Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa (Atena 2013)

Sivumäärä: 550

-

Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa on kauhusävytteinen romaani uskosta ja jumaluudesta. Ihmiskunta on kulkenut sen tien päähän, jossa maailma on tieteellisesti todistettavissa ja nojaa materiaalisiin, aistein havaittavissa oleviin totuuksiin. Ihmisten on jälleen kerran turvauduttava uskoonsa, mutta keskeinen kysymys onkin, mihin uskoa. Judit on keskisuomalainen sairaanhoitaja, joka on luopunut naiivista lapsuudenuskostaan jo kauan sitten ja tyytynyt ainoastaan varovaiseen toiveikkuuteen siitä, että kuolema ei ole absoluuttinen loppu. Juuri kun Juudit on valmis elämänmuutokseen, hän saa Helsingissä asuvalta lapsuudenystävältään Martalta työtarjouksen, josta hän ei voi kieltäytyä. Martta työskentelee F-Remedium -nimiselle sairaanhoitofirmalle, joka tarjoaa hoitoa paitsi keholle myös sielulle. Jumaluuksilla ja tuonpuoleisella itseään harvemmin kiusannut Juudit joutuu nyt henkimaailman kysymysten eteen, sillä asiakkaidensa sielujen hoitamisen lisäksi hänen olisi myös saatava kuolemansairas kummipoikansa uskomaan Jumalaan ja lunastamaan paikkansa taivaasta.

Sielut kulkevat sateessa on hyytävimpiä ja jännittävimpiä kirjoja, mitä olen aikoihin lukenut. Se on myös romaani, jollaista olen viime aikoina kovasti kaipaillut lukulistalleni. Sen tarina on kiehtova ja viihdyttävä, mutta ei aliarvioi lukijaansa ja antaa sopivasti myös älyllistä haastetta. Luonnehtisin Jääskeläisen romaania myös hyvin kansainväliseksi. En nimittäin ole aiemmin lukenut keneltäkään kotimaiselta kirjailijalta mitään vastaavaa. Vaikka tapahtumat sijoittuvat pääosin Suomeen, romaanissa ei ole mitään leimallisesti kotimaista ellei sellaisena pidetä reaalifantasiaa, jota Jääskeläinen on sanonut kirjojensa edustavan. Sielut kulkevat sateessa on rohkea ja suureellinen teos. Se tarttuu häpeämättömästi hyvin massiiviseen ja kiistellyyn aiheeseen ja tuo siten mieleeni teini-iän suosikkini Philip Pullmanin Universumien tomu -trilogian. Sanoisin, että Jääskeläinen pitää teoksen fiktiivisen uskottavuuden juuri ja juuri hyppysissään, mikä tekee romaanista niin nautittavaa luettavaa. Reaalisuus yhdistettynä suureelliseen fantasiaan voi helposti olla falskia ja tyylitöntä, mutta kun tasapaino on juuri kohdallaan se on tätä; huikeaa, mielikuvitusta kiihottavaa, jotain tyystin ennenkokematonta.

Sielut kulkevat sateessa on mielestäni myös ehdottomasti Jääskeläisen tähän astisen tuotannon huipentuma. Sen rinnalla Lumikko ja yhdeksän muuta sekä Harjukaupungin salakäytävät vaikuttavat hieman hillityiltä. Niiden tarinat ja maailmat ovat ehdottomasti kiehtovia, mutta niistä puuttuu Jääskeläisen uusimman romaanin rohkeus, jopa tietynlainen röyhkeys. Myös Jääskeläisen aiemmissa romaaneissa ilmennyt ilkikurisuus ja kuiva ironia pääsee tässä teoksessa ilahduttavalla tavalla valloilleen.

Romaanin alussa näennäisesti realistinen todellisuus on kiinnostavalla tavalla hieman vinksahtanut ja pahaenteinen. Epätavallisen pitkään jatkunut sade heittää maailmaan sumuverhon, jonka toisella puolella todellisuus alkaa hämärtyä ja rakoilla. Tunnelma on hienovaraisen virittynyt. Sade on kummallisen läpitunkevaa. Jo romaanin alussa se taistelee tiensä väkisin Juuditin taloon katon läpi ja Helsingissä se tulvii kaduille ja täyttää lopulta ihmisten kellarit. Sateesta rakentuu vertauskuva, jollekin tuntemattomalle ja hahmottomalle, joka pyrkii väkisin pahaa aavistamattomien ihmisten elämään.

Lisäksi ohjelmaan kuuluva sielullinen kehittyminen muokkaa jokaisen uskoa vähitellen kohti sitä pistettä, jossa kaikkien usko on sama. Silloin kaikki näkevät eri suuntiin haarautuvien uskontojen alkupisteeseen ja kumartavat siinä vaikuttavaa Tuonpuoleista Jumaluutta, jossa kaikki totuudet kiteytyvät ja kirkastuvat. Silloin sielu loistaa niin kirkkaana ettei dogmeja enää tarvita. Sielusta itsestään tulee dogmi.

