Fjodor Dostojevski: Idiootti (WSOY 2006)
Alkuteos: Идиот
Ilmestynyt ensimmäisen kerran: 1868
Suomentaja: Juhani Konkka, suomennoksen tarkastanut Vappu Orlov
Sivumäärä: 715
-
Kulkekaa meidän ohitsemme ja antakaa meidän onnemme meille anteeksi.
Maailmankirjallisuuden suuriin ja mahtaviin on mielestäni aina syytä valmistautua huolella. Täytyy olla tahtotilaa, hieman taustatietoa siitä, mihin on ryhtymässä, ja lisäksi käden ulottuvilla aina jokin varmasti viihdyttävä vaihtoehtoteos, jotta ei synny tilannetta, jossa järkälemäistä klassikkoa luetaan väkisin silmät tihrussa ja aivot autopilotilla. Näillä eväillä luin myös ensimmäisen Dostojevskini ja yllätyin iloisesti. Idiootti on varsin vangitseva ihmisyyden moraalista rappiota puiva tarina sijoitettuna 1800-luvun venäläisten seurapiirien ja avioliittojuonien kontekstiin.
Idiootin päähenkilönä on ideaalisen hyvä ja toisten ihmisten puolesta auliisti uhrautuva ruhtinas Myškin, joka ajautuu keskelle moraalisesti rappeutunutta pietarilaista seurapiiriä. Romaanin alussa rahaton ja epilepsiaa sairastava ruhtinas saapuu Pietariin vietettyään viimeiset neljä vuotta sveitsiläisessä parantolassa. Rajoittuneissa olosuhteissa kasvanut Myškin on luonteenlaadultaan naiivi ja vilpitön, minkä vuoksi hänen seuralaisensa erehtyvät usein tulkitsemaan hänet myös yksinkertaiseksi ja nimittävät hänet ”idiootiksi”. Epäitsekkäällä olemuksellaan Myškin kuitenkin saavuttaa ystäviä Pietarin seurapiiristä ja tapaa pian myös tarinan femme fatalen, langenneen naisen Nastasja Filippovnan. Nainen herättää Myškinissä myötätuntoa ja pian Myškin tulee omaksikin yllätyksekseen sekaantuneeksi Nastasja Filippovnan ja tämän lähipiirin avioliittojuoniin. Keskeisiksi hahmoiksi romaanissa nousee myös kenraali Jepantšinin perhe, jonka nuorin ja kaunein tytär Aglaja Ivanovna niin ikään saa ruhtinaan tunteet ailahtelemaan. Ruhtinas Myškinin vilpittömyys joutuu törmäyskurssille muiden henkilöhahmojen valheellisuuden kanssa ja romaanin jännite rakentuu lopulta sen varaan, mitkä ovat kunkin henkilöhahmon todelliset tarkoitusperät ja mille arvoille ja motiiveille he ratkisuissaan lopulta antautuvat.
Idiootin ihmiskuva on varsin pessimistinen ja heijastaa aikansa moraalista rappiota ja uskonnollisuuden heikentymistä. Idiootin henkilöhahmot toimivat laskelmoidusti taloudellisia etuja ja sosiaalista asemaa tavoitellen. Oman edun maksimointi noudattaa vallitsevaa logiikkaa ja kaikenlainen muu toiminta olisikin kummallista ja järjetöntä. Myškinin näennäinen yksinkertaisuus pohjautuukin ennen kaikkea sille, että hänen hyväsydämisyytensä arvioidaan sinisilmäisyydeksi ja hölmöydeksi. Ei ole epäilystäkään, etteikö Dostojevski näkisi kuitenkin moraalisen alennuksen lopulta syöksevän ihmiskunnan tuhoon. Yhdessä kirjan erikoisimmista kohtauksista hän laittaa lakimies Lebedevin julistamaan ilmestyskirjaa juopottelevalle intellektuellien ja virkamiesten seurueelle:
– – minä haastan teidän kaikki ateistit: millä te pelastatte maailman ja mistä te löydätte sille oikean tien, te tieteen, teollisuuden, yhdistysten, palkkatyön ynnä muut miehet? Miten sen teette? Lutollako? Mitä on luotto? Mihin luotto teidät vie?
Surullisinta Idiootissa on kuitenkin se, että sen ihmiskuvaus on hämmästyttävästi aikamme ytimessä: omien taloudellisten etujen tavoittelu muiden kustannuksella, välinpitämättömyys heikommasta, tarve ylläpitää sosiaalisesti hyväksyttyä julkisivua sekä vankka usko siihen, että materiaalinen rikkaus on keskeisin tavoiteltava asia elämässä. Dostojevski oli vielä autuaan tietämätön uusliberalismista, mutta osasi kyynisesti ounastella, ettei ihmiskunnan suunta olisi ainakaan kohti parempaa. Myškinin rooli muiden henkilöhahmojen elämässä on lohduton. Myškinin hyvyydestä ei tule esimerkkiä muille eikä hän kannusta muita vastaaviin, epäitsekkäisiin tekoihin. Päinvastoin hän muodostaa vahvan kontrastin muihin henkilöhahmoihin ja nostaa esiin heidän perimmäisen kataluutensa ja itsekkyytensä. Myškinin hyväuskoisuus houkuttelee ovelat käyttämään häntä hyväkseen ja hänen vilpittömyytensä paljastaa näennäisen ja laskelmoidun hyväntahtoisuuden.
