Tahar Ben Jelloun: Seitsemäs portti (Koko kansan kirjakerho 1987)
Alkuteos: L’enfant de sable
Ilmestynyt ensimmäisen kerran: 1985
Suomentaja: Annikki Suni
Sivumäärä: 186
-
Tahar Ben Jelloun on marokkolainen kirjailija, joka asuu nykyisin Ranskassa. Vaikka hänen äidinkielensä on arabia, hän on kirjoittanut koko tuotantonsa ranskan kielellä. Kirjoituskielellä on Ben Jellounille erityistä, henkilökohtaista merkitystä. Hän on sanonut tuntevansa itsensä vapaammaksi kirjoittaessaan ranskaksi ja että ”arabia on hänen vaimonsa ja ranska hänen rakastajattarensa, joita kumpaakin hän on pettänyt” (Owen, Amy 2012).
Seitsemättä porttia pidetään Tahan Ben Jellounin läpimurtoromaanina. Se ei ole kuitenkaan helppo romaani vaan monella tavalla hämmentävä, vaikeaselkoinen ja vieraannuttava. Sen yhtenä yleisesti tunnustettuna teemana on marokkolaisen yhteiskunnan ja islamilaisten tapojen, eritoten naisten aseman, kritisointi. Romaanissa on kuitenkin runsaasti muitakin teemoja ja ulottuvuuksia, joiden tavoittaminen tuottaa länsimaalaiselle lukijalle haasteen.
Alkuteos: L’enfant de sable
Ilmestynyt ensimmäisen kerran: 1985
Suomentaja: Annikki Suni
Sivumäärä: 186
-
Tahar Ben Jelloun on marokkolainen kirjailija, joka asuu nykyisin Ranskassa. Vaikka hänen äidinkielensä on arabia, hän on kirjoittanut koko tuotantonsa ranskan kielellä. Kirjoituskielellä on Ben Jellounille erityistä, henkilökohtaista merkitystä. Hän on sanonut tuntevansa itsensä vapaammaksi kirjoittaessaan ranskaksi ja että ”arabia on hänen vaimonsa ja ranska hänen rakastajattarensa, joita kumpaakin hän on pettänyt” (Owen, Amy 2012).
Seitsemättä porttia pidetään Tahan Ben Jellounin läpimurtoromaanina. Se ei ole kuitenkaan helppo romaani vaan monella tavalla hämmentävä, vaikeaselkoinen ja vieraannuttava. Sen yhtenä yleisesti tunnustettuna teemana on marokkolaisen yhteiskunnan ja islamilaisten tapojen, eritoten naisten aseman, kritisointi. Romaanissa on kuitenkin runsaasti muitakin teemoja ja ulottuvuuksia, joiden tavoittaminen tuottaa länsimaalaiselle lukijalle haasteen.
Romaani kertoo Ahmedista, perheensä kahdeksannesta tyttärestä, joka kasvatetaan pojaksi. Salaisuudesta tietävät ainoastaan hänen vanhempansa ja lahjottu kätilö. Näin seitsemän tyttöä siittänyt isä säästyy julkiseta häpeältä ja perheen omaisuus on viimeinkin turvattu. Ahmed itse kuitenkin maksaa kalliin hinnan perheensä kunniasta ja perinnöstä. Hänelle syntyy kahtiajakutunut ja ratkaisematon identiteetti, minuus, jolla ei ole mitään tunnustettua paikkaa tai tilaa yhteiskunnassa. Ulkoisesti Ahmedista kasvaa vaikutusvaltainen ja kylmä mies, joka oikean patriarkan tavoin oppii halveksimaan äitiään ja sisariaan sekä heidän naisellista heikkouttaan. Sisältä Ahmed on kuitenkin piinattu eikä löydä yhteyttä mielensä ja ruumiinsa väliltä.
