sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Han Kang: Vegetaristi

Han Kang: Vegetaristi (Gummerus 2017)
Alkuteos: 채식주의자 / Chaesikju-uija
Ilmestynyt ensimmäisen kerran: 2007
Suomentaja: Sari Karhulahti (Deborah Smithin englanninnoksesta)
Sivumäärä: 215
Arvostelukappale
-

Miehensä mukaan Yeong-hye on tunnollinen ja mukutuvainen vaimo. Hän on ehkä pitkästyttävä ihminen, mutta ei odota mieheltään liikoja eikä aiheuta kiusallisia riitoja. Hän lukee paljon tylsistyttäviä kirjoja ja miehensä häpeäksi jättää toisinaan pukematta rintaliivit päällensä. Tällaisen kuvauksen lukija saa etelä-korealaisen Han Kangin romaanin Vegetaristi päähenkilöstä kirjan ensisivuilla. Yeong-hye on kuitenkin varmasti paljon muutakin kuin arkipäiväinen vaimo. Langolleen hän onkin kummallisten seksifantasioiden kohde ja sisarelleen In-Hyelle muistutus heidän vaikeasta lapsuudestaan ja velvollisuudentuntoisuudesta. Mutta mikään näistä ei kerro, minkälainen Yeong-hye todella on. Aviomies, lanko ja sisko ovat lukijan ainoat ikkunat Yeong-hyehen, ja mitä pidemmälle Vegetaristi etenee, sitä kauemmas Yeong-hye lipuu lukijan otteesta. 

Rauhallinen ja vaatimaton Yeong-hye järkyttää perhettään ja aviomiestään ryhtymällä kasvissyöjäksi. Hän kertoo nähneensä unen, jonka jälkeen hän ei voi sietääkään lihaa. Aviomiehen näkökulman lomassa risteilevät Yeong-hyen unikuvat brutaalisti teurastetuista eläimistä, verestä ja lihan kaluamisesta. Yeong-hye kärsii hermoromahduksesta. Hän laihtuu ja heikkenee silmissä, mutta perhe ei ymmärrä hänen ratkaisuaan. He reagoivat vähättelevästi Yeong-hyen kokemukseen ja maanittelevat häntä maistamaan lihaa. Perheen näkökulmasta järkyttävintä tilanteessa ei vaikuta edes olevan se, että Yeong-hye on ryhtynyt kasvissyöjäksi vaan pikemminkin se, että hän osoittaa päättäväisyyttä ja omaa tahtoa.

Vegetaristin jännite perustuu siihen, että emme koskaan saa täysin selville, mikä Yeong-hyen sisällä todella tapahtuu. Miksi unikuvat vaikuttavat häneen niin voimakkaasti? Onko hän todella seonnut päästään vai onko kyseessä viimeinen epätoivoinen yritys päättää omasta elämästä ja kehosta? Romaani antaa hyvin niukalti aineksia ymmärtää, mistä Yeong-hyen romahduksessa on pohjimmiltaan kyse. Sisarelleen Yeong-hye kertoo samaistuvansa puihin:

Yeong-hye kysyi puolestaan: ”Tiesitkö sinä?”
”Mitä”
”Minä en näet tiennyt. Luulin, että puut seisovat pystyssä… Tajusin juuri, että niiden kädet ovatkin maan sisällä. Katso, katso tuonne – eikö olekin ällistyttävää?” Yeong-hye ponnahti pystyyn ja osoitti ikkunasta ulos. ”Ne kaikki ovat ylösalaisin.” Hän nauroi innoissaan. In-hye muisti, että hänen ilmeensä oli ollut toisinaan lapsena samanlainen. Hänen vinot silmänsä olivat siristyneet ja tummuneet aivan mustiksi, ja häneltä oli päässyt yhtä viaton nauru kuin nyt. ”Tiedätkö, miten sain sen selville? No, näin unta, että seisoin käsillä… Vartalostani kasvoi lehtiä ja kämmenistäni juuria… Niinpä työnsin sormet multaan. Työnsin ne yhä syvemmälle… Levitin jalat, levitin ne haralleen, koska halusin, että niiden välistä puhkeaisi kukkia…”
 

Yeong-hye riuduttaa itseään niukalla ravinnolla, mutta hän ei pyri kuolemaan, vain muuttumaan joksikin muuksi. Ironista onkin, että Yeong-hye on muuttumassa juuri siksi, jollaisena häntä on kohdeltu tähänkin asti: muiden vapaasti käytettävissä olevaksi organismiksi, jolla ei ole omaa tahtoa tai sisäistä elämäänsä. Aivan kuin Yeong-hye olisi oivaltanut, että elämässä, jossa ei ole mahdollisuutta olla oma itsensä, ainoa selviytymismahdollisuus on luopua itsestään kokonaan. Vasta kun Yeong-hye ryhtyy kasvissyöjäksi, hänen omaisensa oikeastaan havahtuvat siihen, että hänelläkin on sisäinen kokemusmaailmansa, salaisuutensa ja yksityiset tunteensa. Siinä vaiheessa on kuitenkin jo liiam myöhäistä.

