleni, ”en ole jättänyt jälkeeni ainuttakaan kuolematonta teosta – en mitään, minkä ansiosta ystäväni voisivat olla ylpeitä muistostani – mutta olen rakastanut kauneuden periaatetta kaikessa olevassa, ja jos minulla olisi ollut aikaa, olisin tehnyt itseni muistamisen arvoiseksi.”

Kirjeissään Keats henkilöityy minulle aivan uudella tavalla. Paitsi että hänen sanansa heijastelevat hyvin lahjakkaan nuoren miehen ajatuksia, ne myös tuovat esiin hänen inhimillisyyttään, joka nykynäkökulmassa kätkeytyy jonnekin kauas suurmiehen maineen taakse. Keats ei itse koskaan saanut tuntea  tai tietää sitä miestä, jonka me nykyään koemme Keatsin olevan. Edellä esitetyssä otteessa kiteytyy tuskallisella tavalla, kuinka upea kirjailija hän oli ja samalla se, kuinka kauhistuttavan tietämätön hän siitä oli. 



Keatsin kirjeet ovat kaunokirjallisia taidonnäytteitä jo itsessään. Arkisissakin asioissa kuten sään tai Keatsin terveydentilan kuvauksissa nousee päällimmäisenä esiin Keatsin älykäs huumorintaju ja kyky nähdä kauneutta siinä, mikä useimmille on vain tavanomaista. Keats tekee hauskoja havaintoja ystävistään ja sosiaalisen kanssakäymisen tilanteista. Kirjeiden henkilökohtainen sävy avaa lukijalle myös sitä, minkälainen Keats oli persoonana. Hänen sanailunsa on valloittavaa, mutta näennäisen huolettomien sanojen taakse tuntuu välillä kätkeytyvän myös katkeruutta ja murhetta. On mielenkiintoista pohtia, minkälaisia tunteita ja ajatuksia Keatsin kulloistenkin sanojen taustalla todella on. Keats tuntuu esimerkiksi olevan jo hyvin varhain jokseenkin tietoinen lähestyvästä kuolemastaan, vaikka samalla puhuu myös tulevaisuuden suunnitelmistaan ja tervehtymisestä. Kertooko hänen häilymisensä elämän ja kuoleman välillä tilanteen kohtaamisen vaikeudesta vai säästeleekö Keats rakkaita ystäviään totuudelta? Vaikka runoilija tuntuu terveydentilaltaan herkältä sielulta, hänen kirjeensä kertovat myös hämmästyttävästä vahvuudesta kohdata kuolema ja menetys. Fanny Brawnelle osoitetussa kirjeessään hän esimerkiksi lyö sujuvasti leikiksi sen, ettei hän terveydentilansa takia pysty toteuttamaan rakastuneen miehen spontaaneja vierailuja ja hullutuksia:

Kuvittelen miltä näytät juuri nyt uudessa mustassa leningissäsi, josta pidän niin paljon; jos olisin vähemmän itsekäs ja minulla olisi enemmän puhtia, juoksisin talollesi ja yllättäisin sinut kolkuttamalla ovellesi. Taidan olla liian varovainen kuolemaa tekeväksi rakastajaksi. On kuitenkin iso ero siinä, että lähtee liikkeelle kuin Romeo veri kuumana suonissa, ja siinä, että luikahtaa ovesta vapisevana kuin sammakko pakkassäällä.

Kauneinta ja traagisinta Yön kirkkaassa tähdessä ovat juuri Keatsin kirjeet rakastetulleen Fanny Brawnelle. Rakastavaiset tapasivat toisensa marraskuussa 1818 ja kihlautuivat salaa. He eivät kuitenkaan koskaan menneet naimisiin. Avioliiton esteenä oli Keatsin varattomuus. Jälkipolvien suureksi menetykseksi Fanny Brawnen omat kirjeet Keatsille tuhottiin Keatsin kuolema jälkeen. Kirjeissään Keats kutsuu Fannya toisinaan nimellä ”yön kirkas tähti” eli ”bright star”. Hän on kirjoittanut myös samannimisen runon. Keatsin Fanny Brawnelle osoitetut kirjeet ovat runollisia ja paatoksellisia. Keatsin kiintymys Fannyyn ylittää ainakin sanojen tasolla tavanomaisimman romanttisen rakkauden. Fannyn vaikutus Keatsiin muistuttaakin pikemminkin hulluutta tai uskonnollista hurmosta. Fanny saa lempeässä ja nöyrässä Keatsissa esiin myös hänen epämiellyttävämmät puolensa. Keatsin sairauden edetessä ja hänen ollessa yhä enemmän erossa Fannysta, Keatsin kirjeet Fannylle muuttuvatkin yllättäen mustasukkaisen vihan värittämiksi vuodatuksiksi.

