tiistai 15. huhtikuuta 2014

11-haaste



Reader, Why Did I Marry Him -blogin Omppu ja Kirjasähkökäyrän Mai haastoivat minut kertomaan 11 asiaa itsestäni ja vastaamaan heidän laatimiinsa kysymyksiin. Kiitos vielä Ompulle ja Maille kivasta haasteesta ja mielenkiintoisista kysymyksistä! Alla vielä haasteen ohjeet:

1. Jokaisen haastetun pitään kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haaste tulee laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.





11 asiaa minusta:

1. Olen vasenkätinen, mutta neulon ja käytän saksia oikealla kädellä.
2. Olen hirvittävä jänishousu. Pelkään lähes neuroottisesti kaikenlaisia katastrofeja, kriisitilanteita ja onnettomuuksia. Siksi avomieheni joskus kieltää minua lukemasta uutisia.
3. Uskon edelleen vakaasti, että elokuva Garden State pelasti minut aikoinaan henkiseltä itsetuholta.
4. Usein tunnen häpeämätöntä ja kutkuttavaa riemua avomieheni alati kasvavasta yli tuhannen DVD:n/Blu-rayn elokuvakokoelmasta, koska ulottuvillani on niin monta hyvää ja ennen näkemätöntä elokuvaa. Toisinaan kuitenkin kauhistelen, mihin saamme kaikki elokuvat mahtumaan. 
5. Himoitsen kaikkea hapanta ja kirpeää kuten puolukoita, karpaloita ja sitruunaa.
6. Haaveilen omasta kirjakaupasta.
7. En pysty lukemaan ilman post-it -lappuja, joilla merkitsen kirjan mielenkiintoisimmat kohdat.
8. Tärkein elämänohje, jonka olen oppinut ja jota tuputan häpeämättömästi muillekin aina tilaisuuden tullen, on tämä: Kun olet kiltti itsellesi, hyväksyt itsesi ja annat itsellesi anteeksi, osaat aina toimia hyvin ja oikeudenmukaisesti myös muita kohtaan. Ohjeen noudattaminen käytännössä onkin sitten ihan oma juttunsa.
9. Minulla on lähes olematon kilpailuvietti. Voittaminen lautapelissä tai joukkuelajeissa ei herätä minussa kovin suuria tunteita.
10. Loppukesästä ja alkusyksystä minussa herää hirvittävä himo päästä marjastamaan ja sienestämään. Voisin kyykkiä metsässä tuntikausia.  
11. Sorrun nykyisin yhä useammin ostamaan kirjoja vain kauniin kannen perusteella. Toivoisin, että suomalaiset kustantamot alkaisivat julkaista yhtä ihania klassikkopainoksia kuin Penguin.  



Ompun kysymykset:

1. Jos sinulla olisi taikasauva, minkä asian muuttaisit maailmassa?
Olen niin idealisti, että loisin varmaan kokonaan uuden maailmanjärjestyksen. Mutta sitten tarkemmin ajatellen sehän olisi aivan kamala vastuu, joten muuttaisin maailman niin, että yhtäkkiä ihmiset innostuisivat aivan hirvittävästi lukemisesta ja ostaisivat runsaasti kirjoja niin, että kustannus- ja kirjakauppa-ala kukoistaisi ja uusia kirjailijoita pulpahtelisi pilvin pimein. Kirjatarjonta olisi hurjan monipuolista ja kerrankin kustantamoilla olisi varaa panostaa kunnolla myös niihin niin sanottuihin kulttuuritekoihin.  Kirjallisuudesta tulisi Suomen tärkein vientituote, jota valtiokin tukisi avokätisesti, kirjailijat eläisivät hyvin kirjamyynneillään, kirjastoihin hankittaisiin kaikki Suomessa julkaistut nimikkeet automaattisesti ja kustannusalalla olisi hirvittävä pula korkeasti koulutetuista humanisteista. ;)

2. Kuka on esikuvasi?
Nyt ei tule mieleen ketään tiettyä henkilöä, mutta ihailen aina ihmisiä, jotka ovat ottaneet sen rohkean askeleen ja lähteneet toteuttamaan jotain pitkäaikaista haavettaan, oli se sitten oma yritys, talon rakentaminen, matkustaminen tai perheen perustaminen. Haluaisin joskus uskaltaa itsekin toteuttaa omat haaveeni.