Yeong-hyen passiivisuus ja välinpitämättömyys konkretisoituu eriskummallisessa suhteessa, joka kehkeytyy hänen ja hänen lankonsa välille. Videotaiteilija-lanko saa pakkomielteen Yeong-hyen pakaran mongoloiditäplästä ja haluaa kuvata kälynsä yhdelle viedoistaan. Myös lanko löytää fantasioissaan Yeong-hyestä jotain kasvimaista ja piirtää tämän alastoman vartalon täyteen kukkia. Videolla ja fantasioissaan hän kuitenkin kuvaa ja panee vain ruumista, ei ihmistä sen sisällä. Yeong-hyen langon pakkomielle tuo esiin, mitä tapahtuu, kun nainen oikeasti muuttuu miehisen halun puhtaaksi objektiksi.

Koska Yeong-hyen sisäinen maailma jää romaanissa  koskemattomaksi, hän pelkistyy ihmisyydeksi, masentuneen ja hermoromahduksen saaneen henkilön kehoksi, joka heijastelee mahdollisimman paljaasti ja kaikista taustatekijöistä riippumattomana, minkälaisen kohtelun ihminen voi saada, kun hän menettää otteen itsestään. Mitä syvemmälle sisäiseen olemattomuuteensa Yeong-hye vajoaa, sitä enemmän hänen ruumiinsa kuuluu muille. Siitä tulee muiden raiskaama, hyväksikäyttämä ja pakkosyöttämä. Kun mielisairaalan hoitohenkilökunta taistelee pitääkseen itsetuhoisen potilaansa kehoa hengissä, ihminen sen sisällä on edelleen yhtä merkityksetön kuin ennenkin. Eikö silloin ole helmpompaa luovuttaa ja olla puu; nauttia auringosta ja olla vaan piittamatta ympärillä hyörivistä ihmisistä, jotka kuvittelevat, että elämäsi ja kehosi on heidän hallittavissaan.

Vegetaristi on kummallinen, tunnelmaltaan levottomuutta aiheuttava romaani, jonka allegorisuus on niin elävää ja voimallista, että se muuttuu ahdistavaksi, käsinkosketeltavaksi todellisuudeksi.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Black Poetry Night – afrikkalaisen diasporan ohittamattoman voimakas ääni

Runon ja suven päivänä 6.7. Tampereen Tallipihalla järjestetään vuosittain Runopiha-tapahtuma, tänä vuonna teemalla ”maan uumenista”. Samana iltana Tampereen Klubilla Fest Afrika järjesti Black Poetry Night -tilaisuuden sattuvan samankaltaisella nimikkeellä ”breaking ground”. Molemmissa luodaan mielikuvaa piskuisesta ja voimaannuttavasta sukupolvensa underground-äänestä ponnistamassa esiin karusta ja epäsuosiollisesta maaperästä. Kotimainen lavarunoutemme osaa olla elävää ja yllättävääkin, mutta Briteistä saapuneiden spoken word -artistien voimalliset esitykset ja painava sanoma avasi tyystin toisenlaisella tasolla auki kielen ja ilmaisun mahdollisuuksia. 

Black Poetry Nightin esiintyjät hämmästyttivät ainutlaatuisella lavapresenssillään ja vilpittömän rohkealla ilmaisullaan. He osoittivat, että kun itseilmaisun pakko kumpuaa globaalin epätasa-arvon ja epäoikeudenmukaisuuden tai irrallisuuden ja juurettomuuden kokemuksista, ei ole enää varaa pelätä saarnaavuutta tai pateettiisuutta. Oma koettu todellisuus on esitettävä juuri sellaisena kuin se on ja sellaisella kielellä, joka onnistuu välittämään sen parhaiten –  välittämättä mitoista, säännöistä tai tyylipisteistä. 

Fest Afrikan Black Poetry Night oli osa Tampereen yliopistolla järjestettävää ”Afroeuropeans” -konferenssia, joka käsittelee afrikkalaista diasporaa. Tilaisuudessa esiintyivät brittiläiset spoken word- artistit ja runoilijat Zena Edwards, Vanessa Kisuule, Solomon OB, Yomi Soode ja Roger Robinson. Samalla tilaisuudessa julkaistiin painettu vihkonen otsikolla Breaking Ground: Black British Poets, joka sisältää illan esiintyjien tekstejä alkuperäisessä englanninkielisessä asussaan sekä suomeksi käännettynä. 