Vaikka Idiootti on mielenkiintoinen tarina ihmisyydestä ja modernisoituvasta yhteiskunnasta, se kärsii hieman vuolaudesta ja epätasapainoisuudesta. Romaani jakautuu neljään osaan, joista ensimmäinen sijoittuu vain yhteen päivään. Tuon päivän aikana Myškin saapuu Pietariin ja tutustuu romaanin keskeisimpiin henkilöhahmoihin. Ensimmäinen osa muodostaa henkilöhahmojen esittelyineen kiehtovan alkuasetelman ja on selvästi romaanin vangitsevin osa. Toisen ja kolmannen osan aikana kerronta harhailee henkilöhahmojen jännittyneissä ihmissuhteissa ja alleviivaa ihmisyyden ja kulttuurin alennusta. Vaikka jotkut yksittäiset kohtaukset kiteyttävät hienosti romaanin teemoja, teoksen juoni kärsii intensiivisyyden puutteesta. Kärsivällinen lukija palkitaan kuitenkin onneksi neljännen osan viime metreillä mystisellä ja jännittävällä huipennuksella.
Olipa antoisaa lukea tästä - tämä on niitä teoksia, jotka ovat pitkään odottaneet vuoroaan minunkin lukulistallani sitä kuitenkaan vielä saamatta... Ja niin, tämäkin teos taitaa olla mitä erinomaisin esimerkki siitä, mitä merkitsee klassikko: sitä, että klassikko kiteyttää ihmisestä jotakin olennaista, keskeistä ja ehkä surullisenkin ajatonta.
VastaaPoistaKiitos, Katja! Niin totta tuo miten klassikoja luonnehdit. Jotenkin etukäteen luulin, että Dostojevski olisi vaikeaa, mutta tämä ei ainakaan ollut lainkaan sitä. Saa nähdä, miten käy Rikoksen ja rangaistuksen kanssa. Sekin on tuossa aika hollilla jo.
PoistaHyvä bloggaus, vaikka alla esitän omia eriäviä mielipiteitä.
VastaaPoistaOlet kirjoittanut: "Oman edun maksimointi noudattaa vallitsevaa logiikkaa ja kaikenlainen muu toiminta olisikin kummallista ja järjetöntä".
Itse näen hahmot ja heidän toimintansa kummallisina ja järjettöminä enkä kyllä näe monessakaan tapauksessa oman edun maksimoituvan, esim. Nastja laukkaa milloin missäkin, Kenraalin tyttäret löhnöttävät kotona, Ganjan isä juo, lainaa ja varastelee, sitten on tätä nuorempaa roskaväkeä, minun on vaikea nähdä, että heidän toimintansa maksimoisi mitään muuta kuin kärsimystä.
No kieltämättä lukijalle Dostojevskin henkilöhahmojen toiminta varmasti vaikuttaa täysin päättömältä ja suorastaan typerältä. Ehkä henkilöhahmot itse kuitenkin kuvittelevat toimivansa omien etujensa mukaisesti. Ainakin he ovat laiskoja ja pyrkivät hötymään asioista mahdollisimman vähällä vaivalla.
PoistaKeskeinen pointtini lainaamassasi virkkeessä oli kuitenkin ennen kaikkea se, että Dostojevskin Idiootin maailmassa ja suurimmalle osalle sen henkilöhahmoista muiden ihmisten huomioon ottaminen ja toiminnan motivoiminen yhteisellä hyvällä on ikään kuin järjetöntä. Ruhtinas Myskinin kohdalla he ihmettelevät, miksi kukaan tekisi mitään sellaista, mistä ei itse hyötyisi jollain tavalla. Ja koska Myskin todella tekee tekoja, joista hän ei hyödy lainkaan, Idiootin henkilöhahmot pitävät häntä hieman vajaana. Ikään kuin hän ei ymmärtäisi tekojensa hyödyttömyyttä itsensä kannalta. Tämä on minusta Dostojevskin yhteiskunnallisen kritiikin ydintä: maailma ja yhteiskunta on muuttunut niin rappiolliseksi, että itsekeskeisyys on yleisesti hyväksyttyä ja hyvän tekeminen nähdään järjettömänä ja turhana.
Kiitos, Jokke, kommentistasi!
Totta Idiootin yhteiskunta on kovinkin kummallinen ja rappeutunut. Olet hienosti linkittänyt tähän Lebedevin Ilmestyskirja "puheet", joita en itse heti oivaltanut.
PoistaJulkaisen oman bloggaukseni "vasta" 5.3.17
Olet myös oikeassa Myskinistä. Hän on sitenkin lapsen tasolla, ettei hyödy tekemästään, mutta on vilpitön ja tekee hyvääkin, vaikka ne minusta kääntyy huonoksi, koska maailma on rappeutunut.
Loistava kirja ja bloggaus.
Totta, Myskin tahtomattaan saa aikaan traagisia tapahtumia, koska muu maailma ei hänen tavallaan osaa olla vilpitön ja epäitsekäs. Mainio kirja, olen samaa mieltä. Jään odottamaan mielenkiinnolla postaustasi.
Poista