Keatsin tunteissa Fannyyn sekoittuu mielenkiintoisella tavalla myös kuoleman ajatukset. Keats esimerkiksi yhdistää mielessään hänen ja Fannyn rakkauden täyttymyksen omaan kuolemaansa:

Minulla on kaksi ylellisyyttä, joita pohtia kävelyretkieni aikana: sinun ihanuutesi ja kuolemani hetki. Kunpa saisin omistaa molemmat samalla minuutilla. Vihaan maailmaa: se piiskaa oman tahtoni siipiä, ja haluaisin juoda huuliltasi suloista myrkkyä, joka lähettäisi minut täältä pois. Keneltäkään toiselta en sitä huolisi.  

Keatsin ja Fannyn rakkauden täyttymys suudelmalla merkitsee Keatsille samalla kuolemaa; myrkkyä, joka lopettaa maallisen elämän. Keatsin rakkaudessa Fannyyn on jotain maallisen ylittävää, joka saakin todellisen täyttymyksensä vasta kuolemassa; kun maallinen vaihtuu ikuisuudeksi. Musertavaa onkin se, että kun Keatsin todellinen kuoleman hetki lähestyy, käykin juuri päinvastoin: hän kokee suurta kauhua Fannyn menettämisestä. Vaikka Keatsin ja Fannyn suhde jäi melko lyhytaikaiseksi ja julkistamattomaksi, juuri Keatsin viimeisten hetkiensä aikana kokema menetyksen pelko sekä Fannyn elämänvaiheet Keatsin kuoleman jälkeen kielivät jopa vakuuttavammin heidän rakkautensa totuudellisuudesta kuin Keatsin paatokselliset rakkaudentunnustukset. Keatsin kuoleman jälkeen Fanny Brawne löysi läheisen ystävän Keatsin sisaresta ja kaimastaan, joka ainoana toisena ihmisenä pystyi jakamaan hänen surunsa. Fannyn lopulta avioituessa Keatsin kuolemasta oli kulunut jo 12 vuotta.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Berliini-vinkit, osa 2: kirjakauppoja ja vähän muutakin



Edellisessä Berliini-postauksessani mainitsinkin, että kävimme mieheni kanssa helmikuussa Berliinissä ja vierailimme Berlinale-elokuvajuhlilla. Berliini-vinkkieni ensimmäinen osa käsittelikin juuri elokuvajuhlia. Tässä toisessa osassa jaan muutaman satunnaisen kirjakaupan ja ravintolan, jotka osoittautuivat käymisen arvoisiksi. Suosittelen myös ehdottomasti vilkaisemaan Aamuvirkku yksisarvinen –blogin Berliini-vinkit. Muutama siellä vinkattu kahvila ja ravintola tuli reissullamme testattua ja olimme niihin hyvin tyytyväisiä. 




Kirjakaupat:

Friedrichstraße 90
Dussmann on pääasiassa perustylsä tavaratalo, josta saa kirjoja, elokuvia ja musiikkia. Tavaratalon pitkän keskikäytävän päässä on kuitenkin muusta kaupasta erillään englanninkielisten kirjojen liike. Valikoima on ihanan runsas ja vastaan tulee mielenkiintoisia löytöjä. Olen jo pitkään harmitellut sitä, miksi Suomessa ei osata tehdä fyysisesti yhtä kauniita kirjoja kuin Englannissa ja USA:ssa. Esimerkiksi Penguin julkaisee todella tyylikkäitä klassikkopainoksia. Olen totaalisen ihastunut muun muassa näihin Fitzgeraldin 70-vuotispainoksiin sekä näihin Penguinin Deluxe- klassikkopainoksiin. Liikkeessä myydään jonkin verran myös kaikkea nättiä ja kivaa kirjallisuusteemaista krääsää kuten muistikirjoja, kangaskasseja ja postikortteja. Näyttävälle paikalle liikkeessä oli päässyt myös teos eräältä suomalaiselta kirjailijalta, joka on englantilaisen kustantajan mukaan ”Suomen tarkoin varjeltu salaisuus”.   





