Mark Z. Danielewski: House of Leaves

Mark Z. Danielewski: House Of Leaves: A Novel (Pantheon Books 2000)

Sivumäärä: 709

-

Amerikkalaisen Mark Z. Danielewskin House of Leaves on erikoinen romaani, jonka ympärille rakentuu kiehtova mystiikan aura niin kirjallisessa kuin ulkokirjallisessa mielessä. Romaani on Danielewskin esikoisteos ja ilmestyi alun perin käsikirjoitusnippuna, joka kiersi kädestä käteen, ennen kuin se julkaistiin varsinaiseksi kirjaksi. Teos nauttii laajaa kulttimainetta ja sen arvoituksia ja eriskummallisuuksia spekuloidaan laajalti esimerkiksi internetin keskustelupalstoilla. Tyyliltään romaani on kokeellinen ja hyödyntää muun muassa monikerroksellisia kertomusrakenteita sekä epäkonventionaalisia typografioita ja paratekstejä.

Perustaltaan House of Leavesissa on kyse kauhuromaanista, joka genrelleen tyypillisesti pyrkii rikkomaan todellisuuden ja fiktion rajoja. Romaanin paratekstit, eli tarinaan kuulumattomat osiot kuten nimiösivu, johdanto, hakemisto, liitteet, osittain jopa kustantajatiedot, ovat osa teoksen fiktiivistä todellisuutta. ”House of Leaves” viittaa siis fiktion sisäiseen teokseen, jonka on kirjoittanut Zampanoksi kutsuttu sokea mies. Hänen käsikirjoituksensa on kaivanut esiin ja koostanut teokseksi huumeille altis Johnny Truant, joka on kirjoittanut myös teoksen esipuheen ja lukuisia sen alaviitteitä. Näiden kertojaäänien lisäksi romaanissa esiintyy muutamia alaviitteissä tehtyjä kommentteja teoksen ulkopuolisilta toimittajilta. Romaanin varsinaisen tarinan kertojana on siis Zampano, mutta yhtä merkittäväksi nousee myös epävakaan Truantin polveilevat vuodatukset omasta elämästään ja ”House of Leavesin” vaikutuksesta hänen psyykeeseensä ja todellisuudentajuunsa. Truantin kielellinen tyyli tuo maanisuudessaan ja ryöpsähtelevässä rikkaudessaan mieleen Jack Kerouacin yhtä pakonomaisen verbaalisen ilotulittelun romaanissa On the Road (1957) ja muodostaa vastakohdan Zampanon rauhallisen analysoivalle kerronnalle.

Zampanon käsikirjoitus ”House of Leaves” on tieteellisen tekstin konventioita imitoiva analyysi fiktiivisen pulitzer-palkitun kuvajournalistin Will Navidsonin dokumenttielokuvasta Navidson Record. Elokuvan alkuperäinen tarkoitus on dokumentoida Navidsonin perheen asettumista uuteen taloonsa Ash Tree Lanella, mutta lopulta siitä kehkeytyykin dokumentaatio talon painajaismaisesta, fysiikan lakeja uhmaavasta rakentumisesta mittasuhteiltaan äärettömäksi tilaksi. Todellinen seikkailu alkaa siitä, kun olohuoneen ulkoseinään ilmestyy ovi, joka järjenvastaisesti johtaa uuteen tilaan, alati muutoksen alla olevaan labyrintiin. Toisin sanoen talo paljastuu sisältä laajemmaksi tilaksi kuin mitä se on ulkoa käsin tarkasteltuna.

House of Leaves on ajattelun totuttuja ratoja auki kampeavaa kirjallisuutta, joka tekee lukukokemuksesta niin hämmentävää ja epämukavaa, että lukijana on irrottauduttava omasta ulkopuolisesta ja näkymättömästä tarkkailijan roolistaan ja määriteltävä oma suhtautuminen käsillä olevaan tekstiin. Romaanin eriskumallisuudet ja epäkonventionaalisuudet pakottavat ja haastavat kohtaamaan sen, mistä fiktiivinen ja faktuaalinen, romaani, lukijuus tai tieteellinen teksti rakentuvat. Navidsonin talon käsityskyvyn rajoja koetteleva olemus on osoitus ajattelusta, joka on lumoavalla tavalla vapaampaa kuin omani ja jonka rajattomuus ikuistettuna fyysiseksi kirjaksi tuntuu epäilyttävältä, suorastaan pelottavalta. Missä vaiheessa kirja ylittää fyysiset rajansa niin kuin sen kuvaama talo? Esipuheessaan Johnny Truant varoittaa lukijaa Zampanon tekstin vaikutuksista todellisuudentajuun, ja on hetkiä, jolloin otan nuo viettelevän kauniiseen kielen rytmiikkaan puetut sanat tosissani:

