Kate Atkinson: Elämä elämältä

Kate Atkinson: Elämä elämältä (Schildts&Söderströms 2014)
Alkuteos: Life after life
Ilmestynyt ensimmäisen kerran: 2013
Suomentaja: Kaisa Kattelus
Sivumäärä: 595
-

Vuonna 1910 Ursula Todd syntyy napanuora kaulansa ympärillä. Lääkäri ei ehdi lumimyrskyn vuoksi ajoissa paikalle ja pieni Ursula kuolee. Tarina alkaa uudelleen. Lääkäri ehtii paikalle ja Ursula selviää. Elämästä tulee loputon taistelu kuolemaa vastaan. Kun pimeys lankeaa, elämä alkaa jälleen uudestaan. Kate Atkinson kertoo lukuisia eri versioita Ursulan elämästä. Joissakin Ursulan elämää jää lyhyeksi, ei ehdi kunnolla alkaakaan. Toisissa hän kasvaa aikuiseksi, rakastuu, mutta ei pääse naimisiin tai pääsee namisiin, mutta saa pettyä. Kohtalo on sinnikäs. Niin monta mahdollisuutta päästä hengestään. Vuodet vierivät kohti toista maailmansotaa. Menetys on väistämätöntä myös Ursulan perheelle. Olisiko parempi vain kuolla lopullisesti pommikellarissa, antaa pimeyden tulla? Vai voisiko yrittää muuttaa koko maailmanhistorian suuntaa, elää vielä kerran uudestaan, tällä kertaa Saksassa ja tutustua paremmin erääseen Eva Brauniin?

”Mutta eihän kukaan tiedä, mitä tuleman pitää. Ja olisihan kaikki voinut mennä samalla tavalla, olipa mukana kveekareita tai ei. Hänet olisi ehkä pitänyt tappaa eikä vain kidnapata. Pystyisitkö sinä siihen? Pystyisitkö tappamaan vauvan? Aseella? Tai paljain käsin, jos sinulla ei olisi asetta? Kylmäverisesti.”

Kate Atkinsonin Elämä elämältä on ihmeellinen lukukokemus. Siinä kiteytyy kirjallisuuden ylivertaisuus elämän ja inhimillisen kokemisen peilinä. Romaanin todellisuus henkilöhahmoineen on elävä ja liikuttava. 1900-luvun alun brittiläinen maaseutu ja keskiluokkaisen elämäntavan herkkä idylli ovat kauniita, mutta kätkevät varjoihinsa myös paljon salaisuuksia. Henkilöhahmojen peitellyt tunteet tulevat välähdyksenomaisesti esiin heidän valinnoissaan ja teoissaan. Elämä on yhtälailla toiveikasta kuin se on armotonta. Ja kuitenkin niin paljon kuin Atkinsonin maailma rakenteeltaan, historialtaan ja olemukseltaan muistuttaakin meidän maailmaamme, se kuitenkin antaa meidän kokea jotain, mitä emme voi tässä todellisuudessa kokea. Mitä jos saisimme yrittää uudelleen? Mitä jos saisimme elää elämämme uudelleen, mitä tekisimme toisin? Tekisimmekö toisenlaisia valintoja? Pelastaisimmeko vain itsemme vai ehkä koko maailman? Elämä elämältä johdattaa lukijansa mahdollisiin maailmoihin, lukuisiin rinnakkaistodellisuuksiin, toteutumattomiin toiveisiin ja pelkoihin; tilanteisiin, jotka olisivat voineet tapahtua, mutta eivät tapahtuneet.

Vaikka Atkinsonin romaanin rakenne on kokeileva, kirjaa on ilahduttavan vaivatonta lukea. Atkinsonin kerrontatyyli on valloittavan lukuromaanimaista ja ylevää. Toisteisuus on kerronnan tehokeino, mutta rakenteensa puolesta romaani ei toista itseään. Kaikkia versioita Ursulan elämästä ei kerrota alusta loppuun vaan eri tarinalinjat kerrostuvat toinen toisensa päälle ja lomaan. Kun Ursulan uusi elämä alkaa, se ei pyyhi aikaisempaa elämää kokonaan pois, vaan rakentuu aikaisemman pohjalle. Jotkut versiot lähtevät rohkeastikin sivuraiteille, kun taas toiset tekevät aikaisempiin tapahtumiin vain hienovaraisia muutoksia. Vaikka Ursulan mahdollisuudet tuntuvat loputtomilta, hänen elämässään on myös joitain vakioita, jotka pitävät sinnikkäästi kiinni osastaan hänen tarinassaan. On kettuja, elämänsä tympeään sovinnaisuuteen alistunut äiti, ulkopuolisuuden tunne ja rakkauden mahdottomuus. Ne ilmentävät kohtalon itsepintaisuutta ja ihmisen tahdon hentoutta sen edessä. Pienet toistuvat yksityiskohdat kytkevät Ursulan eri elämät yhteen ja mudostavat tarinaan tuttuja kiinnekohtia.

Kiiku, keiku, lapsi, Sylvie kuiski. Miten rauhallista talossa olikaan. Miten pettävää sellainen rauha joskus oli. Kaiken saattoi menettä yhdessä silmänräpäyksessä, yhdessä jalanluiskahduksessa.

Kate Atkinsonin romaani nostaa esiin ajatuksen, että sisällämme saattaisi piileskellä toteutunutta elämäämme paljon moninaisempi elämä potentiaalisina valintoina ja tapahtumina. Kaikki Ursulan vaihtoehtoiset elämät ovat yhtä mahdollisia ja siten olennainen osa häntä. Keskellä Lontoon pommituksia hänessä uinuu se Ursula, joka olisi voinut muuttaa Saksaan ja kohdata pommitukset vastapuolella Berliinissä. Mahdollisuuksien tiedostaminen paljastaa elämän haurauden ja ihmisen avuttomuuden kohtalon edessä. Vaikka yrittäisimme, kuinka monta kertaa uudestaan ja uudestaan elämänkaari on aina samanlainen: alussa on viattoman lapsen optimismi, kunnes menetyksestä ja vastoinkäymisistä tulee väistämättömiä. Lopussa elämällä ei ole muut tarjottavanaan kuin kuolema. Loppua kohden aloin tuntea syvää murhetta Ursulaa kohtaan: kuinka uuvuttavaa elää uudestaan ja uudestaan. Täydellisimmänkin elämän toistaminen kerta toisensa jälkeen alkaa tuntua loputtomalta painajaiselta. Väistämättömästä pimeydestä tulee lopulta uskollinen ja aina yhtä armollinen ystävä.

Elämä elämältä muissa blogeissa: Ps. Rakastan kirjoja, Lumiomena, Kirsin kirjanurkka, Taikakirjaimet, Sinisen linnan kirjasto, Lukuisa, Ullan luetut kirjat, Le Masque Rouge, , Luetut lukemattomat, Kirjojen keskellä, Sonjan lukuhetket, Le petite lectrice, Mustikkakummun Anna