Yksi romaanin karismaattisimpia ja arvoituksellisimpia hahmoja on Juuditin potilaaksi päätyvä rikas ranskalaissyntyinen Leo Moreau. Hän on maailmankuulu ateisti ja maailmalle levinneen uskonnonvastaisen kamppailun kasvot. Vaikka Sielut kulkevat sateessa rakentaa jyrkkiä vastakkainasetteluja, se käsittelee uskontoa ja ateismia myös sopivan abstraktilla tasolla antaen lukijallekin henkilökohtaisesta vakaumuksestaan riippumatta tilaisuuden tarkastella romaanin tapahtumia sopivalta etäisyydeltä. Vaikka romaani vilisee Raamatun lainauksia, se ei sinällään etualaista esimerkiksi kristinuskoa ja sen dogmeja vaan pikemminkin tutkii uskontoa yleisenä ilmiönä. Se pureutuu siihen, mitä uskominen tai uskonnon vihaaminen oikeastaan merkitsee ja mistä näissä ilmiöissä voisi perimmiltään olla kyse.

Kontrastina romaanin arvoitukselliselle juonelle tarinankulun katkaisevat tuntemattomaksi jäävän kertojan sivuhuomautukset, jotka analysoivat ja selittävät auki henkilöhahmojen ajatuksia, motiiveja ja tekoja. Kertoja jakaa auliisti taustatietoja ja paljastaa asioita, jotka Juuditiin keskittyvän näkökulman vuoksi jäisi lukijalta muuten pimentoon. Sivuhuomautukset tuovat romaaniin myös metafiktiivisen tason, sillä kertoja käsittelee tapahtumia ja hahmoja kuin kyse nimenomaan olisi fiktiivisistä elementeistä:

Martta ei aina ole varma, osaako todella tuntea rakkautta. Mitä rakkaus oikeastaan on? Martta on kyllin tarkkanäköinen oivaltaakseen, ettei täysin puhtaita inhimillisiä tunteita ole olemassakaan, ja se lisää arovostustani häntä kohtaan. Hänen roolinsa on silti alusta lähtien ollut olla pelkkä sivuhenkilö Juditiin keskittyvässä tarinassa, minkä hän aavistanee itsekin.

Metafiktiivisyys ei kaikeksi onneksi ole itsetarkoituksellinen kikka, vaan kietoutuu kiehtovalla tavalla romaanin teemoihin ja avaa mahdollisuuksia monitulkintaisuudelle. Jääskeläisen kerronnassa on myös ilkikurista itsetietoisuutta, joka tulee esiin paitsi metafiktiivisyydessä myös hetkittäin pilkahtelevan lakonisen huumorin kautta. Vaikka huumorin on mustaa, se tuo kaiken jännittävyyden keskelle kepeyttä.

Sielut kulkevat sateessa tuntuisi sijoittuvan jonkinlaiseen määrittelemättömään lähitulevaisuuteen. Pienet yksityiskohdat antavat ymmärtää, että todellisuus on samanlainen kuin meidän, vain aavistuksen pidemmälle vietynä. Venäläinen avaruusretkikunta on parhaillaan matkalla Marsiin ja Juuditin uusi työpaikka F-Remedium on eräänlainen karikatyyrinen heijastus nykyhetken tavasta korostaa psyykkistä ja fyysistä terveyttä sekä niiden välistä tasapainoa. Kirjan tunnelma on ainutlaatuinen. Jääskeläinen onnistuu tavoittamaan reaalifantasiallaan jotain olennaista juuri tästä ajasta ja sen hengestä. Teknologian nopea kehittyminen, ilmastonmuutos, luonnon tuhoutuminen ja luonnonvarojen ehtyminen ovat muuttaneet maailmaa fundamentaalisti ja samalla kokemustamme siitä, mikä on pysyvää tai varmaa. Romaanissa nostetaan esiin esimerkiksi se, kuinka matkustamisen nopeus on hämärtänyt kokemustamme maantieteellisistä etäisyyksistä. Sielut kulkevat sateessa kysyy myös, mihin voi uskoa ja luottaa; mistä voi varmasti tietää, mikä on totuus. Romaanin maailmassa totuuksien kaupittelijoita on monia ja mitä enemmän maailman totunnaiset loogiset rajat hämärtyvät, sitä välttämättömämpää romaani henkilöille on valita, mihin uskoa ja kenen puolelle asettua. Sielut kulkevat sateessa nostaa esiin sen, kuinka valistuksen ajalla syntynyt ihmisen kaikkivoipaisuuden tunne on toisinaan alkanut korvautua kalvavalla epäilyksen tunteella: kokemuksella siitä, että ihminen on ollut ennenkin väärässä. Mitä jos totuus onkin vielä kamalempaa kuin osasimme kuvitellakaan?

Sielut kulkevat sateessa muissa blogeissa: Sallan lukupäiväkirja, Amman lukuheti, Ilselä, Leena Lumi, Järjellä ja tunteella, Erjan lukupäiväkirja, Booking it some more, Rakkaudesta kirjoihin, Kujerruksia, Opuscolo, Kirjakaapin kummitus, Luettua, Satun luetut