You might try then, as I did, to find a sky so full of stars it will blind you again. Only no sky can blind you now. Even with all that iridescent magic up there, your eye will no longer linger on the light, it will no longer trace constellations. You’ll care only about darkness, and you’ll watch it for hours, for days, maybe even for years, trying in vain to believe you’re some kind of indispensable, universe-appointed sentinel, as if just by looking you could actually keep it all bay. It will get so bad you’ll be afraid to look away, you’ll be afraid to sleep.

House of Leaves pyrkii useilla eri tavoilla luomaan voimakkaamman siteen todellisuuteen kuin tavanominen fiktio. Teoksen rakentuminen niin kuin kyse olisi todella kuolleen sokean miehen jäämistöstä löydetystä käsikirjoituksesta kutsuu lukijan mukaan leikkiin, jossa fiktio voi muuttua todelliseksi ja tapahtumien synnyttämä pelko aiheelliseksi. Elokuvien kohdalla puhutaan found footage -genrestä, jota hyödynnetään erityisesti juuri kauhussa ja jonka tunnetuimpia edustajia lienee 1999 ilmestynyt The Blairwitch Project. House of Leavesissa tämä efekti jatkuu vielä toisen tason kertomuksessa, sillä Zampano käsittelee myös Navidson Recordia todellisena dokumentaarisena teoksena viitaten olemassaoleviin lähdeteoksiin ja todellisten julkisuudenhenkilöiden kommentteihin elokuvasta.

Kauhugenressä found footage -efektin tarkoituksena on vahvistaa jännitystä ja kauhun tunnetta, mutta House of Leavesissa kerrotun suhde todellisuuteen muodostuu lopulta ambivalentiksi. Todellisuusilluusion rinnalle romaani tuottaa myös toista diskurssia, jossa illuusio hajotetaan tahallisesti todistamalla kerrottu fiktioksi. Johnny Truant muun muassa paljastaa jo esipuheessaan Navidson Recordin fiktiivisyyden, vaikka alkaa romaanin edetessä selvästi uskomaan dokumentin olemassaoloon. Kauhun rakentaminen lukuisissa viihde-elokuvissa kulutetulla efektillä olisi kaiketi synnyttänytkin kokonaisuudeltaan hengettömän teoksen. House of Leavesin kauhu perustuukin pikemminkin romaanin kaikki ulottuuvuudet läpäisevälle vieraudelle ja epäloogisuudelle, tunteelle siitä, että faktan ja fiktion rajojen sijaan nyt ollaan rikkomassa rajoja, joiden olemassaolosta ei ole aikaisemmin ollut tietoakaan. Siis tunteelle siitä, että romaanin lukeminen on yhtä suuri askel kohti tuntematonta kuin Navidsonin astuminen talonsa painjaismaiseen labyrinttiin.

Kun puhun kauhua synnyttävästä vieraudesta, en halua missään nimessä tarkoittaa vieraannuttamista. Kokeelliselle kirjallisuudelle epäluonteenomaisesti House of Leavesin typografiset kokeilut ja epätavallinen muoto ei vieraannuta lukijaa kerrotusta ja tee tietoiseksi kaiken tekstuaalisesta luonteesta. Lopussa pohdin kyllä kielen ja merkitysten rajattomuutta, mutta sitä ennen House of Leaves on vienyt minut konkreettisesti tuohon pimeään kuiluun, jossa ihminen ei ole turvassa miltään, kaikkein vähiten itseltään. Romaanin kokeellinen muoto heijastaa sisältöä ja vahvistaa sen vaikutusta. Teoksen muodon ja sisällön välillä vallitsee siis rakenteellinen vastavuussuhde. Kuten Navidsonin talo, myös teksti ja kerronta muuntuvat ja pysyvät jatkuvassa liikkeessä. Navidsonin talon eläminen heijastuu tekstin typografiaan. Sanat kulkevat omiin suuntiinsa, asettuva vinoihin ja vertikaalisiin jonoihin tai muodostavat omia ikkunoitaan toisten sanojen lomaan. Kaikki taloon viittaavat sanat on painettu sinisellä. Navidsonin talo on hallitsematon tila samalla tavalla kuin House of Leavesin lukeminen on hallitsematon prosessi. Teksti on täynnä viittauksia, arvoituksia ja salaisia polkuja, jotka tuottavat kertomukseen erityisiä merkityksiä. Lukija ajelehtii sattumanvaraisesti kerronnan käytäviltä toiselle, sillä kaikkiin tarjottuihin oviin on mahdotonta tarttua.

