sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Jari Tervo: Layla



Kuten varmasti moni muukin, tartuin Tervon Laylaan, koska halusin tietää, miksi se myy ja miksi se on niin paljon esillä mediassa. En ole lukenut Tervon kirjoja aikaisemmin ja tajusin juuri, ettei minulla ole myöskään minkäänlaista mielikuvaa siitä, minkälaista kirjallisuutta Tervo kirjoittaa? Mikä on Tervon kohdeyleisö? Tietämättömyydestäni huolimatta jotenkin oletan, että Tervo on Laylan kanssa poistunut siltä omimmalta alueeltaan. Joku Tervoa enemmänkin lukenut voi toki valaista, onko todella näin.

Layla rakentuu useista henkilöhahmoista sekä heidän tarinoidensa kietoutumisesta toisiinsa. Aiheina ovat prostituutio, ihmiskauppa ja maahanmuutto. Tapahtumapaikkoja ovat pääasiassa Istanbul ja Helsinki. En juurikaan pitänyt Laylasta. Tervon kerrontatyyli on lakonisen toteavaa. Vaikka sinänsä objektiivisen oloisessa kerronnassa häivähtää henkilöhahmojen näkökulma, se jää hyvin pinnalliseksi. Parhaimmillaan Tervo on kuvatessaan kauppatieteiden maisteria ja parittajaa, keski-ikäistä Armonlahtea. Muut henkilöhahmot ovat paperinukkemaisia, niin kuin kertoja tarkkailisi heitä ylhäältäpäin ja vain raportoisi heidän tekemisiään. Tervo on antanut itselleen melko haasteellisen tehtävän yrittäessään eläytyä teini-ikäisen kurditytön ihmiskaupan uhrin ja seksiorjan asemaan. Laylan ajatukset eivät ole mielestäni uskottavia tai koskettavia. Hahmo jää etäiseksi eikä hänestä synny romaanin sivuilla omaa ainutlaatuista yksilöään. Pikemminkin hän tuntuu jäävän jonkinlaiseksi oppikirja-esimerkiksi (ihmiskauppa-uhri-Layla) siitä, kuinka Suomessakin tapahtuu ihmiskauppaa ja prostituutiota.


Tervo yrittää myös jotenkin liian itsetarkoituksellisesti rakentaa sympatiaa kirjassa kuvattuja elämän laitapuolelle joutuneita naishahmoja kohtaan. Ihan niin kuin lukijat muuten halveksisivat heitä tai kuvittelisivat heidän ajautuneen tilanteeseensa täysin omaa syytään. Pohdin kirjaa lukiessani, että tarvitseeko alkoholisti-prosti-Helenan todella olla kiinnostunut tähtitieteestä ja vaikuttaa siten jotenkin älykkäämmältä, jotta hän saisi lukijalta arvostusta ja sympatiaa. Kai prostituoidulla on silti oikeus ihmisarvoon ja ymmärrykseen, vaikka hän ei olisikaan erityisen älykäs, lukenut tai kiinnostunut tieteestä, taiteesta tai kulttuurista.

Pidin kuitenkin siitä, että Tervo kytki prostituution ja ihmiskaupan teemoihin laajemmin erilaisia, erityisesti suomalaisen yhteiskunnan ongelmakohtia kuten maahanmuuttovastaisuutta, taloudellista ahdinkoa sekä huoltajuuskiistoja. Olivat Laylan henkilöhahmot sitten parittajia, kunniamurhaajia, ihmiskauppaajia tai näiden uhreja, he kaikki ovat joutuneet tilanteeseensa, koska jokin yhteiskunnassa on mennyt vikaan. Kukaan ei ole auttanut, kun he ovat apua tarvinneet, tai heidän ahdinkoaan ei ole ymmärretty oikein. Ongelmat kietoutuvat toisiinsa ja aiheuttavat jonkinlaisen noidankehän.

