maanantai 1. heinäkuuta 2013

Sastamalan vanhan kirjallisuuden päivät ja muut hillittömyydet



Viikonloppuna teimme mieheni kanssa jokakesäisen pyhiinvaelluksemme Sastamalaan vanhan kirjallisuuden päiville. Yleisölle ilmainen tapahtuma järjestettiin perjantaina ja lauantaina tutussa paikassa Sylvään koululla. Ohjelmassa oli muun muassa keskustelutilaisuuksia ja kirjahuutokauppaa. Sastamalasta tulee kesäkuun viimeisenä viikonloppuna oikea bibliofiilin Mekka, sillä koulu ja sen eteen pihalle pystytetty valtava teltta ovat täynnä Suomen eri kolkista Sastamalaan saapuneiden antikvariaattien pöytiä. Kirjojen paljous on jo ilo itsessään ja pöytiä koluamalla saattaa löytää vaikka mitä hauskoja ja mielenkiintoisia julkaisuja, joita aikoinaan tai muinoin on tehty. 





Miehelleni ja minulle Sastamalan vanhan kirjallisuuden päivistä on kehkeytynyt myös hillitön kirjojen ostopäivä. Toissa vuonna meidän oli käytävä ostamassa etukäteen uusi kirjahylly, että Sastamalan ostoksille olisi tilaa. Budjettiakin olin tänä vuonna säästellyt parisen kuukautta. Hinnat eivät Sastamalassa pääasiallisesti ole erityisen matalat. Jotkut antikvariaatit saattavat jopa päinvastoin nostaa hintojaan Sastamalaa varten, koska siellä kirjoja luultavasti menee kohtuullisen vilkkaasti. Joitain edullisia pöytiäkin saattaa kuitenkin löytyä, kun jaksaa etsiä. Pääasiallisesti ainakin allekirjoittaneella ostohimon syynä on kuitenkin se, että antikvariaatit ovat ottaneet Sastamalaan mukaan kokoelmiensa kiinnostavimmat kappaleet, jotka ovat sitten pöydistä helpommin löydettävissä kuin kokonaista liikettä kolutessa. Tänä vuonna tajusimme myös pyörähtää hieman pidemmällä Sastamalan keskustassa ja äkkäsimme, että vanhan kirjallisuuden päivät olivat houkutelleet myös torille kirjojen kaupittelijoita, joilla hinnat olivat keskimäärin itse tapahtumaa matalammat. Eli toriltakin voi päivien aikaan tehdä löytöjä.





Tänä vuonna tuli osteltua aika lailla Tammen keltaista kirjastoa. Kirjakassiin etsiytyivät John Irvingin Garpin maailma, Peter Høegin Hiljainen tyttö, José Saramagon Jeesuksen Kristuksen evankeliumi ja Jennifer Eganin Aika suuri hämäys. Sastamalassa usein tiirailen haukkana erityisesti Tove Janssonin aikuisten kirjoja, joita ei kokemukseni mukaan ole erityisen paljon liikkeellä. Tällä kertaa niitä tuli kuitenkin vastaan poikkeuksellisen paljon ja mukaani lähti novellikokoelma Seuraleikki. Sorruin ostamaan myös Richard Bachin Lokki Joonatanin, Leo Tolstoin Sodan ja rauhan kaksiosaisena laitoksena sekä kasvattamaan hyllyni Jane Austen -valikoimaa Emmalla. Vaikka kyseessä onkin vanhan kirjallisuuden päivät, Sastamalasta löytyy myös jonkin verran uusia kirjoja eteenkin kustantamoiden omista pöydistä. Kirjablogien myötä Haruki Murakamin tuotanto on ruvennut houkuttelemaan, joten Rosebudin pöydästä tarttui mukaan Sputnik-rakastettuni keltaisen kirjaston pokkarina. Meillä on ollut mieheni kanssa tavoitteena hankkia vähitellen kaikki Tiiliskivi-palkitut kirjat hyllyymme ja Savukeitaan pöydästä löysimmekin sitten Jukka Naaranlahden vuonna 2003 Tiiliskivellä palkitun runokokoelman Istun asentoni sylissä. Kirja oli ”kaksi runokokoelmaa viidellä eurolla” -tarjouksessa, joten Naaranlahden kaveriksi ostimme Lewis Carrollin Fantasmagoria ja muita runoja.

Kuvissa näkyvään valtaviin kirjakasoihin lukeutuu myös mieheni ostokset, joista itseäni houkuttelevat ainakin William Faulknerin Ääni ja vimma (pakollinen klassikko), Don DeLillon Alamaailma (vastalöydetystä DeLillo -ihastuksestani voi lukea täältä), John Steinbeckin Vihan hedelmät (sekin pakollinen klassikko) ja Anthony Burgessin Kellopeliappelsiini (pakollinen kulttiklassikko). Mieheni kunnioitti myös uutta sarjakuvaihastustani ostamalla hyllyymme Anni Nykäsen ihanan Mummon.



2 kommenttia:

  1. Oijoi, mitä ostoksia. Sota ja rauha on itsellänikin ollut jo pitkään hakusessa, DeLillon Alamaailma taas nököttää hyllyssä englanniksi. Aika suuri hämäys ei ollut suosikkikirjojani, mutta sai jäädä kuitenkin hyllyyn. Kellopeliappelsiinin olen lukenut kahteen kertaan (upea kirja) ja Arosuden kerran.

    Näille päiville voisin minäkin ensi vuonna vaeltaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En malttaisi odottaa, että pääsisin näihin uusiin ostoksiin käsiksi, mutta kirjaston lainauksista alkaa olla maksimimäärä uusintoja, joten täytyy malttaa vielä hetki.

      Kannattaa vaeltaa, mutta kannattaa myös varoa, sillä siellä pääsee aika hyvin rahoistaan. :)

      Poista

Kommentti on aina iso ilo.