Pohjimmiltaan Zampanon teksti ja sen sisältö nojautuvat ainoastaan romaanin ulkopuolella oleviin toisiin teksteihin. Navidson Record tai lukuisat siiheen viittaavat tutkimukset ja artikkelit eivät ole House of Leavesissa sellaisenaan läsnä. House of Leaves sisältää vain niiden kuvauksia, tiivistelmiä tai siteerauksia. Ja kuitenkin koska kyse on fiktiivisistä mielikuvituksen tuotteista, House of Leaves sisältää ainoan materiaalin mitä noista teksteistä on ylipäänsä olemassa. Romaani luo siis vain hyvin onnistuneen illuusion siitä, että yksittäisten lainausten tai referoitujen kohtien taustalla olisi toinen kokonainen teos. Siten, omalla tavallaan, kuten Navidsonin talo myös House of Leaves avautuu omia fyysisiä rajojaan laajemmaksi ja suuremmaksi teokseksi.

Danielewskin House of Leaves ja erityisesti tuo hyytävä talo kaikessa käsittämättömyydessään ovat huikeita ja unohtumattomia lukukokemuksia. Lopussa en jää kuitenkaan pohtimaan fiktion ja faktuaalisen rajoja tai ihmispsyykeen syövereitä vaan kielen ja sen kautta rakennettujen merkitysten rajattomuutta. Weird FictionReview -sivuston arviossa Deborah Biancotti mainitsee Danielewskin verranneen joskus house-sanan sinistä kirjoitusasua elokuvissa käytettyyn ”blue screeniin”.* Nykyelokuvissa käytössä on yleisimmin ”green screen”, mutta toimintaperiaate on sama. Kyseessä on siis kohtausten kuvausvaiheessa käytetty tausta, johon voidaan jälkikäteen heijastaa mikä tahansa haluttu miljöö. Biancottin tulkinnan mukaan talon vertaus blue screeniin merkitsee siis Navidsonin talon muodostavan ”taustakankaan omille sisäisille psykologisille projektioillemme” (käännös omani). Se heijastaa epäonnistumisemme ja pelkomme, ottaa sisäisten kauhujemme muodon ja pakottaa meidät vastakkain niiden kanssa.

Biancottin tulkinta on kiehtova juuri siksi, että se tuntuu viittaa pohjimmiltaan mielen sisäisen maailman ja mielikuvituksen rajattomiin mahdollisuuksiin. Samalla en voi kuitenkaan olla kytkemättä tähän tulkintaan myös toista blue screen -rinnastusta. Siinä house -sanan sininen painoasu viittaa kieleen ja kielijärjestelmään taustakankaana, jolle voi projisoida rajattoman määrän merkityksiä. Muutaman kirjaimen jono sinisellä painettuna voi kätkeä taakseen loputtoman pimeyden, joka voi saada millä hetkellä tahansa minkä tahansa merkityksen. Kuten Navidsonin talo, kieli on tietyin säännöin rajattu järjestelmä, joka voi kuitenkin luoda äärettömän määrän merkityksiä, todellisuuksia ja kokonaisia maailmoita, joiden lait eivät vastaa mitään aikaisemmin tuntemaamme. Joten kun palaan Johnny Truantin esipuheeseen, jossa hän varoittaa, ettei House of Leavesin jälkeen katseeni piittaa enää valosta eikä silmäni etsii enää taivaan tähtikuvioita, ajattelen, mitä järkeä olisikaan tuijottaa enää tähtiin, kun mieleni ja kieleni voi avata pimeyden, joka sisältää aivan kaiken.

Tämä hämmentävän hieno lukukokemus ja sen ehkä yhtä hämmentävä tulkinta on hyvä päättää intertekstuaalisella kytkennällä Riston mainioon kappaleeseen, joka heijastaa hyvin House of Leavesin aikaansaamia mielenmaisemiani. 

--

 

House of Leavesista on kirjoittanut myös Lukuisan Laura. Hänen postauksestaan löytyy myös havainnollistavia kuvia House of Leavesin erikoisista typografisista asetteluista.

*Valitettavasti en onnistunut varmistamaan Biancottin tiedon lähdettä, mutta romaanin tulkinnan kannalta ei ole oikeastaan merkitystä, onko Danielewski todella sanonut näin.