St.Georges’s
Wörther Straße 27
Prenzlauer Bergillä sijaitsevassa liikkeessä myydään ainoastaan englanninkielisiä käytettyjä ja uusia kirjoja. Hinnat ovat suhteellisen edulliset ja kirjoja voi myös ikään kuin ”vuokrata” puoleen hintaan, sillä liike ostaa takaisin omia kirjojaan puolella myyntihinnasta. Myös myyjä oli todella mukava ja avulias. 





Bergmannstraße 25
Kreuzbergissa sijaitseva kirjakauppa on erikoistunut kauhuun, science fictioniin ja fantasiaan. Tarjolla on sekä käytettyjä että uusia kirjoja ja englanninkielisten kirjojen valikoima on varsin hyvä.


Ravintoloita ja baareja:

Ixthys
Pallasstraße 21
Ihastuimme Berliinissä korealaiseen ruokaan ja kokeilimme peräti kolmea korealaista ravintolaa. Schönebergissä sijaitseva Ixthys oli niistä ehdoton suosikkini. Ravintola on kaikessa kummallisuudessaan samanaikaisesti hauskan kotoisa ja eksoottinen kokemus. Tila on pieni ja yksinkertainen. Seinät on vuorattu kankailla, jotka ovat täynnä tekstejä Raamatusta. Ravintolan pitäjät ovat hartaita kristittyjä ja sanaa välitetään niin seinillä kuin ravintolan menussakin. Se ei ole kuitenkaan millään tavalla häiritsevää vaan tuo ravintolaan omintakeisen seesteisen tunnelman. Ravintolan pitäjät puuhailevat pääasiassa keittiössä, joten ravintolassa on hauska itsepalvelumeininki. Jos haluat juomista, voit ottaa sitä itse jääkaapista.  Suosittelen ehdottomasti tilaamaan Bibimbapia, joka tarjoillaan kuumassa keraamisessa kulhossa ja koostuu riisistä, vihanneksista, lihanpaloista ja annoksen päälle paistetusta kananmunasta. Mukana tulee myös todella hyvää chilikastiketta. Ravintolassa ei muuten ole asiakkaiden käytettävissä vessaa, joten kannattaa pitää vessabreikki jossain muualla.

Alte Schönhauser Straße 6
Mitten ja Prenzlauer bergin rajatuntumassa sijaitseva YamYam on toinen kokeilemisen arvoinen korealainen. Tunnelma on ehkä hieman rennompi ja nuorekkaampi kuin Ixthysissä. Täällä kannattaa ehdottomasti tilata ekstrakulhollinen kimchiä, joka on perinteinen korealainen lisuke. Se on hapattamalla valmistettua mausteista kiinankaalia. Kuulostaa epäilyttävältä, mutta se on todella hyvää.  


Rosenthaler Straße 39
Rosenthaler Straßelta Mittestä löytyy mielenkiintoinen sisäpiha, joka on täynnä upeaa katutaidetta. Sisäpihan perältä löytyy myös iso romuveistos ja tyylikkään rosoinen baari. Sisäpihan ja baarin  rumassa habituksessa ja rappeutuneessa tunnelmassa on jotain hyvin berliiniläistä. 



tiistai 4. maaliskuuta 2014

Berliini-vinkit, osa 1: Berliinin elokuvajuhlat



Olen huomannut kanssabloggaajissani innokkaiden matkustelijoiden vikaa, joten päätin jakaa tänne omat kokemukseni kaupungista, joka kaikesta skeptisyydestäni huolimatta on hypetyksensä ja trendikkään maineensa ansainnut. Berliini on yllättävä, kiinnostava, jopa kummallinen matkakohde. Kummallinen oli myös matkustamisemme ajankohta. Heti Tegelin lentokentältä taksiin noustessamme taksikuskimme ihmetteli, mikä saa meidät matkustamaan talvisen kylmään ja kosteaan Berliiniin, kun kaupungista saisi parhaimmat puolet esiin kesällä. ”Well, we are here for the movies”, oli mieheni vastaus, joka sai taksikuskimme naurahtamaan.