Riippumatta kuitenkaan Tervon kerrontatyylistä tai näkökulmista tällaisessa kirjallisuudessa on mielestäni jotain epämukavaa. Jotenkin en vain voi olla epäilemättä, että tämänkin kirjan taustalla on ennen kaikkea se, että ollaan haluttu tarttua aiheeseen, joka myy hyvin. Teoksen yhteiskunnallinen sanoma tuntuu jäävän aiheen raflaavuuden alle. Tietenkään en ole sitä mieltä, että tällaiset ongelmat pitäisi lakaista maton alle tai että niistä tulisi vaieta. Kuitenkin tulee vähän sellainen olo, että monet ihmiset lukevat tällaisia kirjoja uteliaisuuttaan. Eivät siksi, että he haluaisivat hyvää ja kriittisesti käsiteltyä tietoa maahanmuutosta ja ihmiskaupasta Suomessa ja Euroopassa. Saatan vaikuttaa kauhealta ihmiseltä, mutta täytyy myöntää, että omankin lukemiseni pohjalla oli uteliaisuus, rankkojen tapahtumien kauhistelemiseen pohjautuva nautinto, joka tuntuu vastaavan kauhukirjallisuudesta saatua nautintoa. Ihmiset tykkäävät lukea pahoista ja raaoista asioista, kun he voivat tehdä sen omasta turvallisesta elämästään käsin pelkäämättä että itse joutuisivat samaan tilanteeseen. Olen siis hieman skeptinen sen suhteen, tuottaako tämäkään teos mitään muutosta yhteiskunnassa varsinkaan niiden ihmisten elämässä, joista se kertoo.

En ihmettele kritiikkiä, jota Tervon kirja on kurditahoilta saanut. Esimerkiksi Uuden Suomen sivuilla lakimies ja kurdi Husein Muhammed kritisoi Tervoa huonoista taustatiedoista ja selkeistä asiavirheistä kurdikulttuurin kuvaamisessa. Ajattelin itsekin monta kertaa kirjaa lukiessani, että toivottavasti kukaan ei lue tätä jonkinlaisena totuutena kaikista kurdeista. Tervon puolustukseksi voisi kuitenkin sanoa, että tuskin Tervo on itsekään tarkoittanut kirjaansa jonkinlaiseksi kattavaksi kuvaukseksi kurdikulttuurista. Kyllä kirjailija voi jonkin verran myös luottaa lukijoidensa lukutaitoon ja suhteellisuudentajuun. Tervon puolustus Husein Muhammedin kirjoitukseen on niinikään luettavissa Uuden Suomen sivuilta ja Tervolla on mielestäni hyviä pointteja. Hänen mielestään todellisuus voi romaanissa antaa periksi fiktiolle. Ja tottahan se on. Ei kirjailijaa ole mielestäni tarkoitus pitää jonkinlaisena maailman totuuden äänitorvena, eikä romaaneja kannata lukea kuin tietosanakirjaa. Toisaalta minusta tuntuu jotenkin omituiselta lukea vieraan kulttuurin teini-ikäisen tytön ahdingosta keski-ikäisen suomalaisen miehen kirjoittamana. Välttämättäkin tulee mieleen, että ehkä olisi parempi lukea tästä jonkun sellaisen näkökulmasta, jonka elämässä tämä on läheisempää todellisuutta. Tokihan kirjailija voi kirjoittaa myös siitä, mitä hän ei itse tunne, mutta Layla pistää miettimään, miksi suomalainen maahanmuuttokirjallisuus tuntuu olevan Tervon tai Anja Snellmanin kirjoittamaa? Onko todella niin, että Suomen maahanmuuttajaväestössä ei ole kirjailijoiksi pyrkiviä? Vai onko todella niin, että maahanmuuttokirjallisuus myy Suomessa vain siksi, että se on Tervon kirjoittamaa?


-
Jari Tervo: Layla (WSOY, 2011)
Sivumäärä: 361

8 kommenttia:

  1. Menee vähän aiheen vierestä, mutta menköön. Laylaa en ole itse lukenut :-).

    Kaunis blogi sinulla, jään seuraamaan mielenkiinnolla! Nostat tärkeän pohdittavan asian esiin postauksesi lopussa: Kuka maahanmuuttajista Suomessa kirjoittaa ja miksi? Kuinka vähemmistöistä yleensä ylipäätään kirjoitetaan? Yksi maahanmuuttajakirjailija tulee mieleen: Umayya Abu-Hanna. Hän on muutenkin äärimmäisen näkyvä mediapersoona - edelleen, vaikka asuu Suomen ulkopuolella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukavaa saada blogiinsa ensimmäinen kommentti, kiitos siitä :)

      Olenhan minä Umayya Abu-Hannasta toki kuullut ja lukenut, mutta hänen kirjansa ovat jotenkin menneet ohi. Nyt kun mainitsit, niin menivät heti lukulistalle. Itselleni tuli myös mieleen Ranya ElRamlyn Auringon Asema, joka myös kaiketi käsittelee maahnmuuttoa Suomeen. Molempien kirjailijoiden kirjat ovat kuitenkin käsittääkseni myös alun perin kirjoitettu suomeksi. Ongelmana varmaan on sekin, ettei kirjailijoiksi aikovilla maahanmuuttajilla ole tarpeeksi kielitaitoa tai he eivät halua kirjoittaa suomeksi. Kustantajallehan kääntäminen taas tarkoittaa lisäkustannuksia. Kuitenkin sitä toivoisi, että kustannuspuolella uskaltauduttaisiin suomalaisen maahanmuuttajakirjallisuuden julkaisemiseen käännettynäkin ja tietenkin, että myös lukijat olisivat niistä vastavuoroisesti kiinnostuneita ja ostaisivat niitä.

