Tanja Lintula: Huomenna rakastan vähemmän

Tanja Lintula: Huomenna rakastan vähemmän (Moreeni 2012)

Sivumäärä: 193

-

Minä kuuntelen korvilla iholla silmillä suulla ja painun kerrostalon kaikista lattioista läpi ja vihaan itseäni enemmän kuin sinua. Kuolleet puhuvat niin ettei siitä tule loppua laisinkaan, läpi kuuroista korvista ja huutavista seinistä, minä rakennan seinistä ovettoman huoneen ja sinä tulet sinnekin.

Tanja Lintula on koulutukseltaan psykologi ja Huomenna rakastan vähemmän on hänen esikoisteoksensa. Romaani on kuvaus itsemurhan aiheuttamista surun, vihan, kaipauksen ja syyllisyyden tunteista. Sen keskiössä on Uula ja ennen kaikkea Uulan sisäinen elämä. Uula rakastaa edelleen itsemurhan tehnyttä Sofiaa, vaikka asuukin jo yhdessä Kertun kanssa. Huomenna rakastan vähemmän on tunteiden ryöpytys; kirja, jossa ei kuvata tapahtumia vaan tunnetiloja. Uulan sisäinen maailma elää Lintulan monipuolisissa vertauskuvissa. Hankalat ja ahdistavat tunteet saavat ymmärrettävissä olevan muodon, kun ne konkretisoituivat tilaksi ja liikkeeksi.

On niitä, joiden mieleen harhailee iso ajatus kerran vuosikymmenessä. Ja sitten on kerttuja, joiden päässä isot ajatukset ovat littaantuneet kerrostaloihin, kuusi kerrosta ja kolmetoista tuuletusparveketta. Niiden kaiteilla ne ajatukset killuvat ja kiipeävät kiljumaan kattoluukkuihin, yhtiökokous on aina keskiviikkoisin ja puheenjohtaja vaihdetaan viikottain, ainakin. Eivätkä tuuletusparvekkeet koskaan vähene, koska kerroksia valetaan aina vähän lisää, kyllä betonia riittää eikä rusinaista kokouspullaa voi koskaan leipoa liikaa.

Lintulan kieli on taidokkaan runollista ja soljuvaa. Lähes mikä tahansa romaanin kohta olisi muusta kerronnasta erilleen irrotettuna siteerattavaksi sopiva, hieno ajatusten kiteytymä. Se on kuitenkin yksi Lintulan romaanin ongelmista. Hänen kielensä on yhtä tehokeinoa toisensa perään, hengästyttävää rytmiä, vertauskuvausten ryöpytystä. Kun kerronta on pelkkää tehokeinoa, siinä ei yhtäkkiä olekaan enää mitään tehokasta tai pysäyttävää. Siitä tulee tarinan edetessä uuvuttavaa.

Lintulan romaania leimaa keskeneräisyyden tunne. Siinä on aihetta ja mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta aivan kuin kirjoitusprosessia ei olisi viety ihan loppuun. Kirjan niukat 193 sivua ovat nekin aivan liikaa, kun tarina käy selväksi jo kirjan ensimmäisellä neljänneksellä. Loppu on samojen asioiden toistamista eri sanoin ja erilaisin vertauskuvin. Vaikka romaani käsittelee ristiriitaisia tunteita, sen henkilöhahmot ovat yllättävän yksioikoisia, jopa hieman karikatyyrimaisia. Varsinkin Uulan uusi tyttöystävä Kerttu tuntuu lähes maanisen hössöttävältä naistenlehtinaiselta, joka on suorastaan epäuskottavan kuuro ja sokea puolisonsa tunteille ja tarpeille. Lukijalle ei selviä, mikä Kertussa on saanut Uulan ajautumaan suhteeseen alun perinkään. Romaanin kolmiodraama ei aiheuta varsinaista jännitettä, koska Uulan ja Kertun suhde ei tunnu todelliselta. Uulan itsemurhan tehnyt rakastettu Sofia ei hänkään ole erityisen ihastuttava ihminen, mutta hänessä on sentään pilkahdus jotain kiehtovaa ja aitoa.

Huomenna rakastan vähemmän olisi toiminut upeasti novellina tai proosarunona, mutta romaanina se on aivan liikaa. Uula käy läpi samoja tunnetiloja uudelleen ja uudelleen, hän kysyy jatkuvasti samat kysymykset ja palaa aina vain uudestaan samoihin kipeisiin muistoihin. Tavallaan romaani on hyvin realistinen kuvaus ihmismielestä, jotka yrittää selviytyä traumaattisesta kokemuksesta. Lintulan kirja voisikin toimia ehkä jonkinlaisena terapiakirjana sellaiselle, joka käy samankaltaisia asioita ja tunteita läpi. Realistisuus ei kuitenkaan tee romaanista eheää kokonaisuutta eikä se tarjoa paljoakaan sille, joka etsii hyvää tarinaa tai laadukasta kirjallisuutta.

Huomenna rakastan vähemmän muissa blogeissa: Leena Lumi, Järjellä ja tunteella, Ilselä, Morren maailma, Kirjasähkökäyrä