torstai 6. huhtikuuta 2017

Goliarda Sapienza: Elämän ilo

Goliarda Sapienza: Elämän ilo (Gummerus 2014)
Alkuteos: L'arte della gioia
Ilmestynyt ensimmäisen kerran: 1998
Suomentaja: Laura Lahdensuu
Sivumäärä: 722
-

Goliarda Sapienza (1924–1996) oli italialainen kirjailija ja näyttelijä, joka tuli tunnetuksi erityisesti Luchino Viscontin elokuvista. Elämän ilo, jonka kirjoittamiseen kirjailija kulutti kaksikymmentä vuotta, julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen, koska sitä pidettiin valmistumisvuonnaan 1978 liian uskaliaana. Goliardan elämänkumppani Angelo Pellegrino julkaisi lopulta romaanin omalla kustannuksellaan vuonna 1998.
 
Romaanin saamat lukuisat hylkäykset eivät ole yllättäviä. Elämän ilo pursuaa ylevää anarkiaa, seksuaalista rohkeutta ja piittamattomuutta yhteiskunnan säännöistä. Se on tarina poikkeuksellisesta yksilöstä, jolla on kyky keskittyä estottomasti ja yhteisönsä ajatuksista piittaamatta niihin nautintoihin, joita elämällä on tarjota. Hän syntyy tasan vuosisadan alussa 1900 ja saa nimen Modesta, joka osoittautuu täysin sopimattomaksi kantajalleen. Modesta ei pohjimmiltaan koskaan opi hyväksymään kaikkia niitä kulttuurisia ja yhteiskunnallisia sääntöjä, jotka tukahduttavat mahdollisuuden iloon ja nautintoon. ”Elämän ilosta” tulee hänen ainoa ohjenuoransa ja läpi romaanin suodattuva ideologia.

Modestan elämäntarina on vallaton läpileikkaus 1900-luvun alkupuoliskosta. Se kertoo elämästä, joka saa temmeltää vapaasti, seurata viettejään ja päähänpistojaan. Modesta on häpemättömästi oma itsensä, mutta osaa myös käyttää hyväkseen ihmisten häneen kohdistamia vaatimuksia saavuttaakseen aseman, jossa voi määrätä itse kohtalostaan. Hän vaihtaa saumattomasti hurskaasta nunnakokelaasta ankaraksi aristokraatiksi, rakastajattaresta äidiksi, rikkaasta rahattomaksi sosialistiksi ja vastarintaliikkeen taistelijasta kirjakauppiaaksi.

Modesta tuntuu henkilöhahmona olevan täysin irrallaan ajasta ja kulttuurista. Paitsi että häntä eivät sido yhteiskunnan säännöt, hän on vapaa myös vakaan identiteetin määrittelystä. Elämän ilo on vahvimmillaan hänen seksuaalisuudessaan, jolle hän ei tunne tarvetta antaa määrittelyjä tai nimiä. Jokainen suudelma, akti ja kosketus on yhtä luonnollinen kuin edeltävä sukupuolesta, iästä tai persoonasta riippumatta. Identiteetin häilyvyys ja kapina jämähtäneitä rakenteita vastaan heijastuu myös kerrontaan, joka vaikuttaa poukkoilevan täysin sattumanvaraisesti minä-muotoisesta muistelusta kolmanteen persoonaan. Modesta on henkilöhahmona samanaikaisesti luonnollinen ja luonnoton. Luonnollinen sikäli, että hänen periksiantamaton halunsa elää ja nauttia on kuin luonnonvoima, joka uhkaa kaikkia pysyväksi tehtyjä rakenteita. Luonnoton siksi, että hän on kuin tyhjiössä syntynyt ja kasvanut, tyystin vailla kulttuuriin tai yhteiskuntaan sidoksissa olevia tarpeita, arvoja tai käsityksiä.