Black Poetry Nightin esiintyjät asuvat kaikki Isossa-Britanniassa, mutta useimpien juuret ovat Afrikassa. Heidän tekstinsä käsittelevätkin paljon elämän ja identiteetin kokemista mustana valkoisten maailmassa ja toisaalta brittinä Afrikassa. Zena Edwardsin runo ”Raivoprojekti – Abbeyn laulu” on ylistys häpeämättömälle ja rehelliselle naiseudelle. Vanha kerjäläisnainen laulaa äänellään, joka ”meni säröille, murtui kun kuu / katsoi kerran muualle” (suom. Emily Hallfast) rohkeudesta hyväksyä itsensä ja luottaa vihaansa, joka voi oikein kanavoituna olla uskomatonta voimaa. ”I am a womb-man”, hän julistaa kutoen sanoihinsa ikiaikaista naiseutta. 

Diasporassa elävä voi kokea, ettei hän kuulu täysin mihinkään. Länsimaissa hän on vieras ulkomaalainen ja lähtömaassaan jo liian länsimaalaistunut. Vaikka juuret ovat olemassa, ne ovat haperoiset ja katkeilleet, yhteys pätkii. ”Tässä kadonneen kielen maassa en ole vieras enkä paikallinen. / Ei käänny kieleltä toiselle hukkaan heitettyjen sanojeni paino” (suom. Katriina Mujunen), toteaa Vanessa Kisuule runossaan, joka on omistettu hänen afrikkalaiselle isoäidilleen. Vanessa ei ole ikinä käynyt yhtään keskustelua rakkaan ”jjajjansa” kanssa, sillä heillä ei ole yhteistä kieltä. Hän tuntee yhteyden, mutta ei saa siitä silti otetta: 

voimme vain kömpelösti tervehtiä toisiamme
sillä minun maailmani ei mahdu maailmaasi
vaikka ryömin nelinkontin minuuteni riekaleiden perässä
surren loputtomasti jokaista käännösvirhettä
väärinymmärrystä
väärintulkintaa
jokaista seismistä liikettä ajassa.
(suom. Katriina Mujunen)

Zena Edwards @ Klubi / Tampere
Vaikka runoilijoiden tekstit ovat vaikuttavia, niitä lukiessa huomaa, että ne ovat ennen kaikkea kirjoitettu esitettäviksi. Kerjäläisnaisen laulu naisen maailmasta saa todellisen vaikutusvoimansa Zena Edwardsin aluksi käheästä ja sitten uskomattoman syväksi voimistuvassa puhtaassa lauluäänessä. Vanessa Kisuulen säkeet isoäidistään puolestaan saavat emotionaalisen painonsa hänen samanaikaisesti haavoittuvassa ja paljaassa mutta myös rohkeassa läsnäolossaan. Nämä runoilijat ovat tarinankertojia, ja heidän sanansa virtaavat todellisesta ilmaisun tarpeesta, ei pingottuneesta pyrkimyksestä taiteilijuuteen tai esteettisyyteen. Kauneus on yhtä kuin rehellisyys ja vilpittömyys. Solomon OB:n rapin ja runouden rajapintaa haukkovat säkeet ennakkoluuloista ja epäoikeudenmukaisuudesta ovat sanataituuruutta, mutta niiden sanoma tulee ohittamattomaksi ennen kaikkea runoilijan itsensä lausumana.

joo me asuttiin sijaisperheessä
sen kun sanoo, ihmisten naamat rypistyy kuin pois viskatut paperit, virheitä huokuvat sivut
mut me ei olla virheitä sivulla
me ollaan upeita romaaneita
joissa on epätavalliset alut.
(suom. Anne Ketola)


Breaking Ground: Black British Poets (Speaking Volumes Live Literature Productions 2017)
Kirjoittajat: Zena Edwars, Vanessa Kisuule, Solomon OB, Roger Robinson ja Yomi Sode
Suomentajat: Emily Hallfast, Anne Ketola, Katriina Mujunen ja Tarja Soini
Sivumäärä: 44

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Barthesin?

Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Barthesin? (Gummerus 2017)
Alkuteos: La septiéme fonction du langage
Ilmestynyt ensimmäisen kerran: 2015
Suomentaja: Lotta Toivanen
Sivumäärä: 378
Arvostelukappale
-

Hän kulauttaa lasinsa tyhjäksi, katsoo Simoniin ja sanoo: ”Tämähän on yhtä hauskaa kuin romaaneissa.” 
 Simon kohtaa hänen katseensa. 