Välillä blogissani on saattanut kirjojen lisäksi vilahtaa mainintoja myös elämääni mullistaneista elokuvista. Paitsi että olen innokas lukija, olen myös suuri elokuvien ystävä. Elokuvat ovat kuitenkin ennen kaikkea mieheni erikoisalaa ja matkustimme helmikuussa hänen syntymäpäivänsä kunniaksi jo toistamiseen Berliiniin nauttimaan Euroopan merkittävimpiin elokuvafestivaaleihin lukeutuvasta Berlinalesta. Berlinale kestää noin puolitoista viikkoa ja ajoittuu helmikuun alkuun. Tänä vuonna se järjestettiin 6.-16.2. Helmikuu ei ole kuitenkaan mikään erityinen sesonkiaika Berliinissä. Elokuvajuhlat eivät tunnu vetävän kaupunkiin erityisen paljon muita kävijöitä kuin alan ammattilaisia. Helmikuinen Berliini ei säänsä puolesta olekaan mikään unelmakohde. Pahimmillaan kaupunki on kostea ja loskainen ja sen kylmyys on aivan omaa luokkaansa. Kääntöpuoli on kuitenkin se, että lentojen ja hotellien hinnat ovat tähän aikaan vuodesta matalia ja jos Berliini-oppaassasi todetaan, että trendiravintolaan ei pääse ilman pöytävarausta, sääntö ei välttämättä päde helmikuisessa Berliinissä. Ennen kaikkea kuitenkin jos olet hyvien elokuvien ystävä, Berlinale on itsessään tarpeeksi hyvä syy matkustaa Berliiniin. Tässä Berliini-bloggauksieni ensimmäisessä osassa pureudun tarkemmin juuri Berliinin elokuvajuhliin ja toisessa osassa käsittelen muita Berliini-kokemuksiani.  




Karkeasti arvioituna Euroopan merkittävimmät elokuvajuhlat järjestetään Venetsiassa, Cannesissa ja Berliinissä. Tavallisen ihmisen näkökulmasta Berlinale on ainutlaatuinen festivaali, sillä sen näytöksiin on mahdollista päästä, vaikka et olisikaan elokuvantekijä tai maasi merkittävin elokuvakriitikko. Toisin sanoen Cannesin ja Venetsian elokuvajuhlille ei tavallisella ihmisellä ole juuri asiaa. Berlinaleen olet kuitenkin lämpimästi tervetullut ja vielä ihan kohtuullisin hinnoin. Berlinalen tunnelman tekee ainutlaatuiseksi juuri se, että samassa näytöksessä istuvat niin elokuvan ammattilaiset, kriitikot kuin harrastelijatkin. Jos tuuri käy (ja se saattaa käydä yllättävänkin usein), elokuvan tekijät ovat itse paikan päällä ja tulevat näytöksen jälkeen kertomaan elokuva teosta ja vastailemaan yleisön kysymyksiin.

Vaikka Berlinale siis onkin pääasiassa yleisöystävällinen elokuvafestivaali, siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, näytösten lippujen hankkiminen vaatii hieman vaivannäköä. Salit myydään melko tehokkaasti täyteen, joten aina kannattaa varautua siihen, että se kiinnostavin elokuva saattaa mennä sivu suun, sillä mitä todennäköisimmin se kiinnostaa myös kaikkia muita. Turhautumisen välttämiseksi, oma neuvoni onkin, että kannattaa omaksua tietynlainen ”go with the flow” -asenne. Kiinnostavimpien elokuvien lippujen saatavuutta kannattaa aina kokeilla, mutta ei liian suurin odotuksin. Ja ennen kaikkea: Mene sinne, minne pääset. Englanninkieliset tuotannot tunnettuine näyttelijöineen ovat Berlinalessa suosituimpia ja saattavat herättää kiinnostusta, koska ohjaajalta ja näyttelijöiltä osaa valmiiksi odottaa jotain. Nämä elokuvat ovat kuitenkin sellaisia, jotka saattavat mahdollisesti ajautua joku päivä Suomeenkin teatterilevitykseen tai suoraan kauppoihin. Berlinalessa on kuitenkin mahdollista nähdä myös mitä erikoisimpia, upeimpia, mielenkiintoisimpia tai kummallisimpia ei-englanninkielisiä elokuvia ympäri maailmaa ja mitä todennäköisemmin sinulla ei ikinä tule mahdollisuutta nähdä niitä enää missään muualla. Kannattaa siis ennakkoluulottomasti ostaa liput siihen etiopialaiseen elokuvaan, jonka näytöksessä on vielä tilaa, sillä saatat yllättyä. Berlinaleen valitut elokuvat eivät ole aina takuuhyviä, mutta niissä on aina jotain mielenkiintoista, ajankohtaista tai erikoista, joka on saanut elokuvajuhlan järjestäjät valitsemaan sen ohjelmistoonsa.