Seitsemäs portti voisi olla ainoastaan kertomus sosiaalisen ja biologisen sukupuolen välisestä erosta. Sosiaaliselta asemaltaan, ajatuksiltaan ja tavoiltaan Ahmed on mies niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, mutta hänen kehonsa, seksuaalisuutensa ja fyysinen nautintonsa kuuluu naiselle. Tämä kahtijakautuneisuus aiheuttaa hänessä ristiriidan, jolla on mieltä murtavia, surrealistisia vaikutuksia. Seitsemäs portti ei ole kuitenkaan kiteytettävissä tarinaksi Ahmedin identiteetistä ja sisäisestä kamppailusta vaan on samaan aikaan myös jotain tyystin muuta. Ohittamaton mutta samalla hämmentävä tekijä romaanissa on myös sen kerronnan rakenne. Ahmedin tarinalla on myös eräänlainen kehystarina, jossa kaislamatolla istuva tarinankertoja kertoo ympärillään olevalle väkijoukolle tarinaa Ahmedista siten, kun hän on sen itse oppinut käsiinsä päätyneestä kirjasta. Aluksi tilanne etenee normaalin kehystarinan tavoin. Se alkaa saada kuitenkin absurdeja piirteitä, kun uusi kertoja toisensa jälkeen syrjäyttää edellisen kertojan väittäen tuntevansa Ahmedin elämänvaiheet paremmin. Lopulta itse yleisölläkin on omat tulkintansa Ahmedin tarinasta ja se hajoaa useiksi eri versioiksi.
Loppua kohden Ahmedin tarinan eri versiot alkavat yhä enemmän heijastamaan ennen kaikkea kertojansa toiveita, haluja ja pelkoja. Koherentti kuva Ahmedista, hänen ykseytensä ja asemansa elävänä henkilönä hiipuu ja pelkistyy jonkinlaiseksi tarinalliseksi funktioksi. Ahmedista tulee enigmaattinen säiliö, johon ihmiset heijastavat kukin omat merkityksensä. Kertojien tiedot varsinkin Ahmedin myöhemmistä elämänvaiheista osoittautuvat epätarkoiksi ja epämääräisiksi, salatuiksi. Koko Ahmedin olemassaolo on yhteisössään eräänlainen tabu, josta ei ole mitään virallista tietoa, vain suusta suuhun kiertäviä huhupuheita ja todistuksia. Kulttuurisia tapoja ja instituutioita uhmaava Ahmed kuitenkin kiehtoo ihmisiä, hän on mysteeri, vaiettu salaisuus, vaarallinen ja houkutteleva. Jokainen haluaa hänestä osansa, jokainen haluaa tietää hänestä jotain.
Tajusin silloin, että minulla oli hallussani harvinainen kirja, salaisuuksien kirja: se kattoi lyhyen ja kiihkeän elämän, oli kirjoittettu pitkän koettelemuksen yössä, säilytetty suurten kivien alla, ja suojelijana sillä oli ollut pahan onnen enkeli. Ystävät hyvät, tätä kirjaa ei voi panna kiertämään eikä antaa muille. Tätä eivät viattomat ihmiset voi lukea. Tästä loistava valo häikäisee ja sokaisee silmät, jotka tähän vahingossa valmistautumattomana katsovat.
Haastavinta Seitsemännessä portissa on kulttuurisen kontekstin vieraus. Romaani rakentuu marokkolaisen ja islamilaisen kulttuurin perustalle, kommentoi sitä, esittää siitä kritiikkiä ja luo merkityksiä viittaamalla siinä yleisesti tunnettuihin asioihin. Suullinen kertomusperinne, perheinstituutio ja uskonto, eritoten Koraani, ovat keskeisiä käsittelyn kohteita. Koska marokkolaisen ja islamilaisen kulttuurin tuntemus on itselläni täysin alkeellisella tasolla, Seitsemännen portin lukeminen tuntuu ajoittain kuin hapuilulta pimeässä. Välillä pystyn erottamaan teeman tai merkityksen siellä, toisen täällä, mutta kokonaisuus ei kuroudu. Seitsemäs portti on siitä huolimatta mielenkiintoinen ja tarpeellinen lukukokemus, sillä tie kohti tämänkin maankolkan ja sen kulttuurin tuntemusta alkanee ensin haparoiden.
