Jani Saxell: Unenpäästäjä Florian

Jani Saxell: Unenpäästäjä Florian (Avain 2010)

Sivumäärä: 209

-

Unenpäästäjä Florianissa eletään vaihtoehtotodellisuutta vuonna 2010. Kun tulevaisuuteen sijoittuvat dystopiat maalaavat kauhukuvia siitä, minkälaiseksi yhteiskuntamme voi nykyisellä kehityskululla muuttua, vaihtoehtotodellisuus näyttää, mitä me elämme juuri nyt. Saxellin vaihtoehtotodellisuus on reaalitodellisuutemme peili. Sen poikkeavuus on vain näennäistä, ja sekin mikä on vierasta tai yliluonnollista, on vain väline, jonka avulla pääsemme tarpeeksi kauas nähdäksemme sen, mikä on tässä, silmiemme edessä.

Romaani alkaa näin:

Eurooppa valui hiljalleen tyhjäksi unista. Toisin kuin muita selittämättömyyksiä, mehiläiskatoa, sammakoiden ja perhosten lajikuolemia, sitä oli hankala edes myöntää todeksi. Kuka nyt unia laski ja tilastoi? Kuka ryhyisi poikkitieteelliseen, mantereenlaajuiseen projektiin, jonka peruslähtökohta oli silkkaa X-filesia ja Kolmannen asteen yhteyttä?

Eurooppaa vaivaa unikato. Ihmiset eivät saa enää yhteyttä alitajuntaansa vaan nukkuvat tyhjää, houretilan kaltaista unta. Florianilla, menneisyyden traumojaan Suomeen paenneella Romanian romanilla, on siunauskirous. Hän kykenee avaamaan ihmisten alitajunnan lukot ja päästämään heidän jälleen yhteyteen sisimpänsä kanssa. Florianin laittomalla praktiikalla kohtaa koko yhteiskunnan kirjo menestyneestä yritysvalmentajasta – oman elämänsä Jari Sarasvuosta – talonmiehen rouvaan ja orpokodin kautta elämänsä alhoon syöstyyn romanimieheen. On hyväosaisten perhetraumoja ja muukalaisvihaksi kääntyvää katkeruutta sekä huono-osaisten menetettyä lapsuutta, rakkauden puutetta ja rakenteellista syrjimistä. Kaiken keskellä on vielä Florian, jolla on oma menneisyytensä. Sen kautta aukenee vielä yksi juonne, johon liittyy Romanian lähihistoria, kommunismi ja totalitaristinen hallinto, romanien vaino ja diaspora. Florian saa osansa ulkomaalaisiin ja näiden kykyihin kohdistuvasta epäluulosta, kun rikosylikonstaapeli Nuortama kiinnostuu hänen ammattinharjoittamisestaan ja aikoo Florianin kautta paljastaa Suomeen saapuneiden romanikerjäläisten järjestäytyneen salaliikkeen.

Saxellin romaanissa riittää historiantuntemusta ja kiehtovia ideoita, mutta siihen mahtuu myös aivan liian monta temaattista uomaa, joiden keskinäiset yhteydet jäävät paikoin turhan hennoiksi. Jäin kaipaamaan polttopistettä, jonka kautta voisin suhteuttaa eri ihmiskohtaloita sekä laajempia historiallisia ja yhteiskunnallisia juonia keskenään. Fokuksen puute heijastuu myös siihen, että Unenpäästäjä Florianin esittelemät visiot lupaavat enemmän kuin lukijalle lopulta tarjotaan. Florianin unenpäästäjäkyky vaikuttaa paikoin temaattisesti ohuelta, kerronnalliselta ratkaisulta, jonka avulla romaanissa voidaan referoida eri henkilöhahmojen elämäntarinoita. Ne ilmeisesti heijastelevat henkilöhahmojen muistoja ja torjuttuja traumoja mutta ovat samalla muodoltaan epäuskottavan koherentteja ja tarinallisia. Ihmisen mielen sisään ei siis varsinaisesti päästä kuin kerran, kun Florian sukeltaa psykoottisen teinitytön tajuntaan. Tuloksena on harmillisen irrallinen mutta vaikuttava kohtaus, jonka luomissa maisemissa mangadystopia kohtaa Nolanin Inceptionin.

Kokonaisuuden hajanaisuudesta huolimatta Saxellin romaanissa on kuitenkin mielenkiintoisia hetkiä ja ideoita, joiden kautta kommentoidaan nyky-yhteiskuntaa hyvinkin terävästi ja oivaltavasti. Kritiikin kohteena on erityisesti Suomen nouseva muukalaisviha, joka aiheuttaa sokeutta todellisille ongelmille ja huolenaiheille. Saxellin tarkkasilmäisyydessä on kirjan ilmestymisvuonna ollut lähes profetaalisia mittasuhteita, sillä kuusi vuotta sitten hän kirjoitti:

Hotelli Vallin aulabaarin ainoalla asiakkaalla oli edessään iltapäivälehdet ja puolipäiväkalja. Yleisönosastot olivat sitä itseään: keskiolutoikeiston tuhertamia lopullisia ratkaisuja. Pistettäisiin suomalaisaktivistien romanikerjäläisiä varten valtaaman talon ovi säppiin ja polttopullo ikkunasta. Ei kuluja valtiolle, paitsi mitä karrelle palaneen varastorakennuksen jyräämisestä tuli.

Unenpäästäjä Florianin lähtökohta, Euroopan unikato, on voimakas metafora länsimaiden henkiselle ja kulttuuriselle tyhjyydelle. Kuluttamiselle ja henkilökohtaiselle menestymiselle omistautunut ihminen ei vaella maailmassa tietoisuuden puutteessa, kuin unessa, vaan päinvastoin, hän on menettänyt kykynsä uneksia, luoda mielikuvituksellaan uusia maailmoja, olla joku toinen, asettua toisen asemaan, tuntea empatiaa. Toisin sanoen hän alkaa menettää otteen ihmisyydestään. Lieneekö siis kohtalon ivaa, että pelastus löytyy juuri sieltä, minkä tuo napaansa tuijottava länsimainen on koittanut epätoivoisesti sysätä pois? Että pelastus on sitä, kun avaa mielensä sille marginaaliin työnnetylle unenpäästäjälle, hyljeksitylle ja vieraalle muukalaiselle.

Unenpäästäjä Florianista ovat kirjoittaneet myös muun muassa Suketus ja Marjis.