Berlinalen ohjelmisto on jaettu erilaisiin sarjoihin, joilla on kaikilla vuosittain omat teemansa. Kahden Berlinale-käynnin perusteella suosittelen itse erityisesti kilpasarjaa, Panoramaa sekä Berlinale Specialia. Pääasiassa elokuvajuhlilla näytettävät elokuvat ovat uunituoreita eli Berlinalessa ensiesityksensä saavia elokuvia. Retrospective -ja Berlinale Special -sarjoihin lukeutuu kuitenkin myös vanhoja klassikoita. Kilpasarja on Berlinalessa kaikkein suosituin ja sen näytöksiin lippuja on ehkä kaikkein vaikeinta hankkia, ei kuitenkaan mahdotonta. Panorama-sarjaan lukeutuu lukuisa määrä ympäri maailmaa kerättyjä mielenkiintoisia elokuvia, joita yhdistää löyhästi joka vuosi jokin tietty teema. Koska Panorama-näytöksiä on melko runsaasti, niihin lippujen hankkiminen on helpompaa kuin esimerkiksi kilpasarjan elokuviin. Toisin kuin Saksassa yleensä, Berlinale-elokuvia ei tietenkään ole dubattu saksaksi. Jos elokuva on englanninkielinen, se on korkeintaan tekstitetty saksaksi. Ei-englanninkieliset elokuvat ovat puolestaan tekstitetty aina englanniksi.




Berlinalen lipunmyyntisysteemi on sekava ja hämmentävä. Tänä vuonna lippuja sai ostaa neljästä eri paikasta riippuen lipunostopäivästä: verkosta, Berlinalen virallisilta lipunmyyntipisteiltä, Berliinin yleisistä lippupisteistä sekä itse näytöspaikalta. Näytöksiä pidetään lukuisissa eri teatterisaleissa, jotka sijoittuvat ympäri kaupunkia. Innokkaalla festivaalikävijällä on siis edessä paljon matkustamista julkisella liikenteellä. Toisaalta samalla pääsee tehokkaasti vierailemaan Berliinin eri kolkissa. Pääasiassa kunkin näytöksen liput tulevat myyntiin kolme päivää ennen näytöstä. Jotta tilanne ei olisi kuitenkaan liian yksinkertainen, kilpasarjan liput tulevat myyntiin jo neljä päivää ennen näytöstä. Verkossa näitä lippuja on myynnissä vain osa ja verkosta ostettaessa lipun hintaan lisätään 1,50€ palvelumaksua. Loput liput ovat saatavissa Berlinalen virallisista lipunmyyntipisteistä sekä yleisistä lippupisteistä, jotka on ilmoitettu Berlinalen sivuilla ja jotka sijoittuvat ympäri kaupunkia. Virallisilla lippupisteillä kannattaa olla ajoissa aamulla paikalla ja varautua jonottamaan kauan. Yleisten lippupisteiden tilanteesta minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta, mutta niissä lipun hintaan lisätään 2€, joten jonot saattavat olla pienempiä, mutta siitä hyvästä lipun hinta nousee. Itse näytöspäivänä lipun voi ostaa vain sieltä, missä näytös pidetään. Muuten näytöspaikat eivät myy lippuja etukäteen.  Jotta lipunmyynti vaikuttaisi vielä entistä sekavammalta, myös lippujen hinnat vaihtelevat näytössarjan ja -paikan mukaan. Pääasiassa ne pyörivät kuitenkin kymmenen euron tienoilla. Ja mikä parasta, itse näytöspäivänä opiskelijat saavat lippunsa puoleen hintaan ja tunti ennen näytöstä liput ovat puoleen hintaan kaikille.