Seitsemäs portti voisi olla ainoastaan kertomus sosiaalisen ja biologisen sukupuolen välisestä erosta. Sosiaaliselta asemaltaan, ajatuksiltaan ja tavoiltaan Ahmed on mies niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, mutta hänen kehonsa, seksuaalisuutensa ja fyysinen nautintonsa kuuluu naiselle. Tämä kahtijakautuneisuus aiheuttaa hänessä ristiriidan, jolla on mieltä murtavia, surrealistisia vaikutuksia. Seitsemäs portti ei ole kuitenkaan kiteytettävissä tarinaksi Ahmedin identiteetistä ja sisäisestä kamppailusta vaan on samaan aikaan myös jotain tyystin muuta. Ohittamaton mutta samalla hämmentävä tekijä romaanissa on myös sen kerronnan rakenne. Ahmedin tarinalla on myös eräänlainen kehystarina, jossa kaislamatolla istuva tarinankertoja kertoo ympärillään olevalle väkijoukolle tarinaa Ahmedista siten, kun hän on sen itse oppinut käsiinsä päätyneestä kirjasta. Aluksi tilanne etenee normaalin kehystarinan tavoin. Se alkaa saada kuitenkin absurdeja piirteitä, kun uusi kertoja toisensa jälkeen syrjäyttää edellisen kertojan väittäen tuntevansa Ahmedin elämänvaiheet paremmin. Lopulta itse yleisölläkin on omat tulkintansa Ahmedin tarinasta ja se hajoaa useiksi eri versioiksi.
Loppua kohden Ahmedin tarinan eri versiot alkavat yhä enemmän heijastamaan ennen kaikkea kertojansa toiveita, haluja ja pelkoja. Koherentti kuva Ahmedista, hänen ykseytensä ja asemansa elävänä henkilönä hiipuu ja pelkistyy jonkinlaiseksi tarinalliseksi funktioksi. Ahmedista tulee enigmaattinen säiliö, johon ihmiset heijastavat kukin omat merkityksensä. Kertojien tiedot varsinkin Ahmedin myöhemmistä elämänvaiheista osoittautuvat epätarkoiksi ja epämääräisiksi, salatuiksi. Koko Ahmedin olemassaolo on yhteisössään eräänlainen tabu, josta ei ole mitään virallista tietoa, vain suusta suuhun kiertäviä huhupuheita ja todistuksia. Kulttuurisia tapoja ja instituutioita uhmaava Ahmed kuitenkin kiehtoo ihmisiä, hän on mysteeri, vaiettu salaisuus, vaarallinen ja houkutteleva. Jokainen haluaa hänestä osansa, jokainen haluaa tietää hänestä jotain.
Tajusin silloin, että minulla oli hallussani harvinainen kirja, salaisuuksien kirja: se kattoi lyhyen ja kiihkeän elämän, oli kirjoittettu pitkän koettelemuksen yössä, säilytetty suurten kivien alla, ja suojelijana sillä oli ollut pahan onnen enkeli. Ystävät hyvät, tätä kirjaa ei voi panna kiertämään eikä antaa muille. Tätä eivät viattomat ihmiset voi lukea. Tästä loistava valo häikäisee ja sokaisee silmät, jotka tähän vahingossa valmistautumattomana katsovat.
Haastavinta Seitsemännessä portissa on kulttuurisen kontekstin vieraus. Romaani rakentuu marokkolaisen ja islamilaisen kulttuurin perustalle, kommentoi sitä, esittää siitä kritiikkiä ja luo merkityksiä viittaamalla siinä yleisesti tunnettuihin asioihin. Suullinen kertomusperinne, perheinstituutio ja uskonto, eritoten Koraani, ovat keskeisiä käsittelyn kohteita. Koska marokkolaisen ja islamilaisen kulttuurin tuntemus on itselläni täysin alkeellisella tasolla, Seitsemännen portin lukeminen tuntuu ajoittain kuin hapuilulta pimeässä. Välillä pystyn erottamaan teeman tai merkityksen siellä, toisen täällä, mutta kokonaisuus ei kuroudu. Seitsemäs portti on siitä huolimatta mielenkiintoinen ja tarpeellinen lukukokemus, sillä tie kohti tämänkin maankolkan ja sen kulttuurin tuntemusta alkanee ensin haparoiden.
En ole lukenut pohjois-afrikkalaista kaunokirjallisuutta oikeastaan ollenkaan, enkä Lähi-idästäkään. Lukiessani Adoniksen runoja törmäsin oikeastaan siihen, että kääntäjän selityksistä huolimatta kaikki ei juurikaan auennut.
VastaaPoistaItsekin tajusin tätä lukiessani, kuinka vähän tunnet Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän kirjallisuutta. Khaled Hossein ja Marjane Satrapi ja nyt tämä Tahar Ben Jelloun taitavat olla toistaiseksi ainokaiset tuttavuuteni islamilaiseen maailmaan.
Poista