Sivumäärä: 193
-
Minä kuuntelen
korvilla iholla silmillä suulla ja painun kerrostalon kaikista
lattioista läpi ja vihaan itseäni enemmän kuin sinua. Kuolleet
puhuvat niin ettei siitä tule loppua laisinkaan, läpi kuuroista
korvista ja huutavista seinistä, minä rakennan seinistä ovettoman
huoneen ja sinä tulet sinnekin.
Tanja
Lintula on koulutukseltaan psykologi ja Huomenna rakastan
vähemmän on hänen
esikoisteoksensa. Romaani on kuvaus itsemurhan aiheuttamista surun,
vihan, kaipauksen ja syyllisyyden tunteista. Sen keskiössä on Uula
ja ennen kaikkea Uulan sisäinen elämä. Uula rakastaa edelleen
itsemurhan tehnyttä Sofiaa, vaikka asuukin jo yhdessä Kertun
kanssa. Huomenna rakastan vähemmän on
tunteiden ryöpytys; kirja, jossa ei kuvata tapahtumia vaan
tunnetiloja. Uulan sisäinen maailma elää Lintulan monipuolisissa
vertauskuvissa. Hankalat ja ahdistavat tunteet saavat ymmärrettävissä
olevan muodon, kun ne konkretisoituivat tilaksi ja liikkeeksi.
On niitä, joiden
mieleen harhailee iso ajatus kerran vuosikymmenessä. Ja sitten on
kerttuja, joiden päässä isot ajatukset ovat littaantuneet
kerrostaloihin, kuusi kerrosta ja kolmetoista tuuletusparveketta.
Niiden kaiteilla ne ajatukset killuvat ja kiipeävät kiljumaan
kattoluukkuihin, yhtiökokous on aina keskiviikkoisin ja
puheenjohtaja vaihdetaan viikottain, ainakin. Eivätkä
tuuletusparvekkeet koskaan vähene, koska kerroksia valetaan aina
vähän lisää, kyllä betonia riittää eikä rusinaista
kokouspullaa voi koskaan leipoa liikaa.
Lintulan
kieli on taidokkaan runollista ja soljuvaa. Lähes mikä tahansa
romaanin kohta olisi muusta kerronnasta erilleen irrotettuna
siteerattavaksi sopiva, hieno ajatusten kiteytymä. Se on kuitenkin
yksi Lintulan romaanin ongelmista. Hänen kielensä on yhtä
tehokeinoa toisensa perään, hengästyttävää rytmiä,
vertauskuvausten ryöpytystä. Kun kerronta on pelkkää tehokeinoa,
siinä ei yhtäkkiä olekaan enää mitään tehokasta tai
pysäyttävää. Siitä tulee tarinan edetessä uuvuttavaa.
Lintulan
romaania leimaa keskeneräisyyden tunne. Siinä on aihetta ja
mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta aivan kuin kirjoitusprosessia ei
olisi viety ihan loppuun. Kirjan niukat 193 sivua ovat nekin aivan
liikaa, kun tarina käy selväksi jo kirjan ensimmäisellä
neljänneksellä. Loppu on samojen asioiden toistamista eri sanoin ja
erilaisin vertauskuvin. Vaikka romaani käsittelee ristiriitaisia
tunteita, sen henkilöhahmot ovat yllättävän yksioikoisia, jopa
hieman karikatyyrimaisia. Varsinkin Uulan uusi tyttöystävä Kerttu
tuntuu lähes maanisen hössöttävältä naistenlehtinaiselta, joka
on suorastaan epäuskottavan kuuro ja sokea puolisonsa tunteille ja
tarpeille. Lukijalle ei selviä, mikä Kertussa on saanut Uulan
ajautumaan suhteeseen alun perinkään. Romaanin kolmiodraama ei
aiheuta varsinaista jännitettä, koska Uulan ja Kertun suhde ei
tunnu todelliselta. Uulan itsemurhan tehnyt rakastettu Sofia ei
hänkään ole erityisen ihastuttava ihminen, mutta hänessä on
sentään pilkahdus jotain kiehtovaa ja aitoa.
Huomenna
rakastan vähemmän olisi toiminut upeasti novellina tai
proosarunona, mutta romaanina se on aivan liikaa. Uula käy läpi
samoja tunnetiloja uudelleen ja uudelleen, hän kysyy jatkuvasti
samat kysymykset ja palaa aina vain uudestaan samoihin kipeisiin
muistoihin. Tavallaan romaani on hyvin realistinen kuvaus
ihmismielestä, jotka yrittää selviytyä traumaattisesta
kokemuksesta. Lintulan kirja voisikin toimia ehkä jonkinlaisena
terapiakirjana sellaiselle, joka käy samankaltaisia asioita ja
tunteita läpi. Realistisuus ei kuitenkaan tee romaanista eheää
kokonaisuutta eikä se tarjoa paljoakaan sille, joka etsii hyvää
tarinaa tai laadukasta kirjallisuutta.
Huomenna rakastan
vähemmän muissa blogeissa:
Leena Lumi, Järjellä ja tunteella, Ilselä,
Morren maailma, Kirjasähkökäyrä
Loistavasti kirjoitettu. Jo tuosta esiin nostamastasi sitaatista käy hyvin ilmi, että teoksessa on kieltä kielen vuoksi. Kieltä sen vuoksi, miltä sanat kuulostavat. Kieltä irrallaan elämästä.
VastaaPoistaJuuri viikonloppuna puhuttiin yhden ystäväni kanssa siitä, että miksi kirjoitetaan puoliväkisin romaani, jos sama homma toimisi paremmin novellina. Palaan tähän asiaan lyhyesti seuraavassa bloggauksessani ja mainitsen linkittäen tämän sinun kirjoituksesi, jos se on sinulle ok.
Kiitos! Tietenkin saa linkittää. Niin, voisikohan tuohon romaanien puoliväkisin kirjoittamiseen liittyä sekin, että suuri yleisö ei jostain harmittavasta syystä tunnu arvostavan novellistiikkaa samalla tavalla kuin romaania? Tämänkin maan novelli-arvostuksesta kertoo aika paljon se, ettei Finlandiaakaan pysty voittamaan novellikokoelmalla.
Poista