      Poista
  2. Minäkään en ole lukenut Laylaa, mutta kirja kiinnostaa minua kovasti. Olisin ostanut sen viime reissulla, mutta tarjolla oli vain pienipränttinen, täyteen ahdettu pokkari. Olisin mieluummin vaikka maksanut vähän enemmän, jos olisin saanut lukijaystävällisemmän version. En jaksa lukea pientä pränttiä (kauhea valitus ja vieläpä ohi aiheen, sorge ;)

    Mutta takaisin Laylaan... Tunnustan, että minua se kiinnostaa lähes yksinomaan juurikin pääteemansa (eli käsittääkseni se maahanmuutto ja eri kulttuurien törmäykset) takia, sillä Tervoa en ole pahemmin muuten lukenut. Poliisin poika jäi joskus aikoja sitten kesken, Rautapään olen ehkä lukenut (en tosin muista jäikö sekin kesken). Eli muut Tervot romaanit eivät minua edes kiinnosta, ainakaan toistaiseksi.

    Olen kiinnostunut eri kulttuureista (ja lukenut kulttuurien välistä viestintää), mikä voi osaltaan selittää kiinnostusta. Toisaalta pidän noin yleisesti ottaen "rankoista" kirjoista, koska ravisteleva kirjallisuus synnyttää tunteita ja hyvä kirja herättää myös ajatuksia (olkoon se sitten fiktiota tai faktaa).

    Minua kiinnostaisi kovasti lukea jonkun "oikean" maahanmuuttajan kirjoitus kys. aiheesta. Kuten pohditkin, niin kielitaito voi olla eräs suuri ongelma sellaisten kirjojen synnyssä. Moni kirjoittamisesta kiinnostunut maahanmuuttaja, jos kirjoittaisi suomeksi, tarvitsisi varmaan ns. tukihenkilön tai haamukirjoittajan. Ja kukapa siihen sitten ryhtyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti tuokin, että rankat kirjat herättävät tunteita ja siten myös ajatuksiakin. Eli vaikka kirja tuntuukin hieman raflaavalta, se myös herättelee lukijaa ajattelemaan.

      Poista
  3. Kiinnostava kirjoitus Tervosta ja Laylasta. Luin Laylan silloin kuin se tuli, ja ajatuksesi voin myöntää kovin samanlaisiksi kuin itselläni oli.

    Olen lukenut aika paljon maahanmuuttokirjallisuutta, suurin osa tosin on muiden kuin maahanmuuttajien kirjoittamia, mutta joitakin löytyy toisestakin näkökulmasta: tänä vuonna luin Suomeen Kiinasta muuttaneen TaoLinin kaksi kirjaa: http://marinkirjablogi.blogspot.fi/2013/01/koen-13-kotimaista-kirjailijaa-113.html ja viime vuonna ilmestyi Saeed Warsamen kirja: http://marinkirjablogi.blogspot.fi/2012/10/esa-salminen-saeed-warsame-mohammed.html, jossa tosin Esa Salminen on ollut jeesaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavasti olet kyllä kirjoittanut TaoLinista ja Saeed Warsamen kirjasta. Hyvää ja paikallaan olevaa pohdintaa. TaoLin rupesi houkuttelemaan kauniin kielensä puolesta ja Saaed Warsamen kirjan kautta voisi saada juuri sitä realistista tietoa maahanmuutosta Suomessa. Kiitos vinkeistä!

      Heh, mieheni juuri tuossa paljasti, että tuo TaoLinin runokirja löytyy meiltä omasta hyllystä. Välillä se omakin hylly pääsee yllättämään :)

      Poista
  4. Olipas todella kattava ja perusteltu analyysi, tällaisia on kiva lukea!

    Itse sain Laylan juuri luettua. Itse pidin tästä kovasti, vaikka melkein sait mieleni kääntymään yllä olevalla tekstillä! :)

    Omat kommenttini löytyvät blogistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi en sentään kuitenkaan onnistunut mieltäsi kääntämään. On hienoa, että tulee esiin erilaisia näkökulmia. Senhän vuoksi täällä kirjoitellaan :)

      Poista

Kommentti on aina iso ilo.