3.  Miten sinusta tuli sinä?
Monien koettelemusten, onnellisten sattumusten, ihanien ihmisten, hyvien kirjojen ja upeiden elokuvien kautta. Ja huomenna olen taas ihan toinen ja uusi minä.

4. Alkuvuotesi hulluin tapahtuma?
Se, että näin Berliinissä livenä Martin Scorsesen ja tuntia myöhemmin kuuntelin metrossa, kuinka espanjalainen nuorukainen yrittää vakuuttaa ystävänsä siitä, että Martin Scorsese on ”superstara”.

5. Lempikaupunkisi?
Tampere. Muutin tänne aikoinani opiskelemaan ja siitä se lähti, rakkaus, joka ei kuihdu koskaan.

6. Lausahdus, jolla kuittaat hankalan tilanteen?
Nyt ei kyllä tule mieleen mitään lausahdusta. Jos hankala tilanne johtuu minusta, pyydän ihan suoraan anteeksi. Jos taas hankala tilanne johtuu jostain muusta syystä, yritän vain vaihtaa nopeasti puheenaihetta.

7. Mikä on parasta ihmisessä?
Kyky rakastaa niin, että se ylittää omat halut ja tarpeet.

8. Biisi, jota useimmiten hyräilet?
Hyräilen jatkuvasti kotona ollessani jotain, yleensä sitä biisiä, joka juuri sillä hetkellä on eniten soitossa. Tänä keväänä se on ollut Boxer Rebellion: Diamonds.

9. Lempipuheenaiheesi saunassa?
Kirjat, elokuvat, tulevaisuuden haaveet.

10. Mikä on hyvä tapa aloittaa päivä?
Kirjaa lukien.

11. Aurinkorasvasi suojakerroin?
30.



Main kysymykset:

1. Lempielokuvasi ja miksi se on niin ihana?
Garden state (2004). Se kertoo näkymättömistä ihmisistä. Niistä, joiden ohi kävellään, mutta jotka ovat silkkaa kultaa. Se on myös täynnä arkipäivän surrealismia, uskomattomia hetkiä, joita maailma on täynnä, jos vain osaa pistää ne merkille. Se on hillittömän hauska, mutta myös sitä lajia, jonka edessä vain nyökyttelee päätään silmät kyynelissä. Ks. myös ”11 asiaa minusta”, nro 3.

2. Lempivuodenaikasi ja tietysti selostus tykkäämiselle.
Pidän kaikista vuodenajoista. Pidän siitä, että on olemassa vuodenaikoja. Ne antavat mahdollisuuden säännölliselle pysähtymiselle, itsetutkiskelulle ja muutokselle. Kun luonto uudistuu, voi myös itse uudistua mukana hieman.

3. Minne matkustaisit, jos se olisi nyt mahdollista?
Jonnekin Etelä-Euroopan kaupunkiin kuten Barcelonaan tai Firenzeen.

4. Mitä kirjoja ottaisit matkalukemiseksi?
Jonkun takuuhyvän mutta vielä lukemattoman romaanin kuten Jeffrey Eugenidesin Naimapuuhia tai Haruki Murakamin Sputnik  - rakastettuni. Ja sen kaveriksi novellikokoelman kuten Katherine Mansfieldin Puutarhakutsut tai Evelyn Waughin The Complete Short Stories.

5. Onko sinulla lemmikkieläin? Kerro lemmikkieläimesi jostakin tempauksesta.
Rakastan kissoja mutta avomieheni on allerginen, joten emme voi ottaa lemmikkejä.

6. Oletko mukana vapaaehtoistoiminnassa? Missä haluaisit olla mukana?
Olen tehnyt paljon vapaaehtoistöitä erilaisissa kulttuurijärjestöissä. Jos pystyisin sitoutumaan, haluaisin ehdottomasti osallistua johonkin ”humaaniin” vapaaehtoistyöhön kuten esimerkiksi isosiskotoimintaan.

7. Järvi vai meri? Kerro lähemmin.
Järvi. Olen kotoisin Keski-Suomesta, missä perheelläni on myös mökki järven rannalla. Rakastan järven tuoksua tuulisena kesäpäivänä.