Ensimmäisellä Berlinale-matkallamme jonotimme lippuja virallisella lipunmyyntipisteellä vain kerran ja tänä vuonna ostimme sieltä lippuja ainoastaan iltapäivällä, jolloin jonoa ei ollut, ja vain niihin näytöksiin, jotka eivät olleet erityisen suosittuja. Lomalla aikaisin herääminen ja useamman tunnin jonottaminen on ymmärrettävistä syistä turhauttavaa, joten en edes suosittele sitä. Omat neuvoni Berlinale-lippujen metsästykseen ovat hyvin yksinkertaiset: Jos ehdottomasti haluat lipun johonkin tiettyyn näytökseen, helpointa on ostaa se verkosta, varsinkin jos käytössäsi on tabletti tai älypuhelin tai hotellissasi tai sen lähettyvillä on käytettävissä tietokone. (Berliinissä on edelleen myös yllättävän paljon nettikahviloita ja niiden käyttömaksut ovat hurjan edullisia.) Myös nettiliput menevät nopeasti, mutta jos olet ostamassa lippua juuri sillä hetkellä, kun myynti aukeaa (tänä vuonna se oli kello kymmeneltä aamulla), lipun saaminen on hyvinkin mahdollista, ellei nettiyhteytesi ole erityisen hidas. Ostaminen onnistuu tavallisella Visa Electronilla. Berlinalen lipunostosivulle kannattaa kirjautua etukäteen, jolloin siihen ei mene turhaan aikaa lipunostohetkellä.

Jos taas olet valmis ottamaan sen riskin, ettet pääsekään haluamaasi näytökseen, oma kokemuksemme on, että kannattaa ehdottomasti suosia lippujen ostoa itse näytöspäivänä näytöspaikalta. Emme koskaan löytäneet asiasta virallista tietoa Berlinalen verkkosivuilta, mutta vaikka verkossa ja virallisilla lipunmyyntipisteillä ilmoitettaisiin, että näytös on loppuunmyyty, siihen on oman kokemuksemme mukaan edelleen mahdollista saada lippuja näytöspaikalta tuntia ennen näytöstä. Kokeilimme lomaviikkomme aikana useita suositunkin oloisia näytöksiä tuntia ennen näytöksen alkamista ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta saimme liput näytökseen joka kerta, puoleen hintaan ja jonottamatta. Vaikka jouduimme pettymään muutaman kerran, taloudellinen säästö ja lipunoston helppous oli sen arvoista, että vain harvan lipun ostimme etukäteen. Ainoa poikkeus tähän sääntöön on elokuvajuhlien viimeinen päivä. Silloin kaikkien näytösten liput ovat puoleen hintaan ja opiskelijalle lipun hinta on vielä puolet alennetusta hinnasta, joten näytökset ovat erittäin suosittuja. Viimeisen päivän liput tulevat myös myyntiin jo festivaalin alussa, joten niiden myyntiaika on huomattavasti pidempi kuin muiden lippujen.




Lipunoston pienistä hankaluuksista huolimatta Berlinale on ehdottomasti vierailemisen arvoinen ja varmasti ainutlaatuinen kokemus. Koska kyseessä on Euroopan merkittävimpiin lukeutuvat elokuvajuhlat, puitteet ovat suureelliset ja ohjelmistokin mielenkiintoinen ja laadukas. Esityspaikoista suosittelen erityisesti käymään Itä-Berliinin puolella lähellä Alexanderplatzia sijaitsevassa International-teatterissa, jossa näkyy DDR:n henki ja jossa voi tilata leffajuomaksi vaikkapa pienen pullon kuohuviiniä.

Ensi helmikuuta odotellessa täällä Tampereella voi muuten jo tällä viikolla kokeilla kansainvälisten elokuvajuhlien humua. Lyhytelokuvaan erikoistuneet Tampereen elokuvajuhlat järjestetään 5. – 9.3. Jos lyhytelokuva ei ole muotona entuudestaan tuttu, kannattaa ehdottomasti käydä ravistelemassa ennakkoluulojaan. Elokuvajuhlat ovat ottaneet hyvin huomioon myös lapsiperheet. Esimerkiksi tänä vuonna näytetään useamman näytöksen verran YLEn ikimuistoisimpia lastenohjelmia Kössi Kengurusta Pelle Hermanniin. Tampereen elokuvajuhlatärppejä kannattaa katsastaa myös täältä.