Elämän ilo ei ole Modestalle kuitenkaan pelkää fyysistä nautintoa vaan myös kyltymätöntä tiedonjanoa ja totuuden etsintää. Modesta on kiistatta myös intellektuelli, filosofi ja opettaja. Romaanin henkilöt, jotka tiukimmin takertuvat tapakulttuurin ja uskonnon sääntöihin, sulkevat silmänsä myös sellaiselta, joka on aivan heidän edessään: omalta seksuaalisuudeltaan, vammaiselta tai rammalta lapseltaan tai petolliselta miniältä. Modesta puolestaan ei paheksu tai kavahda mitään sellaista mikä on totta. Se tekee hänestä yhtä lailla romaanin suvaitsevaisimman ja kylmimmän henkilön. Vaikka Modesta on salliva inhimilliselle nautinnolle ja vapaudelle, hän sallii myös yhtä lailla ihmisen itsekkyyden ja moraalittomuuden. Vaikka Modestan kartanossa eletään näennäisen sivistynyttä elämää, kaiken säännöttömyydessä on aina jotain uhkaavaa ja ahdistavaa.

Hänen oli työnnettävä ulos tuo vieras, jonka halu omaan elämään oli jo vahva. Hän tunsi, että se oli päättänyt elää, vaikka samalla tappaisi toisen. Viimeisellä työnnöllä, joka eteni alas hartioista ja tuntui leikkaavan alavatsan ja reidet yhdellä iskulla, hän tunsi sen putoavan kumeasti jysähtäen tyhjyyteen.
    Ei. Joku oli saanut siitä otteen. Kädet nostivat sitä, kohottivat sen vasten ikkunan kirkasta, maidonhimmeää lasia. Oli varmaan aamu, linnut kirkuivat. Linnut kirkuivat aina siihen aikaan. Ja sisälläkin, kädet läpsivät, kunnes kirkaisu purkautui hänen ruumiistaan irronneesta osasta.
    Miksi se huusi noin? Itkikö se saamaansa elämää vai senkö vuoksi, että tunsi tekonsa lihallisen salaisuuden ja tiesi melkein tappaneensa oman elämänsä vuoksi? Vain minun ruumiini ja hänen tiesivät tuon ilman vihamielisyyttä käydyn taistelun salaisen merkityksen: kukin oman elämänsä puolesta.


Pohjimmiltaan Modestan elämän ilolla ei ole muuta sääntöä kuin elämän jatkuminen hinnalla millä hyvänsä. Syntyminen ja synnyttäminen on läpi romaanin toistuva motiivi. Se on konkreettista ja fyysistä syntymistä, uusien ihmisten alkuja, mutta myös taiteellista ja tieteellistä synnyttämistä, maailmaa eteenpäin vieviä uusia ajatuksia ja teorioita. Ihminen voi synnyttää myös itsensä uudelleen ja uudelleen, kuten Modesta tekee vaihtaessaan identiteettiään, ammattiaan ja rakastettuaan. Elämän ilolla, pohjautui se seksuaaliseen nautintoon tai kyltymättömään lukemisen- ja tiedonjanoon, on kuitenkin kaikessa itsekkäässä hedonismissaan aina yksilöstä riippumaton seuraus: uuden elämän, idean, keksinnön tai aatteen syntyminen, maailman kulkeminen eteenpäin ja vanhan jättäminen taakse.

2 kommenttia:

  1. Voi kuinka mahtavaa, että luit tämän ja kirjoituksesi on todella ammattimaisen hieno. Olin tästä kirjasta aika tulessa ja on harmittanut, että tätä ei juuri ole blogeissa näkynyt. Modestan seurassa tulee tehneeksi mielettömän matkan, ylittäneeksi niin monet rajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos valtavasti, Omppu, mukavasta kommentistasi! Itse asiassa juuri sinun tekstisi ansiosta tästä romaanista kiinnostuinkin, niin kuin aika monesta muustakin kirjasta. :) Modesta on kyllä ihmeellisimpiä henkilöhahmoja, mihin olen kirjallisuudessa törmännyt. Aivan omaa luokkaansa.

      Poista

Kommentti on aina iso ilo.