8. Kuinka moneen kirjahaasteeseen osallistut tänä vuonna ja mitkä ne ovat? Joko olet aloittanut haasteisiin lukemisen?
En yleensä lähde mukaan kirjahaasteisiin, koska luultavasti alkaisin vain turhaan stressaamaan onnistumisestani. Koen lukevani aika monipuolisesti muutenkin.

9. Mitä kotityötä inhoat ja miksi?
Roskien viemistä. En muista koskaan viedä niitä lähtiessäni jonnekin ja en myöskään jaksaisi lähteä ulos vain viedäkseni roskat.

10. Mitä tekisit, jos et lukisi koskaan kirjoja?
Katselisin elokuvia ja varmaan kirjoittelisin niistä blogiini. Kuuntelisin enemmän musiikkia.

11. Taikasauva siirtyi sinulle ja voit toivoa yhden toivomuksen, joka on ?
Mahdollisimman vähän katkeruutta ja katumusta ja vielä enemmän kiitollisuutta ja hyväksyntää sekä tietenkin terveyttä itselleni ja läheisilleni. Tai siis miksei samalla kaikille, idealisti kun olen. 




Ja heille omat kysymykseni ovat:

1. Mikä biisi pelastaa aina takuuvarmasti päiväsi?
2. Mikä oli haaveammattisi lapsena?
3. Jos saisit valita itse, mille historialliselle aikakaudelle syntyisit mieluiten?
4. Mikä on omituisin tai hämmentävin paikka, jossa olet ikinä käynyt?
5. Mistä kirjasta olet viimeksi keskustellut jonkun kanssa?
6. Asia, jonka tekisit heti, jos vain uskaltaisit?
7. Milloin viimeksi sinulle on sattunut jokin hauska kohtaaminen täysin tuntemattoman ihmisen kanssa? Millainen tilanne oli kyseessä?
8. Minkä taidon haluaisit omata/opetella vielä joku päivä?
9. Mitä odotat eniten kesässä?
10. Elokuva, jonka kaikkien tulisi mielestäsi nähdä?
11. Minkälainen olisi unelmiesi lomamatka?


12 kommenttia:

  1. Huh, olitpa ahkeroinut vastausten ja kysymysten kanssa. Haluan nyt ehdottomasti jostain löytää taikasauvan ja antaa sen sinulle. Kirjallisuus Suomen menestysvientituotteena on ihanin utopia, johon olen törmännyt pitkiin aikoihin. Voi minkälaista sellaisessa Suomessa olisi elääkään.

    PS. Hienot kysymykset sinulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, älä muuta sano, sellainen Suomi olisi kyllä huippu. Frankfurtin kirjamessumenestystä odotellessa. ;)

      Poista
  2. Kiitos Essielina vastauksista :) Onneksi Omppu antaa sen taikasauvan sinulle. Itse taikoisin kumminkin kaiken hassuksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeita paikkoja nämä taikasauvat kyllä ovat. Siinä on aikalailla vastuutakin, jos lähtee maailmaa muuttamaan. ;)

      Poista
  3. Voi miten ihana muutos maailmassa tuo olisikaan! Minäkin voisin heilauttaa taikasauvaani tuolla tavalla. :3 Olisi ihanaa. Muutenkin ihastuttavat vastaukset, joita luki hymy huulilla. Tuli heti halu vastata, ihan siitä syystä että tiedän niin paljon, mikä tuo biisi on mikä pelastaa päiväni. :) Kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! :) Jään odottamaan innolla vastauksiasi.

      Poista
  4. Kiitos haasteesta :)

    Ja mahtavaa, meitä on kaksi kieroutunutta vasenkätistä :D Itse en yllä saksien käyttöön, pelottaa pelkkä ajatuskin, mutta neulomiseen ja kitaransoittoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, en ole minäkään ennen törmännyt kohtalotoveriin. Kitara menee multa miten päin vain. En kyllä tiedä, kertooko se enemmän kätisyydestä vai soittotaidoista. :D

      Poista
  5. Kiitos haasteesta! :) Teen sen kunhan tässä joudan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että lähdet mukaan. Ei kiireitä, rennosti vaan. :)

      Poista

Kommentti on aina iso ilo.