Helmikuussa vuonna 1980 kirjallisuudentutkija Roland Barthes jäi auton alle ja kuoli vammoihinsa. Historiankirjoituksen mukaan kyseessä oli onnettomuus, mutta Laurent Binet’n  Kuka murhasi Roland Barthesin? esittää toisenlaisen teorian. Takaa-ajokohtauksia, neuvostoliittolaisia agentteja ja vaihtuvia eurooppalaisia kaupunkeja – vakoiluromaaneista ammentava romaani esiittää skenaarion, jossa Barthes olisikin murhattu, sillä hän piti hallussaan asiakirjaa kielen seitsemännestä funktiosta, siitä, joka saa ihmisen toimimaan puhujan tahdon mukaisesti. Akateeminen maailma kuhisee Barthesin vihamiehiä, joten ranskalainen komisario Bayard sukeltaa sen pinnan alle oppaanaan nuori semiootikko Simon Herzog. 

Semiotiikkaa ja merkitysten muodostumista tutkinut Roland Barthes asettaa herkullisen lähtökohdan salapoliisijuonelle, joka tulvii salaperäisiä henkilöhahmoja, johtolankoja ja vihjeitä. Lukija voi halutessaan tulla täysin vainoharhaiseksi erilaisista piilomerkityksistä, intertekstuaalisista viitteistä ja repliikkien funktioista. Voi miettiä, riittääkö oma intellekti vai? Vai viedäänkö tässä tyhmää kuin pässiä narussa? En ole vieläkään aivan varma, onko romaanin tarkoituskin johtaa lukijaa harhaan ja pyörälle päästään siitä, mitä oikeastaan tapahtuu, vai putosinko jossain vaiheessa kärryiltä ihan vain omaa epänokkeluuttani. Salapoliisijuonien ennakoiminen kun ei ole koskaan ollut suurimpia vahvuuksiani. Murhaaja on lähes poikkeuksetta yllätys, silloinkin kun kaikki muut tiesivät sen jo. 

Juonen tarkoituksellisesta tai tahattomasta sekavuudesta huolimatta Binet’n romaani on hulvaton irrottelu, mutta vaatii pientä näppituntumaa arvostetuimpiin kirjallisuuden-, kulttuurin- ja kielentutkijoihin, jotta sen akateeminen itseironia ei menisi sivu suun. Henkilöhahmoina vilahtelevat muun muassa Kristeva, Foucault, Searle, Umberto Eco, Derrida ja nuori Judith Butler. Midnight in Paris kohtaa koomisen James Bondin. Akateemikoilla on oma villi, salainen ja makaaberi maailmansa, kuin mafialla konsanaan. Valtataistelua ei kuitenkaan ratkaise aseet, nyrkit tai raha vaan äly ja puhetaito. Kuka murhasi Roland Barthesin? on eräänlainen akateemisen maailman farssi ja pyhäinhäväistys: arvostetut nimet vilahtelevat näyttämöllä osoittautuakseen juopottelijoiksi, tyhjänlaulajiksi ja irstailijoiksi. 

Binet’n romaani on monella tapaa räävitön, liioitteleva ja korni. Se on kuitenkin ilkikurisella tavalla tästä kaikesta hyvin tietoinen ja osoittaa, että metafiktion varjolla voi kirjoittaa juuri niin hullusti kuin huvittaa: kun tarkoitus on tehdä lukija tietoiseksi kaiken epäuskottavuudesta, ei tarinan päättömyydellä ole juuri rajoja. Vaikka henkilöhahmot ja teemat edustavat painavaa tiedemaailmaa, romaani on sisällöltään hyvin kevyt. Viittauskohteena saattaa olla Antonin Artaud ja tapahtumapaikkana Bolognan historiallisen vanha yliopisto ja anatomian opetussali ylhäisine patsaineen, mutta seksikohtauksesta on tehty ilkukurisen tyylitön. Ylevä ja korni yhdistyvät, romaani ejakuloi alluusioista ja kirjallisista merkityksellistämisistä innostuvan lukijan naamalle:

Simon solahtaa sommitelmaansa. Hänen kone-kielensä liukuu tytön sisään kuin kolikko rakoon, ja Biancan suu, jolla myös on monia käyttötarkoituksia, henkii ilmaa kuin palkeet ja tuottaa osaltaan voimakasta ja rytmikästä hengitystä, jonka kaiku – Si! Si! – kajahtelee Simonin kullissa sykkivissä sydämenlyönneissä. Bianca voihkii, Simon on kovana, Simon nuolee Biancaa, Bianca hyväilee rintojaan, anatomiapatsaat ovat kovana, Galenos vetää käteen ja Hippokrates toogansa alla. ”Si! Si!” Bianca tarttuu Simonin kaluun, joka on lämmin ja kova, kuin suoraan masuunista tullut, ja kytkee sen kone-suuhunsa. Simon lainaa Artaudia ja lausuu kuin itsekseen: ”Ruumis on ihon alla ylikuumentunut tehdas.”